YLE Tiedeuutiset

Subscribe to YLE Tiedeuutiset-fält
Yle Uutiset | Tuoreimmat uutiset
Uppdaterad: 5 timmar 58 minuter sedan

Ruotsista löydettiin 300 vuotta kateissa ollut esihistoriallinen linna

sön, 01/08/2021 - 13:35

Ruotsalainen arkeologi Jan-Henrik Fallgren on onnistunut paikantamaan Sörby Borgin linnan sijainnin, kertoo Ruotsin yleisradio SVT. Linna on merkitty viimeksi historiallisiin lähteisiin 1700-luvulla.

Linna on sijainnut Öölannin keskiosassa kilometrin verran Bredsättran kylästä länteen. Historiantutkijat ovat etsineet linnaa kymmeniä vuosia. Fallgrenin mukaan linnaa ei löydetty, koska se sijaitsee yli kymmenen kilometrin päässä itse Sörbyn kylästä. Löytöalue kuului Sörbyn kylän maihin 1700-luvulla.

Linnan ääriviivat ja sen yhteydessä olleet rakennukset näkyvät maatutkan kuvassa, Fallgren kertoo. Alue, jolla linna muinoin sijaitsi on nykyään niittyä, jota rajaa kivimuuri.

Linna on rakennettu Kvinnön-nimiselle paikalle, joka oli aikoinaan saari, kunnes sitä ympäröivä Skedemosse kuivattiin viljelymaaksi.

– On erityistä ja jännittävää ajatella, että tässä on ollut muinaislinna, joka on rakennettu pyhän järven pyhälle saarelle, ja että täällä on annettu uhrilahjoja jumalille lähes 2 000 vuoden ajan, Fallgren sanoo.

Sörby Borg lienee Öölannin suurin ja vanhin linna. Seudulta on löydetty uhrilahjoiksi tunnistettuja esineitä ja eläinten jäännöksiä, jotka on ajoitettu ajalle 400 e.Kr. – 1100 j.Kr., eli esiroomalaiselta rautakaudelta viikinkiajalle, kertoo Allt på Öland -sivusto.

Fallgren on saanut onnitteluja arkeologeilta ympäri maailmaa. Löytöä kuvataan sensaatiomaiseksi.

Kaksi uutta tutkimusta kahvin ystäville: Sydän ei kahvista pahastu mutta aivot kutistuvat liian monesta kupillisesta

ons, 28/07/2021 - 13:56

Jos rinnassa muljahtelee tai tuntuu siltä, että sydän hakkaa ylinopeutta tai jättää lyöntejä väliin, moni miettinee, onkohan tullut juotua liikaa kahvia. Terveysammattilaisetkin yleensä listaavat kahvin yhdeksi mahdolliseksi rytmihäiriöiden aiheuttajaksi.

Laaja yhdysaltalainen tutkimus tuli toiseen tulokseen. Sen mukaan kahvi ei kohtuullisesti juotuna ole syypää rytmihäiriöihin vaan jopa auttaa hillitsemään niitä.

Jama Internal Medicine -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa havaittiin, että päivittäinen lisäkupillinen vähentää kolme prosenttia eteisvärinän eli flimmerin ja muidenkin rytmihäiriöiden riskiä. Flimmeri on niistä yleisin.

Kalifornian yliopistossa San Franciscossa tehdyssä tutkimuksessa selvitettiin satojentuhansien ihmisten kahvinkulutuksen vaikutusta sydämen sykkeeseen. Seuranta kesti neljä vuotta, ja tuloksista puhdistettiin muun elämäntyylin ja terveyden vaikutukset.

– Kahvi on useimmille ihmisille kofeiinin päälähde. Sillä on maine rytmihäiriöiden aiheuttajana tai pahentajana. Me emme löytäneet mitään näyttöä sellaisesta. Päätelmämme on, että kahvista varoittelu tässä suhteessa on todennäköisesti perusteetonta, sanoo kardiologian professori Gregory Marcus.

Käsitys on peräisin vanhoista tutkimuksista, joissa oli pienet otokset; yhdessäkin tutkittiin pelkästään mieslääkäreitä, Marcus kertoo.

Hänen johtamassaan tutkimuksessa oli mukana 386 258 kahvinjuojaa brittiläisestä UK Biobank-tietokannasta. Heidän keski-ikänsä oli 56 vuotta, ja naisia oli hieman enemmän kuin miehiä. UK Biobankiin on talletettu tietoa puolen miljoonan ihmisen terveydestä ja geeniperimästä.

Joillakuilla on kahvikissan perimä

Tutkimuksessa ennakoitiin tulevien rytmihäiriöiden todennäköisyyttä kahdella tavalla: siitä, mitä ihmiset kertoivat kahvinjuonnistaan, ja mendelistiseksi satunnaistamiseksi kutsutulla menetelmällä, jossa etsitään ihmisten geneettisen vaihtelun syy-yhteyksiä heidän terveyteensä.

Osa ihmisistä on perinyt tietyn maksaentsyymin geenin kaksinkertaisena. Perimä panee heidän aineenvaihduntansa käsittelemään kofeiinia keskimääräistä rivakammin. Tällaisilla "nopeilla metaboloijilla" kofeiini häviää elimistöstä muita vauhdikkaammin.

Geenihavainnon takia tutkijoille tarjoutui tilaisuus testata kofeiinin ja rytmihäiriöiden suhdetta tavalla, joka ei riippunut ihmisten omasta raportoinnista. Sellaisesta koituu havainnointitutkimuksissa usein hämminkiä.

Seurannan aikana noin neljä prosenttia tutkimukseen osallistuneista sai rytmihäiriöitä. Geeneiltään ja siksi kahvimetabolismiltaan erilaisten ryhmien välillä ei havaittu eroa rytmihäiriöriskissä, ei edes heillä, joilla kyseisen geenin toiminta on häiriintynyt.

Tutkijat olisivat mielellään selvittäneet myös mahdollisia eroja suodatinkahvia hörppivien ja esimerkiksi espressoa siemailevien rytmihäiriöriskissä, mutta sellaiseen ei ollut käytettävissä pohjatietoja. Tässä valmistuu espressokupillinen baristojen kisassa Acehin kahvifestivaaleilla Indonesiassa viime maaliskuussa. Hotli Simanjuntak / EPA

Vain kliininen satunnaistutkimus voisi lopullisesti osoittaa kahvin tai kofeiinin kulutuksen selkeät vaikutukset ryhtmihäiriöriskiin, tutkijat sanovat.

– Kahvin antioksidanteilla ja tulehdusta estävillä ominaisuuksilla voi olla merkitystä, ja myös jotkin kofeiinin ominaisuudet voivat suojata joitakin rytmihäiriöitä vastaan, arvelee Marcus.

Hän muistuttaa myös havainnoista, joita on alkanut kertyä kofeiinin ja etenkin kahvin suotuisista vaikutuksista muun muassa diabeteksen hillitsemisessä.

Kahvi pienentää aivojen volyymia

Hyvää asiaa voi olla myös liikaa, havaitsivat Etelä-Australian yliopiston tutkijat. Tutkimuksessa, joka kalifornialaistutkimuksen tavoin perustuu UK Biobankin dataan, päätellään runsaan kahvinjuonnin voivan lisätä pikku hiljaa muistisairauden riskiä.

37–73-vuotiaita tutkittuja oli 17 202. Heistä oli tiedossa kahvinkulutuksen lisäksi myös aivojen tilavuus ja monia terveyslukuja ja sosiaalisia ja taloudellisia taustatekijöitä, joiden vaikutus tutkimustuloksiin pyrittiin eliminoimaan.

Tutkimus löysi dementiariskissä 53 prosentin eron ääripäiden välillä. Yhdellä laidalla ovat ne, joilta kahvia kuluu kuusi tai sitä useampi kupillinen päivässä, toisella ne, joille riittää kupillinen tai kaksi. Kahvi pienentää aivoja, tutkijat totesivat.

Aiemmissa tutkimuksissa ei ole saatu selvää näyttöä siitä, että aivojen tilavuudella ja dementialla olisi yhteyttä. Osa tutkimuksista on jopa kumonnut sellaisen hypoteesin.

Myöskään tämä tutkimus ei ota kantaa siihen, mitä aivojen valkoisen tai harmaan aineen hupenemisesta tarkalleen seuraa aivojen toiminnalle tai ihmisen käytökselle.

Se kuitenkin tiedetään, että sekä harmalla että valkoisella aineella on merkitystä aistien toiminnalle ja motoriikalle. Lisäksi tiedetään, että aivoilla on taipumus kutistua, kun ihminen vanhenee, mikä joissakin tutkimuksissa on liitetty dementian puhkeamiseen.

– Havaitsimme toistuvasti, että runsas kahvin kulutus kulki selvästi käsi kädessä aivojen volyymin vähenemisen kanssa. Kuusi kupillista tai enemmän päivässä voi vaarantaa aivosairauksille, kuten dementialle ja aivoinfarktille, sanoo epidemiologi Kitty Pharm.

Hinta piristävästä vaikutuksesta?

Tutkijat myöntävät, että paljon lisätyötä on tarpeen sen selvittämiseksi, millä mekanismilla kahvi vaikuttaa aivosoluihin ja milloin vaikutus on negatiivinen, milloin positiivinen.

Kaikki kahvia juovat tietävät kokemuksesta yhden vaikutuksen: kahvi piristää. Virkeyden syynä on se, että kofeiini estää väsymystä säätelevän adenosiinin sitoutumista aivoissa reseptoreihinsa.

Tutkijat puntaroivat, viekö juuri se vähitellen aivoilta volyymia. Vai tuleeko vaikutus mutkan kautta, esimerkiksi siitä, mitä kahvi tekee verenkierrolle, pohditaan Nutritional Neuroscience -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa.

Tästä se lähtee, kahvin tie kahteen miljardiin kuppiin joka päivä. Suurimmat kahvintuottajamaat ovat Brasilia, Vietnam ja Kolumbia. Tämä kuva on Keniasta. WorldFoto / AOP

Kahvilla on ollut historiansa aikana välillä hyvinkin musta maine sekä terveyden että moraalin heikentäjänä. Omat lukunsa ovat luonnon köyhtyminen kahvinviljelyn vuoksi ja ihmisoikeusrikkomukset, joita kahvin takia tehdään edelleen, kun kahvipapuja poimitaan orjatyönä.

1990-luvun alussa Maailman terveysjärjestö WHO antoi terveysvaroituksen: kahvi saattaa aiheuttaa syöpää. Kahvi päätyi karsinogeenisten aineiden listalle sillä perusteella, että muutamien tutkimusten perusteella kahvilla näytti olevan yhteys virtsarakon syöpään.

Vuonna 2016 WHO:n syöpätutkimusjärjestö IARC pyörsi päätöksensä ja ilmoitti, ettei kahvin syöpävaarallisuudesta ollut pätevää tutkimusnäyttöä, ei virtsarakon eikä muidenkaan syöpien suhteen, ja joskus jopa päinvastoin. Kahvi nimittäin näyttikin vähentävän maksa- ja kohtusyövän riskiä.

Vuosi sitten The New England Journal of Medicine -lehdessä julkaistiin meta-analyysi, jossa yhdysvaltalaisen Harvardin yliopiston tutkijat vetivät yhteen 95 siihenastista tutkimusta kahvin, kofeiinin ja terveyden yhteyksistä.

Tutkimusten perusteella kahvi voi antaa suojaa sydäntauteja, diabetesta ja joitakin syöpiä vastaan, kunhan kulutus pysyy kohtuullisena. Liiallisesta kulutuksesta voi olla unettomuuden ja hermostuneisuuden kaltaisia seurauksia, jopa ahdistuneisuutta.

Suomalaiset juovat edelleen eniten kahvia koko maailmassa väkilukuun suhteutettuna, vaikka koronapandemia on vähentänyt kulutusta kahviloissa ja työpaikkojen kahviautomaateilla. Kokonaiskulutus supistui Suomessa viime vuonna seitsemän prosenttia eli 9,3 kiloon henkeä kohden. 

Meta-analyysissä kohtuullisen kulutuksen rajapyykiksi osoittautui 400 milligrammaa kofeiinia, joko kahvista tai muista juomista. Kioskikupillisina mitattuna se tarkoittaa neljää tai viittä, hieman vajaina muumimukillisina samoin.

Kofeiini ei kuitenkaan näytä olevan kahvin terveellisyyden syy, sillä muut kofeiinipitoiset juomat eivät tepsi samalla tavalla.

Tutkijoilla ei ole varmaa selitystä kahvin voimalle, mutta joillakin jäljillä he ovat. Kahvissa on yhdistelmä magnesiumia, kaliumia ja B-vitamiinia. Niiden on osoitettu alentavan elimistön hapettumisstressiä ja tehostavan metabolismia.

Katso Yle Areenasta:

Katri Saarikiven kolumni: Tiedemaailma on tehnyt minusta taikauskoisen

ons, 28/07/2021 - 06:45
Kolumni

Kolumneja kirjoittaa laaja joukko Ylen ulkopuolisia tekijöitä.

> Kaikki kolumnit löydät täältä
> Ykkösaamussa kuullut kolumnit Areenassa ja podcasteina

Aina kun jätän tutkimustyössä rahoitushakemuksen, rupean taikauskoiseksi. En saa olla optimistinen tai toivoa ääneen läpimenoa. Muutkaan eivät saa iloita ennen kuin on mustaa valkoisella, sillä uskon epärationaalisesti, että ääneen lausuttu toivo kiroaa hakemuksen. Tai ainakin tuntuu pahemmalta, jos antaa itsensä toivoa, ja tuleekin hylsy.

Samaan aikaan itse hakemusta ei saa syntymään ilman toivoa. Mahdollisuudet ovat aina hyvin pienet, ja jokaista onnistumista kohden on lukuisia epäonnistumisia. Todennäköisyydet ovat toki lottovoittoa korkeammat, mutta silti niitä tarkastellen olisi järkevintä jättää hakematta.

Kuitenkin, aivan kuin lotossakin, joku sen potin silti aina saa. Omiin hituliaisiin mahdollisuuksiin pitää uskoa täysillä kirjoittamisvaiheessa, jotta pystyy kuvittelemaan tulevaisuutta.

Toivo siis pistää ihmisen tavoittelemaan välillä täysin epätodennäköisiä lopputulemia.

Tutkijat ovat ehdottaneet, että tietyt tunnetilat voidaan niputtaa ennakoivien tunteiden joukoksi. Aivomme pyrkivät jatkuvasti mallintamaan maailmaa ja tekemään ennustuksia tulevaisuudesta. Ennakoivat tunteet ovat tämän ennustuksen lopputulos, ne ovat tunteita asioista, jotka eivät ole vielä tapahtuneet. Niiden tarkoitus on auttaa meitä sopeutumaan tulevaisuuteen.

Tästä näkökulmasta toivo on tavallaan aivojen mallinnus- ja ennakointivirhe, tai vähintäänkin vinouma. Toivossa elävä ihminen valmistaa itseään onnistumiseen silloinkin, kun onnistumisen edellytykset ovat hyvin hatarat.

Ne, jotka yliopistoissa jaksavat toivoa, jaksavat kerta toisensa jälkeen sietää rahoitushakemusten kylmäävää kyytiä. 

Toivosta onkin paljon hyötyä silloin, kun pitää vain jaksaa, ja kun vaihtoehtoja ei ole. Toivo saa ihmisen sinnittelemään epämiellyttävissä olosuhteissa, ja yrittämään, vaikka on laitettu.

Esimerkiksi, eräässä tutkimuksessa luonteeltaan toiveikkuutteen taipuvaiset osallistujat pystyivät pitämään kättään kivuliaan kylmässä vedessä pidempään kuin sellaiset, joilla oli vähemmän alttiutta toivoon. Toiveikkailla miespuolisilla koehenkilöillä jopa kipukynnys tälle kylmäkäsittelylle oli korkeampi.

Ehkä samaan tapaan ne, jotka yliopistoissa jaksavat toivoa, jaksavat kerta toisensa jälkeen sietää rahoitushakemusten kylmäävää kyytiä.

Toisten tutkimusten mukaan toivo ennustaa opintosuoriutumista, jopa voimakkaammin kuin älykkyys, persoonallisuus, tai aiempi opintomenestys. Toivo on myös yhteydessä monenlaiseen hyvinvointiin, ja se voi suojata ihmismieltä kiperissä tilanteissa: tuoreen pitkittäistutkimuksen mukaan luonteeltaan toiveikkaat ihmiset kokivat vähemmän COVID-19 -pandemiaan liittyvää stressiä.

Yksi selitys toivon vaikutuksille voi löytyä siitä, että tutkimusten mukaan toivo on yhteydessä vähäisempään ahdistukseen, ja siihen liittyvän aivoalueen aktiivisuuteen.

Voi ajatella, että ihmisen pitkän kehityshistorian aikana tästä toivon ahdistusta vähentävästä vaikutuksesta on ollut hyötyä. Ihmisen elämä tällä planeetalla on pitkään ollut henkiinjäämistaistelua valtavia epätodennäköisyyksiä vastaan. Kun moni jaksaa tukalassa paikassa toivoa, joku aina tuurilla onnistuu.

Mielestäni toivosta on kuitenkin loppujen lopuksi hyötyä vain ennakoinnissa, ja silloin jos onnistuu. Kun hommat menevät mönkään, vaihtuu toivon hehku nopeasti kirveltävään pettymykseen. Toivomiseen kuluu myös paljon energiaa. Ehkä toivon hyvinvointia parantava voima edellyttääkin sitä, että tietää milloin toivosta on hyötyä, ja milloin se kannattaa heittää. Tai suunnata toivomisen energiat toisaalle.

Suomen hallitus on päätynyt leikkaamaan tutkimuksesta 35 miljoonaa euroa. Vaikka EU:n elvytyspaketti paikkaa menetystä tulevina vuosina, on tämä nipistys pysyvä. Leikkauksia on myös jo vanhastaan alla.

Jos väitöskirjatutkijat lasketaan mukaan, on eräiden arvioiden mukaan 70 prosenttia tutkimus- ja opetushenkilökunnasta yliopistoissa määräaikaisella sopimuksella töissä. Epävarmuus ja epätodennäköisyydet rahoituksen saamisessa vaikuttavat vuosi vuodelta kasvavan, ja tuntuu siltä, että samalla tutkijoilta alkaa hiipua toivon puhti.

Toivon sellaista tulevaisuutta Suomeen, jossa vuosi vuodelta useammilla olisi työssä varaa olla tulevaisuuden suhteen vaikkapa tyytyväinen, innoissaan tai varma. 

Toivoisinkin, että toivon tarve suomalaisessa tutkimusmaailmassa, ja kaikilla muillakin epävarmuuden runnomilla aloilla radikaalisti vähenisi.

On niitä muitakin ennakoivia tunteita olemassa.

Toivon sellaista tulevaisuutta Suomeen, jossa vuosi vuodelta useammilla olisi työssä varaa olla tulevaisuuden suhteen vaikkapa tyytyväinen, innoissaan tai varma.

Toivomisen voisi sitten säästää lottoon, haaveiluun ja niihin kiperiin tai harvinaisiin paikkoihin, joissa sitä on alunperin tarvittu.

Katri Saarikivi

Kirjoittaja tutkii Helsingin yliopistossa toiminnanohjauksen, ällistyksen, uteliaisuuden ja empatian mekanismeja ja haluaa demokratisoida tieteellisen menetelmän.

Kolumnista voi keskustella 29.7. klo 23.00 saakka.

Keskustelu seksuaalivähemmistöjen kohtelusta laajenemassa avaruuteen: Nasa harkitsee vaihtavansa mahtiteleskooppinsa nimen

tis, 27/07/2021 - 13:36

James Webb oli Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan johtaja 1960-luvulla vuosina, jolloin Nasa kehittyi pienestä alusta kansalliseksi ylpeydeksi päihittäessään Neuvostoliiton kisassa miehitetyistä kuulennoista ja ottaessaan muutoinkin harppauksia kohti nykyistä asemaansa.

Kun Nasassa tämän vuosituhannen alussa levitettiin työpöydälle suunnitelmat avaruusteleskooppi Hubblen seuraajaksi, tuolloinen johtaja Sean O'Keefe antoi tulevalle lippulaivalle nimen JWST, James Webb Space Telescope.

Päätös aiheutti hämmennystä, sillä Webb oli hallintomies. Teleskoopit oli ollut tapana nimetä läpimurtoja tehneiden tutkijoiden mukaan. Edwin Hubble löysi 1920-luvulla Andromedan galaksin ja osoitti siten, että Linnunrata on vain yksi maailmankaikkeuden galakseista.

Nyt JWST:n nimi puhuttaa toisesta syystä, ja Nasa harkitsee vaihtavansa nimen ennen kuin teleskooppi laukaistaan avaruuteen näillä näkymin marraskuun puolivälissä.

Vaatimukset nimen vaihtamisesta johtuvat tiedoista, joita on alkanut tulla julki James Webbin käytöksestä homoseksuaalisia alaisiaan kohtaan Nasassa ja jo 1940-luvun lopulta, jolloin hän aloitti etenemisen Yhdysvaltain hallintoportaissa.

Keväällä julkaistu vetoomus JWST:n nimeämisestä jonkun muun mukaan on kerännyt avaruustiedeyhteisöltä pitkälti toistatuhatta allekirjoitusta.

Tämä uusi missio heijastelee sitä mahdollisten maailmankaikkeuksien sateenkaarta, jonka tiedeyhteisömme näkee silmissään, josta se unelmoi ja jonka takia se tekee työtä. Nimen pitää vastata sen tulevaa perintöä. Näin alkaa vetoomus JWTS:n nimen muuttamiseksi

Nasassa on nyt meneillään sisäinen tutkimus, jonka tuloksen perusteella JWST:n nimi joko säilytetään tai vaihdetaan. Webbin toimia jäljittämässä on myös muita kuin Nasan alaisuudessa työskenteleviä arkistotutkijoita, Nasasta kerrotaan.

COVID-19 on hidastanut tutkimusta, eikä sille ole asetettu määräaikaa. Viime kädessä päätöksen tekee Nasan johtaja Bill Nelson. Hän ei ole ottanut asiaan julkisesti kantaa.

Nasan on todellakin tutkittava faktat tarkkaan ja kysyttävä itseltään, tekisikö se nyt saman nimivalinnan, sanoo Nasan astronomi Rolf Danner Nature-lehdessä. Danner johtaa Yhdysvaltain astronomijärjestön sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksia valvovaa komiteaa.

Nimen antanut O’Keefe puolestaan sanoo Naturessa, ettei ollut tietoinen syytöksistä. Hän sanoo pitävänsä päätöksestään kiinni, ellei Webbiä vastaan löydy lisää todisteita.

– Ilman James Webbin johtajuutta mitään teleskooppia ei olisi ehkä koskaan tullutkaan, eikä muutakaan, joka tekisi Nasan hankkeista nimiriidan arvoisia, O'Keefe sanoo.

James Webb työpöytänsä ääressä Nasassa 1960-luvulla. Nasa

Monet Yhdysvaltain kongressin johtavista jäsenistä ajoivat toisen maailmansodan jälkeen politiikkaa, jossa homoja ja lesboja jäljitettiin ja irtisanottiin hallintoelimistä.

James Webbin ura korkeana hallintovirkamiehenä alkoi tuon "laventelipeloksi" kutsutun vainon aikana. Sana syntyi parina kommunistien pelolle, "punapelolle", ja myös kietoutui siihen.

Homoseksuaalien uskottiin haluavan pitää suuntautumisensa salassa niin epätoivoisesti, että he olivat alttiita kiristykselle ja paljastamaan hallituksen salaisuuksia vihollisille. Webb työskenteli ulkoministeriössä, jossa punapelko oli pahimmillaan.

Nimenmuutosvetoomuksessa kerrotaan, että alivaltiosihteeri Webb toimitti laventelivainoa johtavalla senaattorille papereita, joissa pohdittiin, mitä homoseksuaaleille pitäisi tehdä.

Kansallisarkistosta löytyneet paperit osoittavat selvästi, että Webb valmisteli näitä kokouksia ja osallistui niihin, sanovat vetoomuksen käynnistäjät mielipidekirjoituksessa Scientific American -lehdessä.

Vaikka Webbin roolia noissa kokouksissa ei pidettäisi johtavana, hänen aikanaan Nasasta irtisanottiin ihmisiä homoepäilyjen vuoksi, vetoomuksessa muistutetaan.

Uusi avaruusteleskooppi korvaa Hubblen, joka on havainnoinut ja kuvannut avaruutta yli 30 vuoden ajan. Se on ollut hyvin monipuolinen tiedonkerääjä. Tänä kesänä ehti jo näyttää siltä, että Hubble oli menetetty, mutta sen pimentänyt tietokoneongelmaa saatiin lopulta korjattua. Nasa

Aikojen muuttumisesta johtuvat nimiongelmat eivät ole Nasalle ensimmäisiä. Parhaillaan keskustellaan myös Nasan Mississippin-keskuksen nimestä, joka on annettu senaattori John Stennisin mukaan. Stennis äänesti 1960-luvulla toistuvasti rotuerottelun puolesta.

Uusien rakennusten nimeämisessä Nasa on nostanut esiin nais- ja mustia tutkijoita, jotka vanhaan aikaan jäivät vaille ansaitsemaansa arvostusta. Pääkaupungin Washingtonin päämaja on nimetty Nasan ensimmäisen mustan naisinsinöörin Mary Jacksonin mukaan.

Jos Nasa päätyy vaihtamaan myös mahtiteleskooppinsa nimen, sille on jo esitetty vaihtoehtoja. Chicagolaisen Adlerin planetarion astronomi Lucianne Walkowicz, nimenmuutosvetoomuksen ensimmäinen allekirjoittaja, haluaisi nimen tekevän kunniaa Harriet Tubmanille.

Tubman oli orjuutta vastaan taistellut entinen orja, joka 1800-luvulla suunnisti tähtien mukaan johtaessaan muita pakomatkoilla.

Nancy Grace Roman selittämässä AOSO-aurinko-observatorion toimintaa astronautti Buzz Aldrinille. Työtoverit Nasassa kohtelivat naiskollegaa asiallisesti mutta sihteereille piti painottaa titteliä "tohtori", että sai asiat etenemään, muisteli Roman sittemmin Nasan työilmapiiriä. Nasa

Nasa on jo ilmoittanut, että sen kaavailema JWST:n laajakenttäinen infrapunateleskooppi saa nimensä Nancy Grace Romanilta.

Roman-avaruusteleskoopin on määrä lähteä tämän vuosikymmenen puolivälissä tutkimaan muassa sitä, mikä voima maailmankaikkeutta laajentaa, sekä tähyilemään muiden aurinkokuntien planeettoja.

"Hubblen äidiksi" kutsuttu Roman, Nasan ensimmäinen pääastronomi, aloitti työnsä vuonna 1959, vain puoli vuotta Nasan perustamisen jälkeen.

1960-luvun puolivälissä hän vakuutti sekä Nasan että kogressin siitä, että kaikkien aikojen tehokkain avaruusteleskooppi oli välttämätön hanke. JWS:lle – tai mikä siitä tuleekaan – ja Romanille tietä upeasti avannut Hubble nousi avaruuteen vuonna 1990.

Jokaisella kaupungilla on oma sekoituksensa viruksia ja bakteereja – mikrobitutkija tunnistaisi kengistäsi, missä olet kulkenut

sön, 25/07/2021 - 19:45

Viisi vuotta sitten Yle kertoi, että Tukholmassa oli alettu jahdata bakteereja metroasemien liukuportaiden kaiteista. Tukholma oli liittynyt MetaSUB-projektiin, jossa aiottiin kartoittaa joukkoliikenteen mikro-organismit kymmenissä kaupungeissa, New Yorkista Osloon, Rio de Janeirosta Tokioon.

Cornellin yliopiston geneetikon Christopher Masonin tavoitteena oli alkujaan selvittää pelkästään New Yorkin metroasemien ja -junien mikrobipopulaatioita. Idean hän oli saanut tyttärensä päiväkodissa katsellessaan lelujen kulkeutumista lapselta lapselle.

Häntä alkoi mietityttää, millaisia mikrobeja ihmisten välillä mahtoi siirtyä metrossa, jolla hän kulki päivittäin työmatkansa miljoonien muiden ihmisten joukossa.

Kun tieto Masonin Pathomap-projektista levisi tutkijapiireissä, häneen alettiin ottaa yhteyttä eri puolilta maailmaa. Moni halusi vinkkejä hankkeensa aloittamiseksi omassa kaupungissaan. Tukholman yliopiston tutkijat olivat tuossa joukossa.

Masonin idea laajeni kansainväliseksi MetaSUBiksi, kuudelle mantereelle, 32 maahan ja 60 kaupunkiin, joiden näytteisiin Cell-lehdessä vastikään julkaistu tutkimus perustuu. Näytteitä otettiin vuosina 2015–2017. Metrottomissa kaupungeissa ne pyyhkäistiin busseista.

Masonilla on nyt väite, joka saattaa yllättää: jokaisen kaupungin mikrobiologinen sormenjälki on niin ainutlaatuinen, että kengän pinnasta otetun näytteen DNA-sekvensoinnilla pystyttäisiin kertomaan ihmisen kotikaupunki 90 prosentin todennäköisyydellä.

Tässä niitä kulkee, ihmisiä ja heidän mukanaan mikrobeja. "Osa New Yorkin metroasemista näyttää hiivojensa määrän puolesta pienpanimoilta", sanoi Christopher Mason Pathomap-kartoituksen jälkeen. Oguzhan Dursun / Alamy / AOP

Tutkimusta varten otettiin tuhansittain näytteitä pinnoilta, joita ihmiset useimmiten koskettavat. Näytteiden DNA sekvensoitiin, ja sekvensseistä laadittiin maailmankartta kaupunkien mikrobiologisesta ekosysteemistä.

Sen ydin on lähes kaikkialla sama, mutta jokaisella kaupungilla osoittautui olevan muista poikkeava "molekulaarinen kaikunsa", kuten tutkijat havaintoaan nimittävät.

97 prosentista kaupunkeja löytyivät samat 31 mikrobilajia, mutta kussakin kaikuvat lisäksi kaupungin erityistekijät, selittää tutkimusartikkelin pääkirjoittaja, MetaSUBin johtava bioinformaatikko David Danko.

Selityksiä voi olla paljon: maantieteellinen sijainti ja ilmasto, asukkaiden tyypillinen ruokavalio tai yleinen hygienian taso. Ne ovat kuitenkin toistaiseksi hypoteeseja. Entä kuinka paljon silkka sattuma vaikuttaa mikrobikirjoon, tutkijat myös pohtivat.

Puolet ydinlajeista on peräisin ihmisten sisältä tai heidän iholtaan, kuten kasvojen ihon öljyistä pitävä Cutibacterium acnes. Osa on tyypillisiä maabakteereja, mutta osan yleisyys sai tutkijat kummastelemaan. Mitä valtamerten syvyyksistä löydetty Modestobacter marinus tekee sisämaakaupungeissa?

Selitys saattaa olla sen sitkeydessä. Sen tiedetään kasvavan jopa kivellä. Monet muutkin ydinlajeista ovat sellaisia, että mahdottomilta tuntuvat elinympäristöt eivät näytä hätkäyttävän niitä.

Micrococcus luteus oli yksi 31 bakteerista, jotka löytyivät lähes kaikkialta maailmassa. Ihmisessä se elelee mielellään iholla, ja jos T-paita haiskahtaa helteellä, yksi syypäistä on todennäköisesti tämä bakteeri. Gainew Gallery / AOP

Tutkimuksessa löytyi tuhansia mikrobilajeja, joita ei ennestään ollut missään tietokannassa. Vanhoja tuttuja löytyi kaikkiaan 4 246, uusia tuttavuuksia paljon enemmän:

  • 10 928 DNA-viruslajia
  • 1 302 bakteerilajia
  • 2 arkeonilajia

– Kun istahdat metron penkille, mukanasi siirtyy todennäköisesti aina jokin aivan uusi mikrobilaji, Christopher Mason sanoo.

Ihmisten ei silti kannata pelästyä tuloksia; mikrobit ovat osa jokapäiväistä ekosysteemiämme, ja ellei meillä ole tasapainoista mikrobiomia, voimme monella tavalla huonosti, korostavat sekä Mason että Danko.

Sitä paitsi lähes kaikki nyt löydetyt uudet virukset ovat faageja eli eivät ihmisten vaan bakteerien viruksia, tutkimuksessa todettiin.

Osa aiemmin tuntemattomista mikrobeista näyttää pärjäävän vain metron muovi-istuimella tai aseman metallikaiteella. Kun tutkijat yrittivät viljellä niitä laboratoriossa, ne kuolivat.

Vaikka syytä hygieniapaniikkiin ei ole, tulosten perusteella on selvää, että kaupunkien mikrobipopulaatioilla on vaikutuksia ihmisten terveyteen, tutkimuksessa todetaan.

Vaikusten mekanismit vaihtelevat ja niitä tunnetaan huonosti; kaupunkien mikrobidynamiikan ymmärtäminen on vasta aivan alussa, paitsi pandemioiden osalta, tutkijat sanovat.

Näytteet näihin analyyseihin kerättiin ennen COVID-19-pandemian puhkeamista, eikä sen aihettaja olisi tutkijoiden haaviin jäänytkään, koska koronvirukset ovat RNA-viruksia. Samasta syystä pimentoon jäivät influenssavirukset.

Tutkijoiden toiveena on löytää uusia keinoja mikrobien mahdollisten terveysuhkien havaitsemiseksi. Sellaisen voisivat aiheuttaa esimerkiksi antibiooteille vastustuskykyiset bakteerit. Niistä löytyi merkkejä laajalti mutta ei suuressa määrin.

Tutkijoita eivät toisaalta kiinnosta vain patogeenit, tautien aiheuttajat, vaan myös se, mitä tietoa kaupunkien mikrobit mahdollisesti voisivat tarjota lääketieteen hyväksi, tulevien antibioottien ja muiden lääkkeiden kehittelyyn.

– Ihmisillä on tapana pitää sademetsien biodiversiteettiä runsaudensarvena, josta voi saada uusia lupaavia ideoita, mutta sellainen on myös metron kaide tai penkki, sanoo Mason.

Tukholman metrosta ryhdyttiin kartoittamaan mikrobeja sillä mielin, että tulosten perusteella voitaisiin tehdä päättäjille ehdotuksia metromatkustamisen terveellisyyden parantamiseksi. Sergio Azenha / Alamy / AOP

MetaSUB on vuosien varrella laajentunut yhä isommaksi hankkeeksi. Nyt sekvensoidaan sekä DNA:ta että RNA:ta ja kaupunkien mikrobinäytteitä kerätään myös ilmasta, vedestä ja viemärivedestä.

Kaupunkeja on mukana jo yli sata, ja hankkeesta kiinnostuneita vapaaehtoisia on haastettu mukaan vuosittaiseen mikrobienbongaukseen, pyyhkimään näytteitä liikennevälineistä ja asemilta yhtenä päivänä kesäkuussa.

Tukholman yliopiston molekyylibiologian professorin Per Ljungdahl kiittää ensimmäistä kartoitusta merkittäväksi ensiaskeleeksi.

Kartoituksessa karttuva tieto auttaa ennen pitkää tekemään kaupungeista aiempaa turvallisempia ja toimivampia ja kestävän kehityksen mukaisia, hän kommentoi Ruotsin maataloustieteellisen yliopiston SLU:n sivulla. Myös SLU on mukana MetaSUBissa.

– Mikrobikasvuston systemaattisesta seurannasta julkisilla paikoilla, esimerkiksi metrossa, pitäisi tehdä tulevaisuudessa säännönmukaista, jotta voimme havaita patogeenit ja olla perillä niiden leviämisestä. COVID-19 todistaa, että sillä on merkitystä, Ljungdahl sanoo.

Tukholma oli yksi kuudesta kaupungista, jotka olivat mukana myös oheistutkimuksessa, joka julkaistiin samaan aikaan Microbiome-lehdessä.

New Yorkin, Denverin, Lontoon, Hongkongin, Oslon ja Tukholman metrojen ilmasta kerättiin näytteitä leijuvien mikrobien jäljittämiseksi. Tässäkin tutkimuksessa erot kaupunkien välillä olivat selvät.

Lue lisää:

Joukkokuolema vatsassamme: Ihmisen suoliston kuhinasta on kadonnut suuri määrä hyväntekijöitä

Mehiläisiä tappava punkki voi hyötyä ilmastonmuutoksesta – taistelua varroapunkkia vastaan käydään jalostuksen ja jopa avaruusteknologian keinoin

lör, 24/07/2021 - 14:37

– Tuntui, kuin olisin kävellyt talvisodan maisemassa. Ympärillä oli lunta, ja kuolleita mehiläispesiä oli kaikkialla. Vain yhdeksän jäi jäljelle.

Yhdeksän vuotta sitten mehiläistenhoitaja Hannu Torkkel sai karun muistutuksen siitä, millainen tuhovoima torjumatta jätetyllä loisella mehiläispesässä on.

Yhteensä 128 mehiläispesää tuhoutui noin puolentoista millimetrin mittaisten punkkien takia.

Nyt tilanne on parempi, mutta jatkuvaa valppautta vaaditaan edelleen.

– Täällä on aukkoista sikiöintiä. Joku tauti täällä jyllää, Torkkel toteaa tehdessään säännöllistä tarkastuskierrostaan mehiläispesillään Länsi-Uudellamaalla Lohjalla.

Tautien ja kuolemien takana on Varroa destructor. Intianmehiläisestä (Apis cerana) jo lähes jokaiseen maahan levinnyt loinen kiusaa mehiläisiä ja mehiläistenhoitajia ympäri maailmaa.

Varroapunkki lisääntyy munimalla mehiläisten sikiöihin, jotka mehiläiset peittävät vahalla. Kun punkki on kuoriutunut, alkaa se imeä ravintoa kehittyvästä mehiläisestä vahakaton takaamassa rauhassa.

Punkin läsnäolo heikentää mehiläisen vastustuskykyä. Lisäksi se kantaa erilaisia viruksia, jotka yhdistettynä mehiläisten valmiiksi heikentyneeseen vastustuskykyyn ovat tuhoisa yhdistelmä sekä yksittäiselle mehiläiselle että koko mehiläispesälle.

Tarkkoja tilastoja Suomen varroapunkkien määrästä ei ole.

Mehiläistenhoitajain liiton Maritta Martikkalan mukaan varroamäärät vaihtelevat pesissä hyvinkin paljon riippuen ainakin pesän vahvuudesta, sikiöinnistä, hoitotoimenpiteistä ja varroatorjunnan onnistumisesta.

Punkkien lukumäärän seuranta perustuu vapaaehtoisiin mehiläistenhoitajiin, jotka tarkkailevat punkkimääriä ja varroapunkin torjunnan onnistumista. Tarhaajat seuraavat ja tarkkailevat yhteiskuntiaan Mehiläishoitajain liiton ohjauksessa.

– On niitä ihan riittävästi. Määrät näkyvät esimerkiksi talvitappioluvuissa. Jos jollakulla on isompia tappioita, niin varroa on yleensä selkeästi mukana niissä. Varroaa on käytännössä jokaisessa tarhauksessa, kertoo mehiläisten parissa yli viisikymmentä vuotta työskennellyt Lassi Kauko Mehiläishoitajain liitosta.

Talvien lämpeneminen on eduksi loiselle

Vaikka varroapunkin kanssa on opittu pärjäämään, saattaa ilmastonmuutos lisätä varroapunkkien määrää entisestään.

Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan etenkin Suomen talvilämpötilat kohoavat ilmastonmuutoksen myötä. Myös hellejaksot pidentyvät ja kasvukausi pitenee.

Nopeinta lämpeneminen on ennusteiden mukaan Pohjois-Suomessa.

– Jos mehiläiset kasvattavat toukkia läpi talven, se vaikuttaa ilman muuta haitallisesti, koska punkkikin pystyy lisääntymään läpi talven, Kauko toteaa.

Vaikka myös mehiläisten määrä lisääntyisi, olisi talvien lämpeneminen Kaukon mukaan suurempi etu varroapunkille.

– Me tiedämme, millainen tilanne on Etelä-Euroopassa. Siellä punkkien torjuminen on paljon vaikeampaa kuin täällä, kertoo Kauko.

Myös Torkkel nostaa eteläeurooppalaiset kollegansa esimerkiksi siitä, mitä ilmastonmuutos todennäköisesti tarkoittaa Suomen mehiläisille.

Mehiläiset peittävät sikiönsä kellertävällä vahakerroksella, jotta sikiöt saavat kehittyä rauhassa. Jos pesässä on varroapunkkeja, saa myös punkki jälkeläisineen vahakerroksesta mainion suojapaikan.Berislav Jurišić / Yle

Varroa hyötyy lämpimästä kesästä, mutta liian kuumaa ympäristöä se ei suosi.

Vuonna 2016 Damanhourin yliopistossa toteutetussa tutkimuksessa ennustetaan tutkimuksessa hyödynnetyn ilmastomallin mukaan, että Egyptin kevään lämpötilat nousevat noin 40 celsiusasteeseen. Varroapunkki ei kestä yli 48 tuntia niin kovaa lämpötilaa.

Tansaniassa puolestaan varroapunkille erittäin hyvin sopivien alueiden ennustetaan vähenevän, mikä on hyvä uutinen mehiläisille. Toisaalta sopivien, joskaan ei täydellisten, alueiden ennustetaan lisääntyvän. Tämä johtaa tutkimuksen mukaan varroapunkin levinneisyyden lisääntymiseen Tansaniassa.

Ilmastonmuutoksen vaikutuksista mehiläisille tarvittaisiin kuitenkin lisää tutkimusta, sillä maakohtaisia tutkimuksia ei voida aina verrata keskenään.

Mehiläisiin liittyvälle tutkimukselle on Torkkelin ja Kaukon mukaan lisätarvetta.

Mehiläisen rooli ruoantuotannossa on tärkeä

Tarhatut mehiläiset vastaavat pitkälti niin Suomen kuin koko maailman ruoaksi viljeltyjen kasvien pölyttämisestä.

Mehiläishoitajain liiton tiedottajan ja tutkimuskoordinaattorin Tuula Lehtosen mukaan mehiläispölytyksen arvo Suomessa on noin 60 miljoonaa euroa. Yhdysvalloissa mehiläisten avulla tuotetun ruoan arvo on noin viisitoista miljardia dollaria vuodessa.

Mehiläistenhoitajat tekevät usein yhteistyötä viljelijöiden kanssa asettamalla pesiään viljeltävien peltojen lähelle.Berislav Jurišić / Yle

Suomessa mehiläispesiä on Mehiläishoitajain liiton tilastojen mukaan noin 70 000. Pesien määrä on kasvanut suhteellisen tasaisesti vuodesta 2010 lähtien.

Mehiläinen on ehdottomasti tärkein viljelykasvien pölyttäjä. Ilman mehiläisiä niiden kasvien, jotka tarvitsevat pölytystä, satomäärät vähenisivät, ja monien satojen laatu kärsisi, kertoo hunajasta löytyvää DNA:ta tutkiva ja mehiläistenhoitoa harrastava Helena Wirta.

Varroa on aiemmin kehittänyt resistanssin torjunnalle

Suomeen 70-luvun lopulla rantautunut varroapunkki on sitkeydessään vaikea tuhottava. 1990-luvulla mehilästenhoitajat kokivat ikävän yllätyksen, kun punkki kehitti resistanssin silloin yleisimmin käytettyä torjuntakemikaalia vastaan.

Torjunta-aineet perustuivat sille, että ne vaikuttivat yhteen punkin hermoston reseptoriin. Näin ollen yksikin pieni mutaatio riitti torjunta-aineiden tehottomuuteen.

Tällä hetkellä yleisesti käytettävien oksaalihapon ja muurahaishapon vastaisesta resistanssista ei ole ainakaan vielä merkkejä.

– Oksaalihapolle on paljon vaikeampi kehittää resistanssia. Se ei ole varmaan yhden tai kahden mutaation päässä, että punkit pystyisivät selviämään siitä, Kauko sanoo.

Varroapunkin torjunnassa käytetään tymolin ja oksaalihapon lisäksi muurahaishappoa. Muurahaishappoa ja tymolia käytetään elokuussa, ja oksaalihappoa käytetään myöhäistorjunnassa talvella.Berislav Jurišić / Yle

Hän nostaa esiin kuitenkin toisen käytettävän torjunta-aineen, tymolin.

Tymolin yksi vaikutuskanava on eräässä hermoston impulssinvälityskohdassa. Voi olla mahdollista, että punkki tulee resistentiksi sille, pohtii Kauko.

Vuonna 2016 julkaistussa tutkimuksessa tutkijat totesivat oksaalihapon toimivan varroapunkkeja vastaan kahdeksan vuoden peräkkäisen altistamisenkin jälkeen.

Mehiläisten jalostamisesta toivotaan ratkaisua

Sekä mehiläistarhaajat että tutkijat suuntaavat katseensa kuitenkin nykyisiä torjuntakeinoja pidemmälle.

Osa maailman tarhamehiläisistä suojautuu varroapunkkeja vastaan poistamalla ne toukat, joihin punkit ovat käyneet käsiksi. Lisäksi maailmalla esiintyy varroahygieenistä käyttäytymistä (varroa hygienic behaviour, varrolle herkistynyt hygieenisyys).

Varroahygieeniset mehiläiset tunnistavat ja poistavat pesästään sikiöt, joihin varroapunkki on tarttunut. Tällä hetkellä ei ole täysin tiedossa, miten nämä mehiläiset tunnistavat punkkien tartuttamat sikiöt. Osittain erot mehiläisten välillä selittyvät eroilla niiden hajuaistissa.

Tämän lisäksi nämä mehiläiset auttavat toisiaan pääsemään eroon punkeista, jotka ovat niissä kiinni.

Kuten moni muu, myös Kauko pitää mehiläisten jalostamista pitkän tähtäimen ratkaisuna varroa-ongelmaan.

Torkkelin pesiltä löytyy myös jalostettu kuningatar, jonka hän on hankkinut mehiläisiä jalostavalta Juhani Lundenilta. Kuningatar on merkitty punaisella pisteellä.Berislav Jurišić / Yle

Kaikki tutkijat eivät ole kuitenkaan vakuuttuneita siitä, että varroapunkkeja vastustavien mehiläisten kehittäminen on hyvä idea.

Ihmisen tekemän jalostuksen lisäksi mehiläistutkijoiden piireissä on pohdittu, että ihmisen tulisi lopettaa mehiläisen avustaminen varroan toiminnassa, jotta mehiläiset kehittyisivät luonnollisesti vastustuskykyisiksi varroapunkille.

Wirran mukaan ehdotus on teoriassa mielenkiintoinen, mutta suuri osa nykyisistä mehiläiskannoista kuolisi ennen kuin mehiläiset kehittäisivät itsekseen periytyvän varroaresistenssin.

– Varroa on ollut vasta vähän aikaa tarhamehiläisessä. On kantoja, joissa aikuiset mehiläiset keräävät toisiltaan punkkeja pois. Jos niiden mehiläisten annettaisiin olla keskenään vuosia, niin sieltä valikoituisivat vain ne muutamat kannat, jotka pärjäisivät. Mutta se toki tarkoittaisi, että hirveän iso osa mehiläisistä kuolisi, Wirta pohtii.

Torkkel nostaa esiin realiteetin siitä, että suurimmalla osalla mehiläistenhoitajia ei ole yksinkertaisesti varaa antaa pesiensä kuolla.

Varroan leviäminen Australiaan ja Ahvenanmaalle pyritään estämään

Varroapunkkia löytyy lähes jokaisesta maasta, jossa mehiläisiä tarhataan, joskin varroavapaita alueita löytyy muutamia. Harvinaisia poikkeuksia ovat muun muassa Australia ja Ahvenanmaa.

Kolme vuotta sitten australialaiset mehiläistarhaajat pidättelivät henkeään, kun Melbournen satamaan Yhdysvalloista saapuneesta laivasta löydettiin pesällinen kuolleita mehiläisiä.

Nopea toiminta esti kuitenkin varroapunkin pääsyn satamaa pidemmälle.

Mehiläiset ovat erityisen kiinnostuneita violetista väristä, minkä takia Purple Hive- projektin laitteet maalataan violeteiksi.Berislav Jurišić / Yle

Purple Hive -projektissa tutkijat hyödyntävät Mars-mönkijöille kehitettyä kamerateknologiaa. Tarkan kameran avulla mehiläistenhoitaja näkee ne mehiläiset, joilla on salamatkustajana varroapunkki.

Ensimmäinen varroan tunnistava laite asennettiin Melbournen satamaan kesäkuun alussa.

Myös Ahvenanmaa on toistaiseksi onnistunut välttämään varroapunkki-invaasion. Vuonna 2013 valtioneuvosto kielsi mehiläisten peittosikiöiden ja mehiläisten kuljettamisen muualta Suomesta Ahvenanmaalle.

Peittosikiöiden ja mehiläisten kuljettaminen Ahvenanmaalle on kiellettyä myös maista, joilla ei ole Euroopan unionin myöntämää varroa-vapaata statusta kuten Ahvenanmaalla.

Uhkakuvista huolimatta toivo säilyy

Mehiläistenhoitajain liiton Maritta Martikkalan mukaan varroapunkki on jatkuva huolenaihe Suomen mehiläistarhaajille.

Mehiläisten ahdinko on herättänyt paljon huolta ja huomiota myös maailmalla – viime toukokuussa yhdysvaltalainen näyttelijä Angelina Jolie kuvautti itsensä mehiläisten peitossa muistuttaakseen mehiläisten suojelun tärkeydestä päätyen samalla useiden uutisten pääkuvaksi.

Myös uutta tutkimusta varroapunkeista on julkaistu: tieteen aikakausilehti Science uutisoi kesäkuun alussa tutkimuksesta, jossa tutkijat kehittivät kuumuutta sietävän sienilajikkeen, jonka itiöt tunkeutuivat varroapunkkeihin tappaen ne sisältä käsin

Toivoa ei siis sovi menettää.

Myös Wirta ja Kauko pitävät Suomen mehiläisten oloja suhteellisen hyvinä.

Kyllä sen (varroapunkin) kanssa pärjätään kun se otetaan koko ajan huomioon. Varroapunkkia on ollut Suomessa arviolta vuodesta 76 lähtien, ja meillä on vieläkin mehiläisiä, toteaa Kauko.

Toivoa Suomen mehiläisille on vielä.Berislav Jurišić / Yle

Lue seuraavaksi:

Kuivuus on piilottanut punkit maan uumeniin – punkkien määrä on vakiintuneilla punkkialueilla kasvussa

Pitääkö punkkia varoa kaupungissakin ja mitkä ovat riskit sairastua? Koostimme yleisimmät kysymykset ja vastaukset

Miekkamies vai -nainen? 900 vuotta sitten haudatun hämäläisen vaatteiden ja kromosomien vastaus ei ole suoraviivainen

fre, 23/07/2021 - 14:08

Lokakuussa 1968 talvi oli tuloillaan Hämeeseen ja oli jo miinusasteita, mutta vielä pystyi tekemään kaivuutöitä. Tyrvännössä Suontaan Vesitorninmäellä oltiin upottamassa vesiputkea, kun työ keskeytyi odottamattomaan löytöön: Miekka!

Se näytti makaavan maassa aivan yksin, mutta paikalle kutsutun arkeologin Oiva Keskitalon harjaantunut silmä näki vesijohtoputken kaivannossa tumman läikän, joka todisti, että miekan alla oli muinainen hauta.

Suomen hapan maaperä on orgaaniselle aineelle armoton. Kun Keskitalo avasi haudan, hän näki vain hahmon vainajasta, joka oli aikoinaan haudattu selälleen. Luista oli jäljellä enää pehmeää massaa.

Maasta pystyttiin nostamaan vain kaksi pientä reisiluun pätkää. Niihin ja siihen hiekkaan, jota haudasta oli hieman säästynyt, Turun yliopiston tohtorikoulutettava Ulla Moilanen yhteistyökumppaneineen perusti European Journal of Archaeology -lehdessä julkaistun tuoreen tutkimuksen.

Monitieteellinen tutkimus on osa hänen väitöskirjaansa.

Arkeologi hämmentyi löydöistään

Muinaisten vainajien sukupuolen määrittelylle oli arkeologiassa pitkään yksinkertainen kaava: jos haudassa oli aseita, vainaja oli mies, ja jos koruja, hän oli nainen. Edelleenkin on ihmisiä, jopa tutkijoita, jotka pitävät kiinni tästä stereotypiasta.

Suontaan haudan esineet saivat Oiva Keskitalon hämmennyksiin. Aikakausi oli niiden perusteella määriteltävissä ristiretkiajaksi. Radiohiiliajoituksessa se on tarkentunut vuosien 1040 ja 1174 välille. Esineiden yhdistelmä ei kuitenkaan noudattanut totuttua sukupuolikaavaa.

Korut kertoivat, että vainaja oli puettu ajalle tyypillisiin naisen vaatteisiin. Hänellä oli kaksi olkasolkea, jollaisilla kiinnitettiin tuolloinen päällysmekko, vartalon ympäri kiedottu suorakaiteen tai neliön muotoinen kankaankappale.

Kupuriaisten olkasolkien välissä oli ketjunkantaja, rinnan päälle oli pantu sirppi, ja vatsalla oli pieni hevosenkenkäsolki. Tekstiilit olivat maatuneet vainajan tavoin.

Vasemmalla kupurasoljet edestä ja takaa ja niissä pieni tekstiilinjäänne. Keskellä ylhäällä ketjunkantaja ja alhaalla hevosenkenkäsolki. Oikealla puukko tupessa ja sen alla sirppi. Ulla Moilanen

Naisen vaatteet siis, mutta vainaja oli saanut mukaansa myös aseita: lantiolleen hopealankaupotuksin koristellun kahvattoman miekan ja veitsen tuppineen.

Oliko hän sittenkin mies? Vai oliko haudassa ollut kaksi ihmistä, mies ja nainen? Keskitalo kertoo kaivausraportissaan etsineensä merkkejä kaksoishaudasta. Mitään ei löytynyt.

– Kaksoishauta on hyvin yleinen tulkinta haudoille, joiden esineistä osaa pidetään tyypillisinä miehille ja osaa naisille. Ajatellaan, että no, ne miehen luut vain ovat hävinneet jonnekin ja ainoastaan naisen luut ovat säilyneet. Se on hyvin epätodennäköistä, sanoo Ulla Moilanen.

Suontaan hautakuopassa ei olisi edes ollut tilaa toiselle vainajalle. Ainoa mahdollisuus olisi, että hänet oli haudattu ensimmäisen vainajan päälle.

Sekin selitys ontuu: niin korut kuin aseet olivat selvästi saman vainajan välittömässä yhteydessä. Jos päällä olisi ollut toinen, hänellä ei olisi ollut haudassaan mitään muuta kuin ensimmäisenä löytynyt mahtimiekka.

Se olisi paljon kummallisempaa kuin miekan kätkeminen hautaan jälkikäteen.

– Sellaista tiedetään tapahtuneen ympäri Eurooppaa. Sillä on ollut jotakin rituaalista merkitystä, arvostuksen osoittamista vainajalle tai suvulle, kertoo Moilanen

Ehkä sen teki Suontaassa seuraava sukupolvi, hän tuumii tutkimuksessaan.

Vainajan vieressä ollut kahvaton miekka ja yksityiskohta sen hopealankakoristelusta. Ulla Moilanen

Kahvattomassa miekassa, joka oli kiistatta vainajan kupeella, kun hänet lähetettiin tuonpuoleiseen, ei ole merkkejä taisteluista. Kahva on kenties poistettu symbolisista syistä – siten miekasta on tullut lempeämpi, jos nimittäin noudatetaan sukupuolittunutta tulkintaa naisten hautaesineistä.

Kahva on voinut olla myös orgaanista ainetta ja maatua jäljettömiin, mutta jos miekka tehtiin tarkoituksella käyttökelvottomaksi, Ulla Moilanen pitää sitä hyvin mielenkiintoisena. Ajat Hämeessä olivat tuohon aikaan ilmeisen kuohuvat, mihin viittaavat monet rikkoontuneet aikalaismiekat.

Vuosikymmenien varrella hauta on herättänyt monenlaisia tulkintoja. Koska vainajalla oli selvästikin varallisuutta ja sekä mekko että miekka tai kaksikin, moni on ollut vakuuttunut, että Hämeessä oli rautakauden lopussa naispäälliköitä tai jopa -sotureita ja hän oli heistä yksi.

Villavaatteita ja luksusturkiksia

Tuoreessa tutkimuksessa Suontaan muinaisen asukkaan tarinan jäljille lähdettiin niistä parista luunpalasesta, jotka hänestä ovat jäljellä, ja hivenestä haudan hiekkaa, jota oli onnekkaasti päätynyt niiden mukana säilytyslaatikkoon.

Hiekka antoi lisätodisteita varakkuudesta. Seassa oli lampaankarvoja, jotka olivat todennäköisesti peräisin villavaatteista, ja jäniksenkarvoja, joita käytettiin arvotekstiileissä lampaanvillan joukossa. Vaatteiden väreiksi pääteltiin luonnonvalkoinen ja -ruskea sekä sininen tai sinertävänvihreä.

– Karvoista tunnistettiin myös luksusturkiksia. Sellaisia ei välttämättä käytetty itse, vaan ne myytiin yleensä kalliilla eteenpäin, Ulla Moilanen kertoo.

Mitä turkiksista oli ommeltu, sitä ei muutama karva valitettavasti pysty kertomaan. Aikalaishautojen perusteella noin kuudesosa vainajista sai mukaan turkiksella vuorattuja vaatteita ja turkiksesta tehtyjä käsineitä, veitsien tuppia tai pussukoita.

Hiekasta löytyi merkkejä myös lintujen höyhenistä, mikä viittaa siihen, että vainaja pedattiin pehmeästi höyhentyynylle tai sai päälleen höyhennpeiton. Vastaavaa tunnetaan korkea-arvoisista haudoista Skandinaviasta, muun muassa Ruotsin rautakautisen ylimystön kalmistosta Valsgärdesta.

Mikroskooppikuvissa on Suontaan karvalöytöjä: A) jäniseläin, B) kettu tai näätäeläin, C) lammas. Kolmesta lintujen höyhenten vähäisestä jäänteestä, joista yksi on kuvassa D, ei voitu tunnistaa lajeja. Tuija Kirkinen

Muinais-DNA:n tutkimuksessa on käytössä yhä tehokkaampia keinoja, joihin riittävät joskus aivan pienetkin näytteet – kunhan ne ovat säilyneet edes melko hyvin. Suontaan vainajan luunpalasista informaatio oli hiipunut erittäin vähiin.

Jo alkuvaiheessa huomattiin, ettei DNA:sta pystyttäisi tutkimaan esimerkiksi äitilinjaa, saati vainajan koko perimää, kertoo geneetikko Elina Salmela Helsingin yliopistosta. Sukupuolen selvittämiseen riittää kuitenkin pienempi määrä DNA-dataa kuin geneettisiin analyyseihin yleensä.

Sukupuolta voidaan arvioida laskemalla, kuinka suuri osuus muinais-DNA-datasta on peräisin sukupuolikromosomeista X ja Y. Suontaan vainaja yllätti jälleen: hänen perimänsä ei näyttänyt naisen tyypilliseltä XX:ltä eikä myöskään miehen XY:ltä.

Näytteet oli kyllä otettu luun sisältä, mutta geneetikot pohtivat, olivatko XX:n joukossa näkyvät Y-kromosominpätkät sittenkin peräisin ihmisistä, jotka olivat käsitelleet luita vuosikymmenten varrella. Näytteiden saastuminen vahingossa on yleinen haaste muinais-DNA:n tutkimuksissa.

Saatua tulosta verrattiin näytteisiin, jotka tiedettiin aivan varmasti XX:ksi tai XY:ksi.

Niistä käytettiin yhtä pieni määrä dataa kuin Suontaan yksilössä oli säilynyt eli kuviteltiin, miltä ne näyttäisivät, jos ne olisivat säilyneet yhtä huonosti, Salmela selittää.

Ei XX eikä XY vaan XXY

Sitten otettiin käyttöön tilastotieteen menetelmät. Matemaatikon laatimia malleja oli neljä: naisen XX, miehen XY ja eri yksilöistä syntynyt kontaminaatio, jossa oli sekaisin molempia, sekä kromosomipoikkeavuus XXY.

Jokainen mallinnus toistettiin satatuhatta kertaa. Näytteen sekoittumisen todennäköisyydeksi saatiin 0,25 prosenttia.

Sekä XX:n että XY:n todennäköisyys oli niin häviävä pieni, että tuloksena oli 99,75-prosenttinen tilastollinen varmuus XXY:stä.

Tämänhetkisen datan perusteella on todennäköistä, että Suontaan yksilö oli perimältään XXY, vaikka tulos perustuu hyvin pieneen datamäärään, korostaa Elina Salmela.

Vasemmalla on haudan löytäjän Oiva Keskitalon dokumentointipiirros. Vesijohtokaivanto, täckdike, kulki pronssikahvaisen miekan poikki. Oikealla taiteilijan näkemys siitä, miltä vainaja ehkä näytti hautajaisissaan. Arkkua hänellä ei ollut. Ulla Moilanen & Veronika Paschenko.

XXY-yhdistelmä, Klinefelterin oireyhtymä, on miesten yleisin sukupuolikromosomipoikkeavuus. Sellainen on yhdellä noin 600 poikalapsesta.

Lapsena se ei näy lainkaan, ja aikuisena vaikutukset vaihtelevat hyvin paljon. Osa ei sitä huomaakaan, toisilla se voi tarkoittaa murrosiässä muun muassa rintarauhasten kasvua. Vaikutuksia hoidetaan testosteronilla.

Joitakin arkeologisiakin havaintoja Klinefelterin oireyhtymästä on, mutta hautauskontekstissa Suontaan vainaja on ensimmäinen.

Vaikka hänen hautansa esinelöydöt ja kromosomipoikkeama näyttävät kulkevan käsi kädessä, liian suoria johtopäätöksiä siitä ei kannata vetää. Hänen sukupuoli-identiteettiään meidän on mahdoton tietää, painottaa Ulla Moilanen.

Entä mitä ajatteli yhteisö? Jos poikkeavuus näkyi fyysisesti, oliko siitä hänelle haittaa? Tietynlaisia odotuksia naisia ja miehiä kohtaan varmasti oli, Moilanen vastaa.

– Lapsettomuus on XXY-yksilöillä hyvin yleistä. Varhaismodernista Suomesta tiedetään, että kyky tuottaa jälkeläisiä on voinut määrittää miehisyyttä. Skandinaviassa taas miehen pukeutuminen naisen asuun on saatettu yhdistää häpeälliseen magiikkaan.

Joissakin tapauksissa miehen on päätelty päätyneen hautaan naisen asussa nöyryyttämisen vuoksi, koska hän oli seudulla ei-toivottu muukalainen.

Näillä perusteilla suhtautuminen Suontaassakin olisi voinut olla negatiivista, Moilanen puntaroi. Poikkeuksellisen hieno hauta höyhentyynyineen tai -peittoineen, arvoturkikset ja upea miekka, osoittavat kuitenkin toista. Esineiden ja hautaustavan perusteella vainaja ei myöskään ollut muukalainen, vaan kantaväestöä.

Miekan pronssikahva on koristeltu skandinaavisella nauhamaisella eläinornamentiikalla, jonka kiemurat vuoroin ylittävät, vuoroin alittavat toisensa. Museovirasto

Keski-Ruotsista Vivallenista tunnetaan 1100-luvun hauta, jonka vainaja oli biologisesti mies ja esineet niin ikään tyypilliset miehelle mutta vaatetus naisen. Hänet on tulkittu šamaaniksi, jonka sukupuoliroolit olivat joustavat, mahdollisesti saamelaiseksi.

Entäpä jos myös Suontaan vainaja oli yhteisössään arvostettu poikkeavuutensa takia eikä siitä huolimatta?

– Ihan kumpi tahansa voi olla mahdollista. Tai sitten hän kuului alueensa valtasukuun, vastaa Ulla Moilanen.

Suontaan ympäristössä, Vanajaveden liepeillä on säilynyt paljon merkkejä rautakautisesta elämästä. Lähistöllä on Tenhola ja muitakin linnavuoria, muinaispeltoja, kuppikiviä ja muita rituaalipaikkoja. Sieltä pystyi valvomaan vesireittejä ja varmasti myös organisoimaan turkiskauppaa, Moilanen sanoo.

Näistä syistä on ajateltu, että Suontaka on voinut olla aikansa keskuksia, jopa alueensa tärkein, ja siellä on ollut johtavia sukuja.

Sellaisen jäsenellä oli turvattu asema ja oletettavasti enemmän mahdollisuuksia olla erilainen kuin monella muulla. Mutta se lienee ollut hyvin tilannekohtaista, Moilanen lisää. Aikansa yleistä asennetta siitä ei voi päätellä.

Tenholan linnavuorella on merkkejä rautakauden ja keskiajan puolustusvarustuksista. Puinen jäljitelmä on rakennettu 1960-luvulla.Vesa Laulumaa / Museovirasto

Kun Suontaassa pidettiin hautajaisia, keskiaika oli jo alkamassa. Rautakaudesta oli jäljellä vain rippeitä.

Siihen aikaan tapahtui kaikenlaista jännittävää, Moilanen vihjaa syksyllä julkaistavan väitöskirjansa sisällöstä. Silloin näilläkin sivuilla palataan hänen kanssaan muinaiseen Hämeeseen.

Lue myös:

Punaiset sukat, sininen viitta – muinaishaudan jäänteet kertovat muodin edelläkävijän asusta Suomen keskiajan kynnyksellä

Etelämantereen jääpeitteen alta löytyi lisää järviä – pimeissä sulavesissä kuhisee mikrobeja

ons, 21/07/2021 - 14:54

Viitisentoista vuotta sitten Etelämanner hämmästytti tutkijat jäänalaisilla vesistöillään. Mantereen kivipinnalla, piilossa paksun jääpeitteen alla oli kyllä arveltu olevan yksittäisiä sulaveden muodostamia järviä, mutta yhdysvaltalainen tutkimus osoitti, että ne olivatkin osa isoa ja eläväistä järvien järjestelmää.

Kaukokartoitussatelliitin kuviin perustuva tutkimus löysi lukuisia järviä, jotka välillä täyttyvät, välillä tyhjentyvät Eteläiseen jäämereen.

Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan ICESat-satelliitin matka on jo päättynyt tulisena syöksynä maapallon ilmakehään. Muutama vuosi sitten avaruuteen laukaistiin ICESat-2 jatkamaan edeltäjänsä työtä jääpeitteiden paksuuden mittaajana entistä tarkemmin silmin.

Järvien tyhjentyminen ja täyttyminen – rantojen vetäytyminen tai laajeneminen – aiheuttaa jääpeitteen pinnalla muutoksia, muun muassa poikkeuksellista sileyttä, jonka satelliitti pystyy panemaan merkille.

Mittauksissa on nyt löydetty kaksi uutta järveä ja saatu paljon muuta uutta tietoa. Aivan kuin olisi pannut silmälasit päähän, kuvailee Coloradon CSM-yliopiston geofysiikan apulaisprofessori Matthew Siegfried CESat-2:n havaintojen tarkkuutta verrattuna edeltäjäänsä.

Nasan taitelijan näkemys ICESat-2:sta mittaustyössä. Satelliitti lähettää runsaan 480 kilometrin korkeudesta Maahan kymmenentuhatta laserpulssia sekunnissa. Niiden palaamisnopeudesta selviävät jääpeitteen korkeuserot. Nasa

Jään ja kallioperän välisellä järvijärjestelmällä on monia glasiologisia, mikrobiologisia ja oseanografisia vaikutuksia, sanoo Geophysical Research Letters -lehdessä julkaistua tutkimusta johtanut Siegfried Nasan verkkosivulla.

  • Oseanografia eli meritiede tutkii valtamerten maantieteellisiä, geologisia, kemiallisia, fysikaalisia ja biologisia ominaisuuksia
  • Glasiologia eli jäätikkötiede tutkii erilaisten jäätiköiden, merten jääpeitteiden ja jäähyllyjen muodostumista, ominaisuuksia, liikkeitä ja roolia luonnon kokokuvassa

Tutkimuksessa yhdistettiin kahden ICESatin dataa myös Euroopan avaruusjärjestön Esan jäämittaussatelliitin CryoSat2:n antamiin tietoihin.

ICESat-2 on kunkin alueen yllä vain kerran kolmessa kuukaudessa, mutta yhdistelmästä tutkijat saivat yhtenäisen kuvan siitä, mitä järvissä tapahtui vuosina 2003–2020.

Jäänalaisten vesien liikkeet ovat yksi suurimmista fyysisistä epävarmuustekijöistä sen ennustamisessa, mitä jääpeitteelle tulevaisuudessa tapahtuu, tutkimus toteaa. Liikkuessaan vesi toimii liukasteena myös jäätikölle.

ICESat-2:n laserkorkeusmittausten antamat yksityiskohtaiset tiheys- ja paikkatiedot kertovat aiempaa kattavammin sekä järvien aktiivisuudesta että jäänalaisista hydrologisista prosesseista, Siegfried sanoo.

Jäänalaisia järviä syntyy, koska painavan jääpeitteen aiheuttama paine sulattaa jäätä. Myös maapallon sisäinen geoterminen energia vaikuttaa sulamiseen.

Kaksi uutta tulokasta järvien joukkoon sijaitsevat Länsi-Antarktiksella ennestään tunnettujen isojen ja aktiivisten Conwayn ja Mercerin jääjärvien vieressä. Niinpä nimiksi annettiin Pikku Conway ja Pikku Mercer.

Ensimmäiseltä ICESatilta ne saattoivat jäädä havaitsematta, koska välimatka isompiin kaimoihin on lyhyt, tutkijat arvelevat.

Conwayn ja Mercerin hallitsema järjestelmä näytttää olevan tyhjentymässä jo kolmatta kertaa sitten ICESat-havaintojen alkamisen.

Järvien veden arvioidaan soljuvan pikku hiljaa mereen, mutta valumareittejä on vielä paljon vaikempi havaita jään alta kuin järviä.

Conway ja Mercer pienine seuralaisineen satelliittihavaintojen perusteella piirrettyinä. Siegfried et al. / Nasa

Vajaa vuosikymmen sitten Etelämantereen länsilaidalta Whillansinjärven 800-metrisen jääpeitteen alta otettiin vesi- ja pohjanäytteitä. Tutkijat ilahtuivat: Mikrobeja!

Kun teenruskeaa vettä ja pohjasta kairattuja sedimenttejä on tutkittu, niistä on paljastunut yllättävän iso yhteisö, joka on elänyt satatuhatta vuotta pimeydessä. Lajimääärä on lähes neljätuhatta. Tavallisessa järvessä määrä on jokseenkin sama, joskin kirjo on toinen.

– Oletimme löytävämme laimentuneen elinympäristön, jossa ei tapahtuisi juuri mitään, myöntää Michiganin teknillisen yliopiston mikrobiologi Trista Vick-Majors AGU-tiedejärjestön Eos-lehdessä.

Whillans on osa järvistöä, jonka vesi virtaa Eteläiseen jäämereen Rossinmeren jäähyllyn juureen ja ruokkii ravinteillaan meren planktonia. Se puolestaan on perusta ravintoketjulle, jonka huipulla ovat pingviinit, hylkeet ja valaat.

Whillansista mereen päätyvien ravinteiden perusteella jääjärvien mikrobeilla näyttää olevan tärkeä rooli ketjun alkupäässä, kertoi viimevuotinen yhdysvaltalaistutkimus. Vastikään löydetyt kaksi järveä sijaitsevat samalla seudulla.

Ravinteita syntyy, vaikka fotosynteesi ei jääjärvissä onnistu. Ilman auringonvaloa tarvitaan toisenlaista yhteyttämistä, kemosynteesiä, jossa mikrobit saavat energiansa hapettamalla epäorgaanisia yhdisteitä.

Yhdelle mikrobille kelpaa rikki, toiselle rauta, kolmannelle metaani, joka tosin tavataan lukea orgaaniseksi yhdisteeksi. Kun yksi mikrobi kuolee, toinen syö sen. Kaikki mahdolliset energianlähteet käytetään tarkasti hyväksi.

– Whillans on kuin pieni biologinen reaktori, Global Biogeochemical Cycles -lehdessä julkaistua tutkimusta johtanut Vick-Majors kuvailee.

Tältä näytää Whillansinjärven pohjassa, jonne Nasa lähetti pienen kauko-ohjattavan sukellusveneen. Järvi on laaja – 60 neliökilometriä – mutta hyvin matala – alle kaksi metriä. Nasa / JPL Caltech

Viime kuussa julkaistiin Nature-tiedelehtiperheen Communcation Earth & Environment -lehdessä kansainvälinen tutkimus, joka esitti yhden uuden selityksen sille, mistä jääjärvien mikrobeille riittää ravinteita.

Tutkimuksen mukaan selitys on kallioperän eroosio, se sama, jonka takia Whillansista nostetut vesinäytteet olivat ruskeita kuin tee. Vaikka jääjärven vettä ei liikuta tuuli eikä Aurinko, geoterminen energia riittää tuottamaan kylliksi liikettä, jotta sedimentissä tapahtuu pikku hiljaa eroosiota.

Mikrobit pääsivät näyttämään elinkykynsä tutkijoiden luomassa eroosiojäljitelmässä. Sitä varten murskattiin Whillansin sedimenttiä, kasteltiin se ja pantiin noin nolla-asteiseen hapettomaan ympäristöön. Sellaiset ovat Whillansin mikrobien kotiolosuhteetkin.

Kokeet osoittivat, että sedimenttien eroosio kykenee tarjoamaan muun muassa liki neljänneksen metaanista, jota metanotrofi-arkeonit tarvitsevat energianlähteeksi.

Aiemmissa tutkimuksissa on arveltu, että mikrobien ravinto on kaikuja kaukaa menneisyydestä, muinaisesta eloperäisestä materiaalista. Alueella velloi meri useaan otteeseen, ennen kuin jää otti lopullisesti vallan.

Tuoreiden tulosten perusteella sedimentistä rapautuu järviin uutta syötävää. Tutkimusartikkelin pääkirjoittaja, brittiläisen Bristolin yliopiston tutkijatohtori Beatrix Gill Olivas, on varovaisen valmis laajentamaan Whillansista saatuja tuloksia koko järvijärjestelmään.

Hän myöntää, etteivät laboratoriokokeet vastaa jäänalaisen eroosion todellista laajuutta. Ne ovat kuitenkin vinkki siitä, mitä sedimenttien rikkoontuminen voi tarkoittaa ekosysteemille.

– Yläjuoksulla tapahtuva eroosio saattaa olla tärkeiden yhdisteiden lähde, joka pitää yllä kukoistavia mikrobiyhteisöjä, Gill Olivas sanoo.

Siniset pisteet ovat Antarktikselta tunnettuja jäänalaisia järviä. Niiden määrä on kasvanut jonkin verran siitä, kun tämä kartta piirrettiin vuonna 2013. Punaiset pisteet kertovat, missä on tehty merkittävimpiä tutkimuskairauksia: Whillans, Vostok ja Ellsworth Universal Images LLC / AOP

Antarktiksen järviä tunnetaan jo yli 400. Kaikki eivät ole yhteyksissä toisiin. Joukossa on myös sellaisia, jotka ovat olleet aivan omissa oloissaan miljoonia vuosia.

Jos niissä on eliöitä, ne voivat olla lajeina yhtä vanhoja ja saattaisivat siis kertoa, miten elämä maapallolla on sopeutunut äärimmäisen kylmiin olosuhteisiin. Niitä planeettamme menneisyydessä on ollut muuallakin kuin napojen ympäristössä.

Antarktiksen jääjärvien mikrobitutkimus on hyvin kiinnostavaa myös astronomeille eli sen jäljittämiselle, voisiko Jupiterin ja Saturnuksen kuiden ja Marsin jääpeitteen alla olla mikrobeja.

Vaikka vaihtuvavetisten järvien mikrobien jäljille on nyt päästy, eristyneiden järvien mahdollinen elämä on yhä arvoitus. Science Advances -lehdessä alkuvuonna julkaistussa brittiläis-ranskalaisessa tutkimuksessa puntaroidaan, mistä mikrobeja parhaiten kannattaisi pyydystää.

Todennäköisimpänä paikkana mikrobeillle pidetään pohjasedimenttejä, mutta sieltä niitä on hyvin vaikea tavoittaa. Geotermisen lämmön aiheuttaman liikkeen vuoksi tutkijat ovat samoilla linjoilla kuin kuin Whillansin sedimentin tutkijat.

– Virtaus on itse asiassa varsin dynaamista; se riittää levittämään hienojakoista sedimenttiä veteen. Koko järvi voi olla elinkelpoinen, vaikka pohjassa olisi eniten elämää, arvioi tutkimusta johtanut ranskalaisen UCBL-yliopiston ja Britannian Antraktiksen tutkimuslaitoksen geofyysikko Louis Couston.

Lue myös:

Tutkimus: Etelämantereella rehotti aikoinaan sademetsä

Jäämeren menneisyys yllätti tutkijat: Jäämeri on ollut kahdesti iso kulhollinen makeaa vettä

Tutkimus: Hollywood on osasyyllinen haiden sukupuuttojen uhkaan

lör, 17/07/2021 - 17:11

Myönnettäköön: hait eivät ole söpöjä pörröeläimiä. Totta tämäkin: hait ovat petokaloja; ne saalistavat ravintonsa. Mutta ovatko ne armottomia tappajia, joille mikään muu ei ole niin mieluisaa kuin mereen uskaltautuneiden ihmisten jahtaaminen ja raateleminen?

Ovat, jos elokuvateollisuutta on uskominen, vastaa Etelä-Australian yliopiston tuore tutkimus. Sen mukaan hait ovat ennen muuta uhka ihmiselle 96 prosentissa fiktiivisistä haielokuvista. Ne vaikuttavat käsitykseen todellisista haista ja jopa haittaavat suojelupyrkimyksiä, tutkimuksessa todetaan.

– Suurin osa siitä, mitä ihmiset tietävät haista, on peräisin elokuvista tai uutisista. Niissä hait esitetään yleensä äärimmäisen pelottavina otuksina, joilla on kyltymätön himo ihmislihaan, kuvailee psykologian tutkijatohtori Briana Le Busque.

Tosiasiassa ihmiset ovat haille paljon suurempi uhka kuin toisin päin, hän sanoo. Maailman haikannat ovat ihmisten toiminnan vuoksi syöksylaskussa, ja monia hailajeja uhkaa sukupuutto.

– Haikauhun lietsominen todellisuutta suurempiin mittoihin saa monet tukemaan hankkeita, joista on vahinkoa suojelupyrkimyksille. Myytit on murrettava, vaatii Le Busque

Syytän Steven Spielbergiä. Olin pikkulapsena kauhuissani jo kylpyammeessa. Minusta tuntui ihan oikeasti, että kohta vesihanasta ilmestyy hai. Näyttelijä Will Smithin selitys sille, ettei hän uskaltautunut veteen ennen kuin nelikymppisenä. Spielberg ohjasi Tappajahai-elokuvan.

Human Dimensions of Wildlife -lehdessä julkaistua tutkimusta varten käytiin läpi IMDb-elokuvatietokannan 109 haielokuvan sisältö. Tutkijat totesivat niiden toistavan 44 vuotta sitten julkaistun suurhitin Tappajahain käsitystä merten suurpedoista.

Vain kolme prosenttia IMDb:ssä listatuista haielokuvista kuvaa haita tavoilla, joita tutkijat eivät pidä sensaatiomaisen uhkaavina. Vain yhdessä ainoassa elokuvassa hait eivät hyökkää lainkaan ihmisten kimppuun.

Todellisuudessa sellaista tiedetään tehneen vain kaksi prosenttia maailman 548 hailajista. Tappajahain kotimaassa Yhdysvalloissa ihmisen todennäköisyys kuolla hain hampaissa on yksi yli 3,7 miljoonasta, kertoo Floridan luonnonhistoriallisen museon ISAF-tietokanta.

Näyttelijä Will Smith päätti päihittää haifobiansa sukeltamalla haiden joukossa Off the Deep End -tv-ohjelmassa viime vuonna. Stella Pictures / AOP

Tappajahaissa tuhoa kylvää valkohai, jopa kuusimetriseksi ja kaksitonniseksi kasvava maailman suurin petokala. Vielä viime vuosisadan alussa sitä tai muita haita ei Yhdysvalloissa pelätty vaan jopa kiisteltiin, voisiko hai ylipäätään tappaa ihmisen.

Newyorkilainen monimiljonääri Hermann Oelrichs oli tarjonnut 1890-luvulla muhkean palkkion todisteista, joiden mukaan hai oli hyökännyt ihmisen kimppuun. Nykyrahassa reilun kymppitonnin palkkio oli lunastamatta. Mutta sitten koitti kesä 1916.

Heinäkuun alkupuoliskolla Yhdysvaltain itärannikolla New Jerseyssä neljä ihmistä kuoli ja yksi loukkaantui viidessä hain hyökkäyksessä. Mediahuomio on valtava, ja haipelko otti tulta.

Hyökkäykset tapahtuivat peräkkäisinä päivinä ja etenivät rannikkoa pitkin etelästä pohjoiseen. Liikkeellä näytti olevan yksi ainoa eläin. Sitä epältiin härkähaiksi, koska laji viihtyy rantojen läheisyydessä ja toisinaan jopa joissa ja järvissä, mutta puremien perusteella otus pääteltiin paljon isommaksi, valkohaiksi.

Useimmat mieltänevät hait suuriksi, mutta valtaosa lajeista on varsin pieniä. Tämä 15-senttinen kääpiöhai Euprotomicrus bispinatus, yksi pienimmistä lajeista, jäi pyydykseen Havaijin vesillä. Doug Perrine / Alamy / AOP

Peter Benchleyn Tappajahai-kirja perustui osittain New Jerseyn tapahtumiin. Seuraavana vuonna tehty elokuva otti paljon enemmän vapauksia. Se tarkoitti valkohaille valtavaa mainehaittaa.

ISAF:n johtajan George Burgessin mukaan "testosteroni hulvahti pitkin Yhdysvaltain itärannikkoa". Kalastajat halusivat osoittaa rohkeuttaan ryhtymällä haijahtiin, ja haiden pyydystämiseksi järjestettiin jopa kilpailuja, Benchley kertoo Floridan luonnonhistoriallisen museon verkkosivulla.

Burgess panee Tappajahain avaamaan piikkiin jopa haiden evien kaupan räjähtämisen kansainväliseksi. Siitä myöhemmin lisää tässä jutussa.

Tappajahai oli lopun alku. Kaupallinen kalastus on lopun loppu, Burgess ennustaa synkästi haiden kohtaloa.

Kaksi pelkoa yhdessä: tänä vuonna julkaistussa yhdysvaltalaisessa Virus Shark -elokuvassa hain puremasta saa tappajaviruksen ja tutkijat yrittävät ratkaista ongelman. Yksi tähti, arvioivat kriitikot keskimäärin. Yksityiskohta elokuvan julisteesta. SRS Cinema / Everett Collection / AOP

Australiassa "hain hyökkäys" on ollut yleistermi haiden ja ihmisten kohtaamisille, myös niille, joissa hai ei ole hyökännyt.

Tänä vuonna muun muassa Queenslandin osavaltion viranomaiset ovat alkaneet käyttää termiä "tapaus" tai "kohtaaminen" todettuaan, että kuvien lisäksi myös sanoilla on merkitystä sille, mitä ihmiset lähtökohtaisesti ajattelevat haista.

Puhetavan muutokselle on korkea aika, kommentoi Sydneyn yliopiston tutkija Chris Pepin-Neff The Washington Post -lehdelle tällä viikolla.

– Hait ovat hyvin uteliaita eläimiä. 40 prosentissa tapauksista ne vain näyttäytyvät. Ne eivät pyri ikinä ahmaisemaan ihmisiä mutta saattavat puraista kokeeksi. Valitettavasti, ja joskus traagisin seurauksin, sillä ihmiset ovat varsin pehmeitä, Pepin-Neff sanoo.

ISAF:n tilaston mukaan hait purivat viime vuonna 39:ää ihmistä ilman provokaatiota ja 57:ää provosoituina, jolloin ihmiset olivat ensin yrittäneet koskea tai ruokkia niitä. Provosoimattomissa hyökkäyksissä kuoli Australiassa kuusi ihmistä, Yhdysvalloissa kolme ja Karibialla yksi.

ISAF on tilastoinut hyökkäyksiä vuodesta 1958 alkaen ja todennut, että valkohai jättää 85 prosentissa tapauksista ihmisen sikseen ensipuraisun jälkeen todettuaan erehtyneensä riistasta.

Great White on vastikään julkaistu australialaiselokuva, jossa kauhua aiheuttaa jälleen valkohai. Yksityiskohta elokuvan julisteesta. Altitude Film / Everett Collection / AOP

Valtamerten haiden määrä on vähentynyt 50:n viime vuoden aikana 71 prosenttia, ja kolmea neljäsosaa lajeista uhkaa sukupuutto, kertoi Nature-lehdessä julkaistu kansainvälinen tutkimus alkuvuonna.

Ainoana lajina ennallaan porskuttaa Sphyrna zygaena, yksi vasarahailajeista.

Pääsyy jyrkkään alamäkeen on ylikalastus. 1970-luvulta alkaen kalojen pyyntimäärät suhteessa jäljellä oleviin kantoihin ovat 18-kertaistuneet, tutkimus kertoo.

Erityisen suurta haiden määrän väheneminen on trooppisilla vesillä. Intian valtameressä miinusta on tullut vuoteen 1970 verrattuna jo 84,7 prosenttia.

Aika on käymässä vähiin, mutta toivoa paremmasta kuitenkin on, vakuuttaa merten selkärankaisia tutkiva Richard Sherley brittiläisestä Exeterin yliopistosta.

– Datassa on valopilkkuja, jotka osoittavat, että tutkimuksiin perustuvat kalastusrajoitukset ja niiden valvonta tuottavat tulosta, Sherley sanoo.

Valkovalaskantojen toipumisesta sitten vuosituhannen vaihteen on toiveikkaita merkkejä useilta merialueilta.

Isovasarahai, Sphyrna mokarran, on yksi lajeista, joita uhkaa katoaminen jo lähitulevaisuudessa. Suuret evät ovat tehneet isovasarahaista evänpyytäjien suosikkisaalista. Seatops / AOP

Haiden matka päättyy usein sivusaaliina, mutta niitä pyydystetään myös tarkoituksella, ennen muuta eviensä vuoksi. Joka vuosi meristä nostetaan arviolta sata miljoonaa haita.

Haineväkeitto oli Kiinan muinaisten keisarien eritysherkku, statussymboli, johon yhä useammalla on nykyisin varaa. Sitä tarjoillaan hienoissa häissä ja liiketuttaville. Kalastajalle kilo haineviä tietää parhaimmallaan yli 900 euron tuloja.

Usein kalastajat leikkaavat hailta vain evät ja heittävät elävän eläimen takaisin mereen viemästä tilaa kalastusveneessä. Evänsä menettäneet hait eivät kykene uimaan, vaan painuvat pohjaan ja tukehtuvat, elleivät sitä ennen kuole verenhukkaan.

Kiinan hallitus kielsi haineväkeiton tarjoilun julkisilla päivällisillä vuonna 2012. Se oli signaali, jonka jälkeen keiton kulutus Kiinassa romahti muutamassa vuodessa 80 prosenttia, kertovat hallituksen tilastot ja myös kyselytutkimukset.

Sitä kiitettiin isoksi edistysaskeleeksi, mutta keitto ei ole kadonnut ruokalistoilta Aasiassa eikä myöskään Yhdysvaltain aasialaisyhteisöissä. Esimerkiksi Thaimaassa kysyntä on kasvanut entisestään, kertoo yhdysvaltalainen WildAid-luontojärjestö.

Evien myyynti on kiellettyä 12:ssa Yhdysvaltain osavaltioista mutta koko liittovaltiota koskeva laki on pysähtynyt viime vuosina toistuvasti kongressiin. Esimerkiksi Kaliforniassa, jossa kauppa on kiellettyä, sitä käydään pimeästi. Kiinni jääneiden rangaistukset ovat olleet lieviä.

Vuonna 2014 julkaistu yhdysvaltalainen dokumenttifilmi Extinction Soup kertoi, miten joka vuosi pyydystetään kymmeniä miljoonia haita pelkästään evien vuoksi. Yksityiskohta elokuvajulisteesta. Everett Collection / AOP

Suuret hailajit ovat pitkäikäisiä ja sen vuoksi hitaita lisääntymään, mikä tekee populaatioiden toipumisesta vaikeaa, vaikka olot paranisivatkin. Haiden väheneminen puolestaan aiheuttaa kerannaisvaikutuksia muuhun ekosysteemiin.

Esimerkisi alueella, josta vasarapäähait kalastetaan pois, kasvaa niiden saaliseläinten rauskujen kanta, joten rauskujen suuhun päätyy aiempaa enemmän simpukoita. Ekosysteemin vääristyminen koituu myös ihmisten vahingoksi. Suoria seurauksia on etenkin turismille.

Kanadalainen Brittiläisen Kolumbian yliopisto laski tutkimuksessaan viime vuosikymmenellä, että haiden katseluun perustuva ekoturismi oli jo ohittamassa hainpyynnin tuottoisana bisneksenä.

Muinainen joukkokuolema oli hävittää hait Yhdysvaltalainen Hain tarina -piirroselokuva vuodelta 2004 leikittelee haiden hirmuisella maineella: haigangsterin poika on vegaani. Dreamworks / AOP

Vähältä piti, etteivät hait kadonneet maailmasta kauan ennen kuin täällä oli ensimmäistäkään ihmisentapaista. Haiden määrä romahti äkillisesti 19 miljoonaa vuotta sitten, kertoo viime kuussa Science-lehdessä julkaistu yhdysvaltalainen tutkimus.

Pullonkaula paljastui odottamatta syvänmeren pohjasedimenteistä, joiden suomu- ja hammaslöytöjen perusteella tutkijat laativat 85 miljoonan vuoden mittaisen aikajanan kalojen määristä. He halusivat nähdä, mikä on kantojen normaalia vaihtelua pitkillä aikaväleillä.

Haita on ollut maailman merissä 400 miljoonaa vuotta. 19 miljoonaa vuotta sitten 70–90 prosenttia haista kuoli, kaksinverroin niin paljon kuin siinä 66 miljoonan vuoden takaisessa asteroidin iskussa, joka hävitti dinosaurukset joitakin lentokykyisiä lukuun ottamatta.

19 miljoonan vuoden takaa ei ole tiedossa vastaavaa selitystä haikantojen romahdukselle.

Syyn lisäksi tutkijoita mietityttää se, saiko mullistus jäljelle jääneet lajit muuttamaan tapojaan, esimerkiksi siirtymään rannikolle avomereltä, jossa tuho oli ollut jostakin syystä pahin. Selitystä on vailla sekin, miksi hailajien monimuotoisuus ei ikinä toipunut ennalleen.

Vastauksista toivotaan valoa myös siihen, miten merien ekosysteemin muuttuminen vaikuttaa nyt, kun hait ovat vähenemässä rajusti ihmisten toiminnan vuoksi.

Luulöytö Latviasta: Rutto vei hengen eurooppalaiselta jo viisituhatta vuotta sitten – pari mutaatiota teki bakteerista miljoonien mustan surman

fre, 16/07/2021 - 19:14

Kun musta surma vyöryi Euroopan ylitse 1300-luvun puolivälissä, muutamassa vuodessa kuoli kolmasosa väestöstä, joidenkin arvioiden mukaan jopa yli puolet. Asetuttuaan Eurooppaan kotoperäiseksi rutto jatkoi tappavien epidemioiden aiheuttamista vuosisatojen ajan.

Vakiintuneimman käsityksen mukaan mustan surman aiheuttanut Yersinia pestis -bakteeri yllätti eurooppalaiset aivan aseettomina ahtaissa kaupungeissaan kulkeuduttuaan tänne Kiinasta kauppareittejä pitkin. Bakteeri oli eurooppalaisille siis aivan uusi tuttavuus.

Tuore saksalais-latvialainen tutkimus osoittaa toista: se venyttää Y. pestis -bakteerien esiintymistä Euroopassa viiden vuosituhannen taakse ja päättelee juurien ulottuneen vielä kaksi vuosituhatta kauemmaksi. Bakteerikannan ero mustan surman aiheuttajaan oli pieni mutta ratkaisevissa geeneissä.

Bakteeri, jonka DNA eristettiin nykyisen Latvian alueella eläneen miehen jäänteistä, vie Y. pestisin erittäin lähelle syntysijojaan, arvioi saksalaisen Kielin yliopiston muinais-DNA-laboratorion johtaja Ben Krause-Kyora.

Paikka on Pohjois-Latviassa Salatsijoen varrella sijaitseva Riņņukalns. Siellä ruttobakteeri tarttui 20–30-vuotiaaseen kivikauden mieheen, jolle numeroitiin nimeksi RV 2039.

Hänen ja viereisessä haudassa levänneen 12–18-vuotiaan tytön luurangot löytyivät arkeologisissa kaivauksissa 1800-luvun lopulla.

Löytöjen iästä tuli kova kiista, minkä takia kallot lähetettiin Berliiniin maailmankuulun lääkärin ja esihistoriaan perehtyneen Rudolf Virchowin tutkittaviksi. Toisen maailmansodan sekasorrossa joutui hukkaan paljon asioita, myös Riņņukalnsin kallot, mutta ne löytyivät uudelleen kymmenen vuotta sitten.

Haudat löytyivät kun Salatsijoen varrella tutkittiin raakkutunkiota, kivikautisen ruokajätteen kertymää. Harald Lübke / ZBSA

Sittemmin Riņņukalnsista on saatu talteen kahden muunkin ihmisen jäänteitä. Toinen oli aikuinen mies, toinen kuoli pian syntymänsä jälkeen.

Radiohiiliajoitus osoitti kaikkien neljän eläneen 5 050 – 5 300 vuotta sitten. He kuuluivat ryhmiin, jotka hankkivat elantonsa keräilemällä, kalastamalla ja metsästämällä. Maanviljelys oli vasta tuloillaan Keski-Eurooppaan.

Krause-Kyoran johtamissa tutkimuksissa otettiin hammas- ja luunäytteitä kaikilta neljältä vainajalta heidän genominsa sekvensoimiseksi ja bakteerien ja virusten merkkien löytämiseksi.

RV 2039:sta eristetty ruttobakteeri osoittautui niin vanhaksi, että tutkijat arvelevat kannan syntyneen jo 7 200 vuotta sitten. Silloin oli kulunut vain satoja vuosia Y. pestisin erkaantumisesta edeltäjästään, Yersinia pseudotuberculosis -bakteerista, he kertovat.

Tauti varmistui rutoksi kolmesta proteiinista, jotka todistavat yksinomaan Y. pestis -bakteerista.

Myös Virosta, Liettuasta ja Ruotsista on löytynyt ihmisjäänteistä varsin varhaisia Yersinia pestis -bakteereja, neoliittisen ajan lopulta ja pronssikaudelta. Kaikki kannat olivat erilaisia, ja jokainen on sammunut.

RV 2039:n Y. Pestis -kanta yllätti myös täydellisyydellään: siitä puuttuu vain muutamia mustan surman aiheuttajan geeneistä.

Pienikin geneettinen ero voi kuitenkin vaikuttaa dramaattisesti patogeenin virulenssiin. RV 2039:n tartunnasta lienee kestänyt yli tuhat vuotta, ennen kuin bakteeri oli hankkinut tappavimmat mutaationsa.

Ratkaisevaa oli geeni, jonka takia bakteeri kykeni pysymään hengissä kirpuissa ja siten levittäytymään niiden mukana isoihin ihmisjoukkoihin. Geenimutaatio teki taudista myös paljon tappavamman.

Tutkijat eivät ole varmoja, miten ankarasti RV 2039 sairasti tartuntansa vuoksi. Hänen kuolemakseen se todennäköisesti koitui, sillä hänen verenkierrostaan löytyi paljon bakteereja, mutta tutkijat arvelevat taudin edenneen suhteellisen hitaasti.

RV 2039:n päätelleen saaneen tartuntansa jonkin jyrsijän puremasta, eikä hänen uskota tartuttaneen muita. Ruttobakteereja ei löytynyt muista Riņņukalnsin vainajista, ja yhteisön kannalta rauhalliseen kuolemaan viittaa myös huolellisuus, jolla RV 2039 oli haudattu.

Epidemia olisi sinänsä voinut olla mahdollinen, sillä bakteerilla oli ainakin teoriassa jo kyky asettua keuhkoihin ja levitä sieltä pisaratartuntana.

RV 2039:n puraisija saattoi olla majava, jonka lihaa tai turkkia hän mieluili. Riņņukalnsin 1800-luvun kaivauksissa juuri majavien luut olivat yleisimpiä eläinlöytöjä, ja majavat kantavat usein Y. pseudotuberculosis -bakteeria, varhaisen Y. pestis -kannan edeltäjää.

– Yksittäiset eläimiltä saadut tartunnat selittäisivät erilaisia sosiaalisia ympäristöjä, joissa näitä muinaisia tautitapauksia on todettu. Niitä oli arojen paimentolaisilla, kalastusta harjoittaneilla metsästäjä-keräilijöillä ja viljelijäyhteisöissä, siis aivan erilaisissa yhteyksissä, sanoo Krause-Kyora.

Tutkijoiden mukaan RV 2039 ja hänen aikalaisensa lienevät asuneet ainakin puolittain pysyvästi Salatsijoen seutuvilla. Kaloja siellä riitti hyvin ympärivuotiseenkin asumiseen, tutkijat kertovat.Jyrki Lyytikkä / Yle

Päätelmät, joiden mukaan Y. pestis aiheutti alkujaan hitaasti etenevää ja heikosti tarttuvaa tautia, haastavat hypoteeseja Euroopan ja Aasian ihmisasutuksen ja tautien kehityksestä.

Useiden historioitsijoiden mukaan tartuntataudit räjähtivät kasvuun pääosin Mustanmeren ympäristön kaupungeissa, joissa oli yli kymmenentuhatta asukasta. RV 2039:n elinaikana maanviljelys oli kuitenkin vasta alkamassa asettaa ihmisiä aloilleen.

Samalla joutuu uuteen tarkasteluun sekin hypoteesi, jonka mukaan Keski-Euroopan suuri väestöromahdus neoliittisen kivikaden lopulla oli Y. pestisin syytä. Sellaiseen ainakaan RV 2039:sta eristetty bakteeri ei ollut kyllin voimakas, tuoreessa tutkimuksessa todetaan.

Tilaisuus leviämiseen bakteerilla olisi kyllä ollut, sillä arkeologiset löydöt ja isotooppitutkimukset ovat osoittaneet, että Itämeren ja Mustanmeren alueiden neoliittiset populaatiot pitivät taajaan yhteyttä jokiverkostoja pitkin.

Kielin yliopiston muinais-DNA:n tutkimuslaboratorion sydän on puhdastila. Äärimmäinen tarkkuus estää tämän päivän materiaalia sekaantumasta vanhoihin näytteisiin. Ben Krause-Kyora / Kielin yliopisto

Cell Reports -lehdessä julkaistu tutkimus on osoitus siitä, mitä vanhoista löydöistä on selvitettävissä nopeasti kehittyvillä tutkimusmenetelmillä.

– Modernin muinais-DNA-sekvensointitekniikan ansiosta löytyy patogeeneja, etenkin Y. Pestisin kaltaisia bakteereja, jotka eivät jätä paljastavia vammoja luihin. Rudolf Virchowilla ei ollut aikansa työkaluilla mitään mahdollisutta diagnosoida Riņņukalnsin pääkallosta ruttoa, Ben Krause-Kyora sanoo.

Muinais-DNA-tutkimuksella on päästy vastikään muun muassa suomalaisten sukujuurten jäljille. Helsingin ja Turun yliopistojen toissa syksynä julkaistu tutkimus kertoi, mistä tullutta väkeä Suomen alueella asui rautakauden lopulla.

Vainajista eristettiin mitokondrioiden DNA:ta, jonka periytyy aina pelkästään äidiltä lapsille. Alueelliset erot rautakautisessa asutuksessa todettiin merkittäviksi. Juuri mt-DNA:n tutkiminen on osoittautunut muinais-DNA:n tutkimuksessa eli paleogenomiikassa muutoinkin erityisen tuottoisaksi.

Euran ja Hollolan muinaiskalmistojen vainajien perimä viittaa väkeen, joka sai ravintonsa keräilemällä ja metsästämällä, Mikkelin ja nykyisin Venäjälle kuuluvan Hiitolan suunnalle tie oli tuonut Euroopan viljelymailta.

Eteläpohjalaiseen Leväluhdan lähdekalmistoon päätyneillä mitokondrioiden DNA viittaa nykysaamelaisiin. Kaikki nuo sukulinjat elävät suomalaisissa edelleen.

Levänluhdan vainajilla on tämän päivän tutkijoille paljon kerrottavaa.Yle

Paleogenomiikka ei ole likikään yhtä sutjakkaa kuin pumpulipuikolla poskesta pyöritellyn nykynäytteen sekvensointi.

Eliön kuollessa DNA alkaa hajota. Vaikka vuosisatojen tai -tuhansien takaisista luista, hampaista tai muista kudoksista saataisiin eristettyä DNA:ta, sitä on harvoin paljon, ja useimmiten se on hyvinkin fragmentoitunutta.

Genomin kokoaminen on palapeliä, jonka kaikki palaset eivät ole tallella laatikossa.

Molekyyligeneettinen työ vaatii lisäksi supersiistit laboratorio-olot, jotta mikään moderni – ympäristö tai tutkija itse – ei saastuta näytettä ja vie tulosta väärään suuntaan.

Sukupuuttoon kuolleen eläinlajin DNA:n analysoinnissa onnistuttiin ensi kerran 1980-luvulla, kun yhdysvaltalaistutkijat sekvensoivat kvaggan mt-DNA-pätkän. Kvagga oli seepran alalaji, joka oli metsästetty sukupuuttoon vuosisata aikaisemmin.

Tulos innosti kiistanalaiseen projektiin, kvaggan "herättämiseen henkiin" toisen seepralajin kohdussa.

Molekyylibiologian viisastenkiveksi tuli polymeraasiketjureaktio, PCR. Sen avulla hyvin lyhyt DNA-jakso ja yksittäinen geenikin voidaan monistaa nopeasti miljooniksi kopioksi ilman aikaa vievää kloonausta. Biokemistit Kary Mullis ja Michael Smith saivat PCR:stä Nobel-palkinnon vuonna 1993.

PCR:n kehittäminen antoi roimasti vauhtia muinais-DNA:n tutkimuksille. Pian oli analysoitu niin tuhannen vuoden takainen maissi kuin seitsemän vuosituhatta sitten eläneen ihmisen aivokudos.

Kvaggan lisäksi alkoivat avautua monien muidenkin sukupuuttoon kuolleiden eläinten geneettiset salaisuudet. PCR:llä tutkittaviksi pääsivät muun muassa pussihukan, moan ja villamammutin kudosnäytteet.

Maailman viimeinen pussihukka kuoli Hobartin eläintarhassa Tasmaniassa vuonna 1936 Dave Watts / Alamy / AOP

Viimeistään vuonna 1997 PCR:stä tuli tieteistä kiinnostuneiden yleistä tietoa, kun ruotsalainen biologi Svante Pääbo tutkimusryhmineen julkaisi neandertalinihmisen mitokondrio-DNA-sekvenssin.

PCR:n jälkeen alaa on mullistanut massiiviseen rinnakkaissekvensointiin perustuva NGS. Sen ansiosta avautui neandertalilaisten koko genomi.

Uunituoreen esimerkin siitä, mitä kaikkea paleogenomiikka voi menneisyydestä paljastaa, kertoo Biology Letters -lehdessä juuri julkaistu kansainvälinen tutkimus 1 600 vuotta sitten määkineestä lampaasta.

Sen muumiotuneet jäänteet löytyivät muinaisesta Chehrābādin suolakaivoksesta Iranista. Suolaiset olosuhteet ovat olleet omiaan muumioimaan kuolleita, eläinten lisäksi myös ihmisiä.

Lampaan koipi pian löytymisen jälkeen ja 1 600 vuoden kurasta puhdistettuna. Bochumin kaivosmuseo & Zanjanin arkeologinen museo

Dublinin Trinity College -yliopiston geneetikkojen johtaman tutkimuksen materiaaliksi riitti pieni pala lampaanjalan nahkaa.

Laboratoriossa selvisi, että suolan ja ehkä myös sen luomissa olosuhteissa viihtyvien levien ja bakteerien ansiosta lampaan DNA oli säilynyt ikäisekseen todella hyvin.

Perimä osoittautui varsin samanlaiseksi kuin alueen lampailla nykyisinkin. Niinpä tuloksista on pääteltävissä, että nykyisen Iranin alueella on paimennettu lampaita yhtäjaksoisesti jo ainakin 1 600 vuotta.

Geenit kertovat myös, että suoraturkkinen ja rasvahäntäinen muinaislammas olisi ulkonäöltään vallan kotonaan myös tämän päivän lammaskatraassa Iranissa.

Korona leviää roimasti nuorten baari-illoissa mutta ei näy sairaaloiden kuormituksena

tors, 15/07/2021 - 11:37

Uusien koronatartuntojen määrä Suomessa on kolminkertaistunut kesäkuun puoliväliin verrattuna. Viime kalenteriviikon aikana todettiin 1 651 uutta koronatapausta, kertovat THL ja sosiaali- ja terveysministeriö viikoittaisessa koronakatsauksessaan.

Tartuntoja ovat saaneet ennen muuta bilettävät nuoret aikuiset. Eniten positiivisia koronanäytteitä – kolmasosan kaikista – antoivat edellisten viikkojen tapaan 20–29-vuotiaat.

Tehollisen tartuttavuusluvun eli R-luvun arvio on noussut heidän tartuntojensa vuoksi 1,0–1,25:een. Se tarkoittaa, että jokaisesta tartunnasta seuraa keskimäärin vähintään yksi uusi tartunta.

Ulkomailla saatujen tartuntojen osuus kokonaismäärästä on sen sijaan puolittunut. Viikolla 27 todetuista tapauksista 12 prosenttia oli peräisin muualta kuin Suomesta, ja ulkomaantartuntojen jatkotartuntojen osuus oli kolme prosenttia.

Tartuntakäyrät ovat monissa muissakin Euroopan maissa nousussa, niissäkin lähinnä nuorten ja rokottamattomien tartuntojen takia. Takaiskuja on koettu muun muassa Britanniassa. Kuolleisuus ei kuitenkaan ole kasvanut aiempien tartunta-aaltojen tavoin.

Ruotsissa ilmaantuvuusluku on nyt Suomea pienempi eli 34 tapausta sataatuhatta asukasta kohden kahden viime viikon aikana. Suomessa vastaava luku on 53,3.

Maailmalaajuisesti on todettu kolmannesmiljoona uutta tapausta, ja pandemiaan kuolleiden määrä on nyt yli neljä miljoonaa.

Koronatartuntojen määrä on kasvanut neljän viikon takaisesta koko maassa neljää sairaanhoitopiiriä ja Ahvenanmaata lukuun ottamatta.TJL
  • Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen ovat epidemian kiihtymisvaiheessa
  • Myös Itä-Uusimaa, Päijät-Häme ja Varsinais-Suomi ovat siirtyneet kiihtymisvaiheeseen
  • Kajaani on kiihtymisvaiheessa, muu Kainuu perustasolla

Suomessa tehtiin viime kalenteriviikolla noin 94 200 koronatestiä. Tartunta havaittiin 1,8 prosentilla testeissä käyneistä. Myös tämä osuus on kolminkertaistunut kesäkuun puolivälistä.

Neljä viidesosaa sekvensoiduista viruksista oli deltavarianttia. Variantti määritellään noin viidenneksestä näytteistä.

THL arvelee, että deltan osuus voi olla arviossa hieman yläkanttiin, koska viime viikolla tyypitettiin paljon jalkapallon EM-kisoista Pietarista palanneiden kisaturistien näytteitä.

Deltaa on löytynyt 90 prosentilta niistä, jotka antoivat itärajalla positiivisen koronanäytteen tai joilla on muutoin ollut kontakti Venäjälle.

Tartuntojen jäljittäminen on ollut osin hankalaa. Koko maassa selviää 64 prosenttia tartunnan lähteistä, pääkaupunkiseudulla alle puolet.

Rokotusten teho on ilmiselvä, kun nykyistä tilannetta verrataan siihen, kuinka suuri osa kuolisi tai joutuisi saraalaan ilman rokotusten vaikutusta. THL

Vaikka tartuntojen määrä on kasvanut, sairaalahoidossa olevien koronapotilaiden määrä on pysynyt vakaana. Sairaanhoitopiirien ilmoitusten mukaan eilen keskiviikkona sairaaloissa oli 43 koronapotilasta. Heistä teho-osastoilla oli kymmenen.

THL on nostanut ennustetaan tulevien viikkojen uusien erikoissairaanhoito- ja tehohoitojaksojen lukumääristä mutta vain vähän.

Tehohoitopotilaista suurin osa on nyt 50–69-vuotiaita. Yli 70-vuotiaita joukossa ei ole enää lainkaan.

COVID-19:ään kuolleiksi ilmoitettujen määrä on nossut kahdella, 978:aan.

Valtakunnallisesti 63 prosenttia väestöstä on saanut ensimmäisen koronarokotuksensa. Kahdesti rokotettuja on nyt neljännes väestöstä.

Yli 70-vuotiaista 80 prosenttia on saanut molemmat rokoteannokset, ja yli 45-vuotiasta saman verran on rokotettu ainakin kerran.

Ilmastopaneelin puheenjohtaja Markku Ollikainen odotti ilmastopaketilta enemmän, mutta pitää radikaalina tavoitetta vaihtaa autokanta päästöttömäksi

ons, 14/07/2021 - 17:01

Suomen ilmastopaneelin puheenjohtaja Markku Ollikainen katsoo, että EU-komission esittämä ilmastopaketti ei ole niin kunnianhimoinen kuin pitäisi.

– Kyllä se pikkuisen jää vielä sen alle, mitä EU:n pitäisi tehdä. Mutta on tämä merkittävä parannus aiempaan.

Ollikainen nostaa yksittäisenä kiinnostavana asiana esiin sen, että uusista autoista ei saisi vuoden vuoden 2035 jälkeen tulla päästöjä. Hän kuvaa tätä radikaaliksi.

– Se tarkoittaa, että bensiini- ja dieselkäyttöisillä autoilla ei ole enää tulevaisuutta. Tämä varmasti viitoittaa autovalmistajien toimintaa.

Toinen yllätys liittyy Ollikaisen mukaan koviin tavoitteisiin niin sanotulla taakanjakosektorilla. Tälle sektorille kuuluvat muun muassa rakentaminen, asuminen ja maatalous. Suomen vähennystavoite näillä aloilla nousi ennakoitua enemmän, 39 prosentista 50 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä.

– Tulee olemaan vaikeaa toteuttaa maatalouden metaanikaasujen vähentämiseen liittyvät tavoitteet. Tällä sektorilla on yleisesti vaikea löytää vähennyksiä, Ollikainen toteaa ja ennakoi maatalouden kustannuksien kasvavan.

Sen sijaan metsäsektorilla Ollikainen arvioi Suomen päässeen helpolla. Komissio ilmoitti etukäteen haluavansa vahvistaa jäsenmaiden hiilinieluja, ja tämän pelättiin rajoittavan hakkuita Suomessa.

Uudessa ehdotuksessa Suomen metsänielutavoitteeksi esitetään 17,8 miljoonaa tonnia. Se on useita miljoonia tonneja pienempi kuin nielun arvioidaan olevan tällä hetkellä.

– Se on erittäin maltillinen tavoite, jopa suhteellisen lievä, Ollikainen arvioi.

Se, miten muutokset näkyvät tavallisen ihmisen elämässä tai kukkarossa, riippuu Ollikaisen mukaan siitä, kuinka nopeasti esimerkiksi liikenteen päästöt ja rakennemuutos kehittyvät.

Ollikaisen mukaan hyvässä tapauksessa olennaista muutosta ei kustannuksissa tapahdu.

Lue myös:

Yle seuraa komission paketin julkistusta ja ympäristöministeriön tiedotustilaisuutta

Täältä löydät ilmastopaketin sisällön sekä eri tahojen reaktiot

* Voit keskustella aiheesta torstaihin 15. heinäkuuta 2021 kello 23 saakka.

Uusi helleputkiennätys syntyi Kouvolassa – sääkartoilla näkyy kuitenkin jo muutos

ons, 14/07/2021 - 12:09

Perättäisten hellepäivien Suomen ennätys samalla mittausasemalla on nyt 27.

Kouvolan Anjalassa helleraja rikkoutui varhain aamulla 27. päivää peräkkäin. Anjalassa mitattiin aamulla 28,8 astetta.

Helleraja on 25 astetta.

Näin pitkää helleputkea ei ole ollut yhdellä mittausasemalla vuoden 1961 jälkeen, josta lähtien tilastotiedot ovat sähköisessä arkistossa.

Ennätys näyttäisi kohenevan vielä ainakin muutamalla päivällä.

Ehkä 30 perättäisen hellepäivän rajakin rikkoutuu, sanoo meteorologi Matti Huutonen.

– Näyttäisi, että Kouvolan Anjalassa helleraja ylittyy ainakin sunnuntaihin asti.

Kaikkien aikojen lämpöennätys säilynee

Myös tämän kesän lämpöennätys, 33,6 astetta, on vaarassa.

– Ehkä ei vielä tänään, mutta huomenna kolkutellaan 33-34 asteen lukemia, Huutonen kertoo.

Kaikkien aikojen lämpöennätykseen on kuitenkin vielä matkaa: vuonna 2010 Liperissä mitattiin 37,2 astetta.

– Se oli huikea kesä. Helteen jälkeen tuli rajuja ukkosia, syöksyvirtauksia ja trombeja.

Edellinen helleputkiennätys oli vuodelta 2014. Silloin 26 perättäistä hellepäivää mitattiin kolmessa paikassa: Helsingissä, Kouvolassa ja Hattulassa.

Tuolloin hellejakso osui heinä-elokuuhun. Tänä vuonna helteet alkoivat jo kesäkuun alkupuolella

– Tässä on selvä ero aiempaan. Tilastollisesti yleisintä on se, että helleputki osuu heinä-elokuulle. Nyt ollaan selvästi aikaisessa, Huutonen sanoo.

Kesäkuussa helleraja rikkoutui jossain päin Suomea 25 päivänä. Kouvolan Anjalassakin hellepäiviä on ollut enemmän kuin 27, mutta niiden väliin on osunut muutama hieman viileämpi päivä.

Suomen poikkeuksellinen lämpöaalto johtuu Venäjälle jämähtäneestä sulkukorkeapaineesta. Sellainen ei sinänsä ole harvinaista, mutta tänä kesänä sulkukorkeapaine on ollut normaalia sitkeämpi.

– Samalla tuulen suunta on ollut suotuisa lämpimille ilmamassoille. Sulkukorkeapaine on nyt myös normaalia aikaisemmassa, Matti Huutonen selittää.

Vastaavasti Länsi-Euroopassa on ollut viileä kesä. Moni ehkä kiinnitti huomiota Lontoossa EM-jalkapallofinaalin aikana lämpimästi pukeutuneisiin ihmisiin.

Ensi viikolla parikymmentä astetta

Muutosta suursäätilaan näyttäisi vihdoin olevan luvassa.

– Kuuminta on huomenna. Sen jälkeen kuumin ilmamassa työntyy Venäjälle. Samalla Brittein saarille on muodostumassa korkeapaine.

Suomen osalta se tarkoittaa sitä, että tuulen suunnat muuttuvat länsi- ja luoteistuuliksi, eivätkä ne ole yhtä otollisia kaikista kuumimmille ilmamassoille.

Muutos ajoittuu ensi viikon alkuun.

– Silloin ennusteissa ei ole enää 30 asteen lukemia, vaan ollaan lähempänä 20 astetta, Matti Huutonen ennakoi.

Lue lisää:

Suomen helleputki voi rikkoa pian ennätyksen, eikä loppua näy

Loviisan edustalta löytyi uusi simpukkalaji – vieraslaji leviää Itämerellä

tis, 13/07/2021 - 15:49

Paksukuorinen Rangia cuneata -simpukka on Karibian lämpimistä vesistä levinnyt maailmalle todennäköisesti laivojen painolastivesien mukana yli valtamerten. Kaliningradin havainnon jälkeen sitä havaittiin seuravana vuonna 2011 Puolasta, sitten 2013 Liettuasta ja 2014 Saksasta.

Viron rannikolle simpukka ilmaantui vuonna 2015 ja Ruotsiin 2016. Suomen ympäristökeskuksen tutkimusprofessori Maiju Lehtiniemi ei pidä outona sen leviämistä nyt myös Suomen rannikolle.

– Tästä simpukkalajista tiedetään maailmalta, että se on nopea leviämään. Itämerellä sille ei ole oikein kilpailijaakaan. Luultavasti se lisää kilpailua Itämeren oman liejusimpukan ja muiden pohjaeläinten kanssa.

Ensimmäiset havainnot tästä vielä suomeksi nimeämättömästä lajista teki kalastaja tämän vuoden toukokuussa Loviisan edustan merialueella. Simpukoita oli löytynyt muutamia kymmeniä kalastusverkkoihin takertuneina noin neljän metrin syvyydestä. Loviisalainen kalastaja lähetti näytteet ympäristökeskukseen.

Lisäksi Metsähallituksen tutkija löysi Pyhtään Munapirtistä toukokuun lopulla pari simpukkaa rannan rakkolevävallista. Suurin osa löytyneistä simpukoista on ollut kuolleita, tyhjiä kuoria, mutta eläviäkin simpukoita oli joukossa.

– Uudesta simpukasta voi tulla hyvä ravintokohde pohjaeläimiä syöville vesilinnuille, Lehtiniemi sanoo.

Simpukoiden kuori on paksu ja löydettyjen simpukoiden koko on vaihdellut noin 1–4 sentin välillä.

Rangia cuneata -simpukka on paksukuorisempi kuin kotoisat simpukkalajit.Tarja Katajisto / SYKE Valtamerien yli laivojen kyydissä

Ensimmäisten havaintojen löytöpaikasta on 15–16 kilometriä Valkon satamaan, joten on mahdollista, että simpukat ovat levinneet laivojen mukana muualta Itämereltä tai kauempaakin.

Tutkimusprofessori Maiju Lehtiniemi ei pidä uuden simppukkalajin ilmestymistä Suomen vesille suurena ihmeenä, kun lajia on jo tavattu Viron ja Ruotsin puolella.

– Sitä on voinut olla jo pidempäänkin siellä ja vasta nyt tuli havaintoja. Toisaalta simpukka on kyllä niin erinäköinen kuin kotoisat lajit, että jos sitä olisi rannalle ajautunut, niin ilmoituksia olisi varmaan jo tullut.

Luonnontieteellisen keskusmuseon yli-intendentti Risto Väinölän mukaan Rangia cuneata -simpukka levisi Pohjois-Amerikassakin Meksikonlahdelta Atlantin rannikolle vasta 1950-luvulla, ilmeisesti painolastivesien mukana. Siellä simpukka on jokisuistoissa aiheuttanut ongelmia tukkimalla vedenottoputkia.

Itämerellä Puolan rannikon matalissa laguuneissa uusi simpukkalaji on paikoin yleistynyt valtalajiksi. Se tulee hyvin toimeen murtovedessä, mutta ei pysty lisääntymään makeissa sisävesissä.

Liejutaskurapuja takertuu yhä useammin kalaverkkoihin.SYKE, Maiju Lehtiniemi

Uusia simpukkalajeja on ilmestynyt Suomen vesille harvakseltaan. Itäisellä Suomelahdella on havaittu vaeltajasimpukoita 1990-luvulta alkaen. Valesinisimpukoita on löydetty enimmäkseen myös samalta merialueelta, mutta pistemäisesti myös pitkin rannikkoa esimerkiksi Eurajoen Olkiluodon vesialueelta.

Uusia vieraslajeja havaitaan jatkuvasti. Esimerkiksi Saaristomereltä alkujaan havaittu liejutaskurapu leviää koko ajan myös Suomenlahdelle. Uusimmat havainnot ovat Hankoniemen tasalta.

Liejutaskuravun leviäminen on samanlaista kuin uusimman simpukkalajin. Suurten rahtialusten painolastivesien mukana kulkeutuu eliöitä maapallon eri puolilta myös Itämereen.

Lue myös

Vieraslajit myllertävät merenpohjassa entistä laajemmalla alueella – syrjäyttävät helposti alkuperäislajit

Ale Lauraéus löysi kalaverkostaan ison ja haitallisen villasaksiravun – "Lapset olivat kauhuissaan"

Kuopiolaisen Teuvo Laitisen kalareissu sai lauantaiaamuna yllättävän käänteen: erittäin harvinainen saalis vaati verkkojen nostamiseen hanskat käteen

Suurin uhka vieraslajeista poistumassa Itämereltä – lajit imuroidaan jatkossa puhdistuslaitteisiin

Heikki Hiilamon kolumni: Maailmanparannuksen ja samalla tutkitun tiedon riemuvoitto on nyt nähty

tis, 13/07/2021 - 06:45
Kolumni

Kolumneja kirjoittaa laaja joukko Ylen ulkopuolisia tekijöitä.

> Kaikki kolumnit löydät täältä
> Ykkösaamussa kuullut kolumnit Areenassa ja podcasteina

On vaikeaa katsoa liikuttumatta lyhyttä videota Wimbledonin tennisturnauksen avauspäivän ottelusta. Kuuluttaja pyytää täyttä katsomoa kiittämään niitä, jotka ovat tehneet turnauksen mahdolliseksi, ja kertoo että kuninkaallisten aitoon on kutsuttu peliä seuraamaan koronarokotteen kehittäjiä.

Kamera zoomaa professori Sarah Gilbertin kasvoihin. Aplodit kestävät yli minuutin päättyen siihen, että koko yleisö seisoo.

Heti ilmestymisensä jälkeen koronavirus on tuottanut – ja yhä tuottaa – ikäviä, masentavia ja järkyttäviä uutisia. Pettymyksiä pettymyksien perään. Pandemia tuntuu päättymättömältä painajaiselta. Vain koronarokotteet tekevät poikkeuksen. Ne ovat tarjonneet lähes yksinomaan myönteisiä yllätyksiä.

Tutkijat onnistuivat kehittämään tehokkaita rokotteita nopeammin kuin juuri kukaan uskalsi toivoa. Rokotteiden haittavaikutukset ovat osoittautuneet suuressa mittakaavassa vähäisiksi ja niiden tehokkuus erittäin hyväksi.

Rokotteet näyttävät estävän suurimman osan myös uusien virusmuunnosten aiheuttamista vakavista tautimuodoista. Rokotteiden saatavuus oli aluksi suuri huolen aihe. Rokotekattavuus on kuitenkin edennyt Suomessa erinomaisesti.

Missä tilanteessa nyt olisimme ilman koronarokotteita? Pahinta olisi se, ettei meillä olisi toivoa.

Tautitapausten valossa Suomen koronatilanne on tänä kesänä heikompi kuin viime kesänä. On kuitenkin hyödyllistä pohtia sitä, missä tilanteessa nyt olisimme ilman koronarokotteita. Pahinta olisi se, ettei meillä olisi toivoa.

Hukkuva ei kysy ensimmäisenä mistä pelastusrengas on ilmestynyt tai kuka sen ojentaa. Tulevaisuutta ajatellen kysymykset ovat kuitenkin olennaisia. Koronarokotteet eivät ilmestyneet tyhjästä.

Rokotteiden kuten muidenkin suurten innovaatioiden toteuttajina on Sarah Gilbertin kaltaisia poikkeusyksilöitä. Gilbert on paitsi huippututkija myös kolmosten äiti ja innoittava esimerkki työn ja perhe-elämän yhteensovittamisesta.

Gilbertin ja muiden tutkimusmaailman tähtien työ rakentuu heitä edeltäneiden tuhansien ja tuhansien tuntemattomampien tutkijoiden uurastuksen pohjalle. Tieto kumuloituu eli tieteelliset totuudet kasautuvat niin, että tiedon määrä lisääntyy.

Tämän prosessin ylläpitäminen ja tukeminen on ratkaisevan tärkeää paitsi pandemioiden myös muiden globaalien kriisien – erityisesti ilmastonmuutoksen ja lajikadon – voittamiseksi.

Koronapandemian kaikkia tuhoja – työttömyyttä, köyhyyttä, yksinäisyyttä, ahdistusta – ei voida kuitenkaan voittaa rokotuksilla.

Rokotteet ovat esimerkki luonnontieteiden jättiharppauksista, jotka kaikkien on helppo huomata ja hyväksyä. Koronapandemian kaikkia tuhoja – työttömyyttä, köyhyyttä, yksinäisyyttä, ahdistusta – ei voida kuitenkaan voittaa rokotuksilla. Avuksi tarvitaan myös yhteiskuntatieteitä.

Kriitikot ovat syyttäneet yhteiskuntatieteitähämäriksi ja tarkoitushakuisiksi verrattuna eksakteihin ja objektiivisiin luonnontieteisiin. Yhteiskuntatieteilijät ja humanistit eivät voi kokea samanlaisia heureka-hetkiä kuin esimerkiksi koronarokotteiden keksijät.

Yhteiskuntatieteet käsittelevät usein ilmiöitä, joista meillä jokaisella on kokemusta. Tutkimustulokset voi helposti sivuuttaa itsestään selvinä tai merkityksettöminä.

Yhteiskuntatieteet ovat kuitenkin sekä metodologisesti että älyllisesti haastavia juuri siksi, että niiden tutkimat ilmiöt ovat erittäin monimutkaisia, alati muuttuvia ja sääntöihin alistumattomia.

Miten sote-uudistuksen toimeenpano onnistuu niin, että pandemian loppuvaiheessa ja sen jälkeen palvelut paranevat ja tasa-arvo lisääntyy samaan aikaan, kun kustannuksia yritetään säästää?

Miten pandemian rasittamaa julkista taloutta tulisi hoitaa, jotta hyvinvointi lisääntyisi ilman tulevia sukupolvia kohtuuttomasti rasittavaa velkataakkaa?

Miten pitkäaikaistyöttömyyden kasvu voitaisiin taittaa uudistamalla työttömyysturvaa ja muuta sosiaaliturvaa?

Wimbledonin tennisturnauksen spontaanin juhla tutkitun tiedon riemuvoitolle on tunnustus kaikelle tutkimustyölle – vaatimattomimmista kanditöistä huippujulkaisuihin – jolla pyritään parantamaan maailmaa. Aplodit kuuluvat kaikille, jotka pyrkivät luomaan uutta tietoa.

Heikki Hiilamo

Kirjoittaja toimii Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan professorina. Aikaisemmin hän on työskennellyt muun muassa toimittajana Yleisradiossa.

Kolumnista voi keskustella 14.7. klo 23:00 saakka.

Lue myös:

Kari Enqvistin kolumni: Poliitikot eivät ymmärrä, mitä tieteen tekeminen tarkoittaa

THL: Kausi-influenssa tekee syksyllä paluun – korona-aikana muita hengitystieinfektioita ei ole juuri ollut

mån, 12/07/2021 - 15:28

Kausi-influenssa ja muut hengitystiesairaudet todennäköisesti palaavat riesaksemme ensi syksynä.

Kahtena edellisenä syksynä kausi-influenssaa ei ollut Suomessa juuri lainkaan.

Kansalliseen tartuntatautirekisteriin influenssatapauksia ilmoitettiin yli 12 000 vähemmän kuin normaalisti, kertoo THL. Sairaalahoitoa tarvinneilta hengitystieinfektiopotilailta ei testeissä löydetty influenssaa käytännössä lainkaan.

Syinä olivat koronan torjuntatoimet eli parantunut käsihygienia ja etäisyyksien pitäminen.

Tulevana syksynä muitakin kuin koronaviruksia todennäköisesti kiertää joukossamme.

– Maailmalta on jo saatu tällaisia merkkejä, sanoo johtava asiantuntija Carita Savolainen-Kopra THL:stä.

Kevään ja kesän aikana muun muassa perusnuhaa aiheuttavaa rinovirusta on jo todettu jonkin verran.

Myös koronarokotusten eteneminen lisää muiden virusten osuutta.

– Oireisista yhä pienempi osa on koronaa, Savolainen-Kopra sanoo.

On myös arvioitu influenssaepidemian tulevan totuttua aikaisemmin.

Yleensä influenssakausi käynnistyy vuodenvaihteen tienoissa, mutta nyt sen arvioidaan voivan alkaa jo syksyllä. Epidemian laajuutta Savolainen-Kopra ei lähde arvailemaan.

THL:n mukaan tulevan syksyn hengitystie-epidemioita pitäisi seurata tarkasti.

Oireisilta pitäisi ottaa niin sanottu multipleksitesti eli testi, joka paljastaa useamman kuin yhden viruksen. THL:n mukaan seurantaa pitäisi tehdä sekä avoterveydenhuollossa että sairaalahoitoisista potilaista.

Seurantaa tarvitaan influenssarokotusten oikean ajoituksen takia.

Voit keskustella uutisesta 13.7. kello 23:een saakka.

Lue lisää:

Immunologian professori varoittaa tulevasta influenssa-aallosta

Mistä voi erottaa, sairastaako nuhakuumetta, influenssaa vai koronaa?

Miksi koronaa pelätään, vaikka kausi-influenssa tappaa joka vuosi?

Kasvava rokotuskattavuus on muuttanut keskustelua koronasta – Tartuntamäärät ovat nousseet, mutta voidaanko niillä enää perustella rajoituksia?

lör, 10/07/2021 - 19:00

Rajoitusten keventymisen tuoma kesän auvoisuus on ollut monien mielissä uhattuna juhannuksen jälkeen.

Päivittäiset tartuntamäärät ovat kasvaneet kesäkuun alusta esimerkiksi juhannusjuhlinnan ja jalkapallon EM-kisaturismin seurauksena.

Tehohoidon tarpeessa ja kuolemantapauksissa kasvaneet tartuntaluvut eivät kuitenkaan ole ainakaan toistaiseksi juuri näkyneet, sillä jo yli 60 prosenttia suomalaisista on saanut vähintään yhden annoksen koronarokotetta.

THL:n ylilääkäri Hanna Nohynekin mukaan rokotteet eivät torju kovin tehokkaasti koronaviruksen ärhäkän delta-muunnoksen tarttuvuutta, mutta suojaavat hyvin vakavalta taudinkuvalta.

Muuntunut virus pystyy siis murtamaan limakalvoimmuniteetin ja aiheuttamaan tartunnan, mutta rokotuksen tuoma solusidonnainen immuniteetti suojaa vaikeilta oireilta.

Yksikin rokoteannos voi tuoda yli 80-prosenttisen suojan vakavalta taudilta. Kaksi annosta nostaa suojan keskimäärin yli 90 prosenttiin.

Jos kasvava rokotekattavuus lieventää taudinkuvaa ja sairaalahoidon kuormitusta selvästi, voi päivittäisten tartuntamäärien seuraamisesta ja raportoinnista tulla ylimitoitettua.

– Tartuntamäärien seuraaminen ei ole ainoa mittari, vaan meidän pitäisi siirtää painopistettä katsomaan sairaalahoidon tarvetta, tehohoidossa olevien määrää ja kuolemia. Ne kertovat todellisesta tautitaakasta, Nohynek sanoo.

Ainakin toistaiseksi tartuntamääriin on vielä tärkeää kiinnittää huomiota, sillä ne kertovat uuden variantin leviämisestä. Jatkossakin on tärkeää pysyä hereillä sen suhteen, mitä viruksia Suomessa liikkuu ja onko uusia viruksia tullut.

Tätä seurantaa tehdään vuosittain esimerkiksi influenssakaudella ja kausikoronavirusten yhteydessä. Rokotteiden tehokas vaikutus saa Nohynekin toiveikkaaksi siitä, että SARS-CoV-2-virusta voitaisiin pian verrata muihin hengitystieinfektioihin.

– Sitä toivoisin tässä keskustelussa, että ryhdyttäisiin näkemään korona yhtenä viruksena monien muiden joukossa, tärkeänä kyllä ja vaarallisena, mutta asetettaisiin se kontekstiinsa.

Hanna Nohynekin mukaan rauhallinen yhteiselo uuden koronaviruksen kanssa vaatii vielä sitä, että rokotekattavuus kasvaa ympäri maailman.Jari Kovalainen / Yle

Onko uusi koronavirus verrattavissa jatkossa influenssaepidemioihin?

Tampereen yliopiston epidemiologian professori Anssi Auvisen mukaan SARS-CoV-2 on kansanterveydellisesti vakavampi, mutta sen mittasuhteet voivat vertautua influenssaan, kun rokotekattavuus saadaan riittävän korkeaksi.

– Rokotusten jälkeenkin lienee väistämätöntä, että virus aiheuttaa vakavia tautimutotoja, mutta ei pandemian mittakaavassa, Auvinen toteaa.

Auvisen mukaan tiedeyhteisön arvio on se, että pitkällä aikavälillä tämä koronavirus tulee muuttumaan lähemmäs muita koronaviruksia.

– Siinä tilanteessa meitä ei enää niin paljon kiinnosta se, kuinka suuri osa flunssan kaltaisista oireista aiheutuu mistäkin viruksista.

Voidaanko rajoituksia perustella enää tartuntaluvuilla?

THL:n Mika Salminen puhui ravintolarajoitusten kiristämisen mahdollisuudesta Ylen Aamussa torstaina. Salmisen mukaan etenkin baareilla on ollut selvä rooli uusien tartuntojen nopeassa kasvussa.

Tartuntalukuja ja muita koronaviruksen mittareita katsotaan tarkasti, kun uusia torjuntatoimenpiteitä harkitaan. Vieläkö tartuntalukuja voidaan pitää varteenotettavana perusteluna koronarajoituksille?

Tampereen yliopiston epidemiologian professori Anssi Auvinen arkistokuvassa vuodelta 2014.Yle, Akuutti

Anssi Auvisen mukaan tapausmäärien tarkka seuraaminen on tärkeää niin pitkään, kun uusien infektioiden määrä liittyy selvästi vakaviin tautitapauksiin ja kuolemiin. Jos tämä syy-yhteys hälvenee, tilanne muuttuu.

– Kun rokotustilanne paranee koko ajan, pelkät tapausmäärät eivät ole riittävä mittari kuvaamaan epidemian vakavuutta. Yksinään uusien tapausten lukumäärän katsominen ei anna hyvää perustetta seurannalle ja siihen perustuville rajoitustoimille.

Mutta siihen ei ole helppoa vastausta, milloin rokotekattavuus on sillä tasolla, että voimme huokaista viimeinkin helpotuksesta.

Nohynekin mukaan rajoitustoimet ovat yhä tarpeen, sillä vasta noin 23 prosenttia suomalaisista on saanut toisen rokoteannoksen.

Kaikista vanhimmilla ikäluokilla kahden annoksen rokotekattavuus on jo korkea, mutta 50–70-vuotiaista suurimmalta osalta uupuu yhä toinen annos.

– Täyttä varmuutta ei ole siitä, ettei epidemia enää kiihtyisi ja sairaanhoito kuormittuisi, Nohynek sanoo.

Viimeistään lokakuussa olemme uudessa tienristeyksessä

Jos rokotukset kulkevat toivotussa aikataulussa, on Nohynekin mukaan ehkäisykeinoja hellitettävä kuitenkin viimeistään lokakuussa, kun koko kohdeväestö on saanut molemmat rokoteannokset.

Sitten alkaa seuraava pohdinta. Koska rokote ei estä jatkossakaan infektioita täydellisesti, on valittava strategia koronaviruksen ja ihmisen yhteiseloon.

– Pysymmekö vakavien tautien ja kuolemien estämisessä vai olemmeko kunnianhimoisia ja haluamme estää infektioita niin paljon kuin mahdollista? Ja jos haluamme, millä hinnalla?

Yksi kysymysmerkki on pitkittynyt koronavirustauti eli long covid. Jos sitä halutaan estää, pitää uusia infektioita torjua yhä ahkerasti. Pitkittyneen oireenkuvan syyt, seuraukset ja yleisyys ovat yhä melko tuntemattomat.

Virus jää todennäköisesti seuralaiseksemme, sillä koronapandemian varrella ajatus laumasuojasta on jossei murtunut, niin ainakin muuttunut.

Laumasuoja on matemaattinen vakio, joka lasketaan tartuttavuusluvun perusteella. Viruksen ensimmäinen ihmiseen tarttunut kanta toimi niin, että yksi sairastunut tartutti keskimäärin 1,5–3 ihmistä.

Delta-muunnoksella luku on kivunnut huomattavasti korkeammaksi, jolloin yksi sairastunut tartuttaa keskimäärin 5–7 kanssaihmistä.

70 prosentin rokotekattavuus ei deltaa vastaan riitä. Lisäksi rokotteen pitäisi olla hyvin tehokas infektion tarttuvuutta vastaan.

– Tartuntojen estämisessä puhumme lähes 100 prosentin rokotekattavuudesta ja lähes 100 prosentin tehoisesta rokotteesta. Ainakaan näillä näkymin sellaisen kehittäminen ei ole realistista, Nohynek kertoo.

Koska laumasuoja on äärimmäisen vaikea saavuttaa, tukee se Nohynekin mukaan ajatusta siitä, että ennemmin tai myöhemmin virukseen aletaan suhtautua kuin muihinkin maailmalla kiertäviin infektiotauteihin.

– Silloin taas kysytään, mitä haluamme estää. Mielestäni tärkeintä on, että ihmiset selviävät vakavalta tautimuodolta ja pysyvät hengissä.

Lue myös:

Yhdysvalloissa koronarokote on pelastanut satojen tuhansien hengen – koronaan kuolleet ovat nyt lähes yksinomaa rokottamattomia

"Sillä ei ole myyntilupaa ja se aiheuttaa lapsettomuutta" – tarkistimme kahdeksan väitettä koronarokotteista

Korona herätti ilmanvaihdon puutteisiin – "hengitystiesairauksien torjunta unohdettu"

lör, 10/07/2021 - 14:25

Liki 40 tutkijaa 14 maasta vetoaa Science-tiedelehdessä sen puolesta, että rakennusten ilmanvaihdossa ja suunnittelussa otetaan huomioon ilmavälitteisten taudinaiheuttajien torjunta. Heidän mukaansa ilmanvaihtoa koskevissa vaatimuksissa on keskitytty kemiallisiin ja kiinteisiin epäpuhtauksiin sekä aistittavaan ilmanlaatuun, kuten hajuihin. Sen sijaan hengitystieinfektioita aiheuttavien virusten ja bakteerien hallinta on jäänyt ilman huomiota, sairaaloita lukuun ottamatta.

– Ongelma koskee myös Suomea, sanoo vetoomuksen allekirjoittajiin kuuluva Aalto-yliopiston LVI-tekniikan emeritusprofessori Olli Seppänen.

Tutkijat peräävät ajattelutapojen muutosta ja vertaavat uudistustarvetta vesi- ja viemäriverkostojen rakentamiseen kaupungeissa 1800-luvulla. Heidän mielestään Maailman terveysjärjestö WHO:n ja valtioiden pitäisi luoda ohjeistuksia tartuntojen ehkäisemiseksi.

Sairauksien torjunta pitäisi ottaa tavoitteeksi sekä ilmanvaihtotekniikassa että rakennusten suunnittelussa. Tutkijoiden mukaan on saatu riittävästi näyttöä siitä, että koronavirus leviää paitsi lähikontaktissa pisaratartuntana, myös ilmassa leijuvien aerosolihiukkasten välityksellä.

Sisäilmakriisi tapetille

– Puhutaan ilmastokriisistä, mutta maailmaa koettelee myös sisäilmakriisi. Ei ole ymmärretty, miten suuri merkitys sisäilman laadulle on, että taudinaiheuttajat saadaan poistettua, summaa talotekniikan teollisuusprofessori Piia Sormunen Tampereen yliopistosta.

Suomessa sisäilman laatua parantaa se, että raitis ilma otetaan suoraan ulkoa ja huoneilma poistetaan rakennuksen ulkopuolelle.

– Monessa muussa maassa turvaudutaan yleisemmin ilman kierrättämiseen. Suomessa sisäilmaosaaminen on korkealla tasolla. Silti Suomessakin on paljon rakennuksia, joiden ilmanvaihdon toiminnassa on puutteita tai ilmanvaihto ei ole riittävä suhteessa tilojen käyttöön.

– Tähän asti huomio on kiinnittynyt esimerkiksi homehaittoihin ja rakennusmateriaalien erittämiin mahdollisiin kemiallisiin yhdisteisiin kuten bentseeniin ja formaldehydiin. On ajateltu, että rakennus tai rakennusmateriaalit voivat sairastuttaa ihmisiä, mutta nyt esiin ovat nousseet ihmisestä ihmiseen leviävät sairaudet.

Saneeraus hankalampaa

Uusiin rakennuksiin on helpompi suunnitella terveysturvallisia ilmanvaihtojärjestelmiä kuin saneerata niitä vanhoissa rakennuksissa, sanoo teknologiajohtaja Juhani Hyvärinen taloteknistä teollisuutta ja kauppaa edustava Talteka ry:stä.

– Suomessa ilmanvaihdon tehokkuus on varsin hyvällä tasolla. Virusten leviämisen torjunta tuo kuitenkin uuden näkökulman asiaan. Vielä ei esimerkiksi tiedetä, kuinka monta litraa raitista tuloilmaa sekunnissa tähän vaaditaan. Ilmavälitteiset tartunnat ovat nousseet puheenaiheeksi alan sisällä.

– Esille on tuotu myös ratkaisumalleja esimerkiksi siitä, mistä sisäilmaa imetään ja poistetaan, miten puhdasta ilmaa jaetaan ja mikä voisi olla ilmanpuhdistimien merkitys epäpuhtauksien poistajana.

Voit keskustella aiheesta 11.7. kello 23 saakka.

Rintamalla teloitetusta pasifistista haluttiin varoittava esimerkki – Turhaan, sanoo Arndt Pekurisesta elokuvan tehnyt ohjaaja

fre, 09/07/2021 - 19:29

Arndt Pekurisen viimeiset vaiheet tiedetään hyvin.

Pekurinen oli talvisodan alkaessa määrätty vankilaan, koska hän oli kieltäytynyt asepalveluksesta.

Noin kahden vuoden jälkeen, syksyllä 1941, hänet päästettiin ehdonalaiseen vapauteen, mutta määrättiin saman tien rintamalle.

Käsky oli tullut Päämajasta, ja jos Pekurinen kieltäytyisi palveluksesta, olisi meneteltävä sotaväen rikoslain mukaisesti.

Pekurinen komennettiin kiväärimieheksi Vienan Karjalan rintamalle.

Pekurisen vastaanottaneesta komppaniasta soitettiin vielä varmuuden vuoksi Päämajaan ja pyydettiin ohjeita. Päämaja ei kuitenkaan halunnut enää puuttua asiaan.

Marraskuun 5. päivänä komppanialle tuli käsky lähteä etulinjaan. Myös Pekuriselle annettiin lumipuku ja leipälaukku, mutta hän kieltäytyi niistä.

Komppanianpäällikkö kysyi Pekuriselta, suostuuko tämä ottamaan kiväärin.

Pekurinen vastasi, ettei lähde asemiin kuin kantamalla.

Sotaväen rikoslakiin vedoten päällikkö määräsi Pekurisen ammuttavaksi. Vasta kolmas sotilas suostui toteuttamaan teloituksen.

Tiedot tapahtumien kulusta perustuvat puolustusvoimien vuonna 1945 teettämään selvitykseen. Ne kerrataan Arndt Pekurisen elämästä kertovassa dokumenttielokuvassa Ikuiseen rauhaan.

Ohjaaja Ville Suhosen mukaan Pekurisen kuolemaan johtanut komentoketju on aukoton, mutta silti tapaus on myös mysteeri.

– Selkeää vastausta siihen, miksi Pekurinen ammuttiin ja kuka asiasta lopulta oli päättänyt, ei varmaan koskaan saada.

Pekurisen kaltaiset aseistakieltäytyjät tuomittiin jatkosodan aikana yleensä vankeuteen tai määrättiin sairaankuljetus- tai huoltotehtäviin.

Kuolemantuomio oli harvinainen poikkeus ja olisi edellyttänyt esimerkiksi kapinamielialaa nostattavaa niskurointia. Mihinkään tällaiseen Arndt Pekurinen ei ollut syyllistynyt.

Ohjaaja Ville Suhosen edellinen dokumenttielokuva, palkittu "Ompelijatar", käsitteli myös sodan aikaista oppositiotoimintaa.Lotta Laakso / Yle Aatteessaan ehdoton, läheisilleen lempeä

Palkittu elokuvaohjaaja Ville Suhonen kiinnostui Arndt Pekurisesta kauan sitten.

Pekurisen tarina oli jo vaipunut unholaan, kunnes vuonna 1998 kirjailija Erno Paasilinna julkaisi teoksen Rohkeus.

Suhonen luki sen ja alkoi heti nähdä tarinassa elokuvan aineksia.

Eikä hän ollut ainua - Suhonen tietää, että vuosien saatossa Pekurisen tarinasta on viritelty ehkä noin kymmentä elokuvahanketta.

– Tarina on niin järkyttävä. Se, miten valtio, tai Suomi laajemminkin, suhtautui Pekuriseen. Ja toisaalta Pekurisen hahmo, mystinen mies, josta lopulta tiedettiin aika vähän.

Valtaosa Arndt Pekurisen ja hänen perheensä henkilökohtaisista kirjeistä, valokuvista, kirjoista ja muusta aineistosta tuhouttiin talvisodan jälkeen. Esimerkiksi valokuvia hänestä on säilynyt vain muutamia.

Tärkeänä lähdemateriaalina ovat olleet Pekurisen vaimosta Aleksandrasta ja Säde-tyttärestä tehdyt haastattelut.

Niistä paljastuu kovin erilainen Pekurinen kuin suojelupoliisin raporteista, kuulustelupöytäkirjoista tai lehtikirjoituksista.

– Lähipiirissään Pekurinen oli avoin, seurallinen, kujeileva. Hän viihtyi lasten ja nuorten kanssa. Ja nautti tanssimisesta.

Ville Suhosen mukaan Pekurinen piti julkisen ja yksityisen roolinsa tiukasti erillään.

– Hän ei koskaan tyrkyttänyt aattettaan läheisilleen.

Arndt Pekurisen esikuvia olivat Leo Tolstoi ja Mahatma Gandhi, tiettävästi myös sisällissodan kokemukset veivät häntä kohti pasifismia. Pekurisen perikunta / Suomen Filmikamari ry Lehdistö maalitti Pekurisen

Aatteen mies Arndt Pekurinen kuitenkin oli.

Tai tarkemmin sanottuna aatteiden mies. Nuoruudessaan hän oli uskonnollinen, luki raamatun useaan otteeseen. Hän toimi työväenliikkeessä, oli raittiusmies.

Mutta ennen kaikkea Pekurinen oli pasifisti.

Rauhanaatteelle oli tilausta ensimmäisen maailmansodan jälkeen.

Kuten moni muu, itseoppinut Pekurinen luki Leo Tolstoita ja hänen suomalaista "opetuslastaan" Arvid Järnefeltiä. Hän tiesi Mahatma Gandhin ja muut kansalaistottelemattomuuden kannattajat.

Pekurinen löysi aatetovereita Suomen rauhanliitosta ja siitä erkaantuneesta radikaalimmasta Antimilitaristisesta liitosta.

Pekurisesta tuli nopeasti järjestöjen keulahahmo. Ja samalla viranomaisten silmätikku.

Ville Suhosen mukaan rauhanjärjestöjä oli siedetty, koska jäsenistö oli pääosin sivistyneistöä. Pekurinen oli työväenluokkaa.

– Viranomaisten silmissä hän muodosti vaaran. Pelättiin, että työväki laajemminkin innostuisi rauhanaatteesta.

Lehdistössä Pekuriseen suhtauduttiin nuivasti. Nykytermein hänet maalitettiin, Ville Suhonen sanoo. Lotta Laakso / Yle

Nationalismin tuulet tuiversivat kuitenkin pian rauhanaatteen yli. 1930-luvun Suomessa Pekuriseen ja hänen kaltaisiinsa suhtauduttiin avoimen vihamielisesti.

– Yllätyin, kuinka laajaa Pekurisen solvaaminen, nykykielellä maalittaminen, oli. Lehdet olivat täynnä kirjoituksia, pakinoita ja pilkkalauluja, joissa hänen kustannuksellaan irvailtiin, haukuttiin loiseläjäksi, rettelöitsijäksi, lorvailijaksi ja tietysti petturiksi, joka ei täytä velvollisuuttaan isänmaan puolesta.

Pekurisesta tuli kaikkien tuntema julkkis. Hänen nimensä oli synonyymi aseistakieltäytymiselle: "pekurisia" oli niin Britanniassa kuin Abessiiniassa, välillä "pekuroitiin" Ruotsissa.

Eikä kuuluisa nimi varsinaisesti helpottanut elämää: sukulaisten mukaan työhaku tyssäsi, kun paljastui, että paikkaa haki Pekurinen.

– Pekurinen alkoi tarkoittaa ihmistä, joka ei ansainnut olla tässä maassa, Ville Suhonen sanoo.

Teloitus vaikutti mielialoihin, mutta toisin kuin armeija toivoi

Arndt Pekurisen osalta tilanne tarkoitti vankilakierrettä, pahoinpitelyjä ja työttömyyttä.

Ensimmäisen kerran Pekurinen päätyi vankilaan vuonna 1929, kun hän oli kieltäytynyt varusmiespalveluksesta. Pekurisen tuomioita uudistettiin useaan otteeseen ja hän istui lopulta vankilassa reilut kaksi vuotta, siis huomattavasti pidempään kuin varusmiespalvelus olisi kestänyt.

Osan tuomiostaan Pekurinen suoritti Ilmajoella, missä hän päätyi Lapuan liikkeen käsiin ja pahoinpideltiin.

Mutta oli julkisuudesta hyötyäkin.

Pekurisen ystävä Aarne Selinheimo organisoi kampanjan Pekurisen puolesta. Siihen osallistui Albert Einsteinin ja H.G. Wellsin kaltaisia kansainvälisiä kuuluisuuksia.

Julkisuus edesauttoi siviilipalveluslain etenemistä eduskunnassa ja se hyväksyttiin lopulta yksimielisesti 14. huhtikuuta 1931.

Lex Pekuriseksi nimetty laki mahdollisti siviilipalveluksen omantunnon perusteella - aiemmin aseista oli voinut kieltäytyä vain uskonnollisista syistä.

Pekurinen tosin istui vankilassa vielä yli puoli vuotta lain hyväksymisen jälkeenkin.

Arndt Pekurisen hautajaistilaisuus Malmin hautausmaalla 8. helmikuuta 1942.Suomen Filmikamari ry

Nimikkolaki ei myöskään pelastanut Arndt Pekurista Vienan Karjalan lumisessa metsässä marraskuussa 1941: se ei ollut voimassa sota-aikana.

Mutta miksi Arndt Pekurinen teloitettiin?

Ohjaaja Ville Suhonen kiinnittää huomiota ajankohtaan.

Suomen armeijan voittoisa eteneminen oli marraskuuhun mennessä pysähtynyt ja muuttunut asemasodaksi. Miestappiot olivat olleet suuret ja rintamalle tarvittiin jatkuvasti lisävoimaa.

– Silloin tarvittiin kaikkia. Mutta myös esimerkkejä. Jos joku alkaisi kieltäytyä, kuten oli tapahtunut, kun vanha raja oli ylitetty, heillä oli mies, joka voitiin esimerkkinä teloittaa muiden edessä.

Kuuluisasta aseistakieltäytyjästä haluttiin varoittava esimerkki.

– Turhaan, sanoo Ville Suhonen.

– Kuulustelupöytäkirjoista aistii, että teloitus vaikutti enemmänkin kielteisesti mielialaan.

Tutkijat ratkaisivat, miten pandat sopeutuivat syömään kasviruokaa

fre, 09/07/2021 - 12:00

Kolmisen vuotta sitten pandahypetys Suomessa oli huipussaan, kun Ähtärin eläintarhaan saapuivat Lumi ja Pyry pandat Kiinasta. Turun yliopiston emeritusprofessori Pekka Niemelä oli jo aiemmin osallistunut tutkimuksiin, joissa selviteltiin eri bambulajien kelpaavuutta pandojen ravinnoksi.

Pandat olivat siis tuttuja biodiversiteetin tutkijalle, mutta keskustelu ystävänsä, hammaslääketieteen professori Pekka Vallitun kanssa johti uuteen vaiheeseen.

Vallittu ihmetteli, miten pandakarhu petoeläimenä voi syödä pelkkää kasvisruokaa, koska petoeläimen hampaat ja leuat ovat kehittyneet eri tavalla kuin kasvissyöjän. Pandoilla on kulmahampaat kuten muillakin lihansyöjäpedoilla, mutta juuri noiden hampaiden pitäisi olla esteenä alaleuan sivuttaisliikkeelle, jota tarvitaan kasveja jauhettaessa.

Tästä keskustelusta käynnistyi tutkimushanke, joka vei Niemelän, Vallitun sekä toisen hammaslääketieteen professorin, hampaistonoikomishoidon professorin Juha Varrelan tutkimaan pandojen purentaelimistön evoluutiota niin Ähtärin kuin Kiinankin eläintarhoihin.

Hammaslääketiede avasi uuden näkökulman pandojen purentaelimistön tutkimukseen. Hampaiden muotoa on tutkittu aiemminkin, mutta nyt saatiin näkemys myös puremisen toimintaan, mikä auttoi ymmärtämään pandojen hampaiden ja leukojen evoluutiota kokonaisuutena.

Leukanivel on tässä kehityskulussa aivan avainasemassa. Lihansyöjänisäkkäiden poskihampaat ovat leikkaavine pintoineen erikoistuneet lihanleikkaamiseen, jossa leuat liikkuvat vertikaalisesti ylös ja alas.

Toisaalta kasvinsyöjien poskihampaisiin on kehittynyt kasvisravinnon jauhamista helpottavia nystermiä ja ravinnon jauhamiseen liittyy olennaisesti myös leukojen sivuttaisliike.

Nykyisten pandojen evoluutiossa siirtyminen kasvisravintoon on oletettu alkaneen jo pleistoseenikaudella 2,6 miljoonaa vuotta sitten.

Pandan kalloja saatiin lopulta tutkittavaksi Kiinassa.Pekka Vallittu / Turun yliopisto

Tutkijaryhmä oletti, että pandan purentaelimistössä näkyisi evolutiivisia sopeutumia selluloosapitoisen bamburavinnon jauhamiseen. Tätä varten he matkustivat Ähtärin eläintarhaan tarkkailemaan pandojen syömäpuuhia. Siellä he törmäsivät Jukka Saloon, jolla oli ollut merkittävä rooli eläinten saamisessa Suomeen.

Panda kuorii pois pahan kuoren

Tutkijat pääsivät lähietäisyydeltä tarkkailemaan bambua syöviä pandoja. Niemelä kuvailee tilannetta mielenkiintoiseksi.

– Pandoille on kehittynyt etutassuun eräänlainen kuudes sormi, jolla ne tarttuvat bambuun, kiertävät lehdet tötterölle ja alkavat mussuttaa. Videoimme syömisprosessia ja – toden totta – leukojen liikkeeseen sisältyy pieni horisontaalinen jauhava liike. Lisäksi pandat kuorivat välihampaillaan paksuimpien bambunvarsien kuoren uloimman osan pois. Tämän prosessin aikana ne löhöävät mukavasti selällään ja kuorisilppu kasaantuu niiden vatsan päälle.

Panda nakertelee heinää ja kulmahampaat näkyvät hyvin suussa.Pekka Vallittu / Turun yliopisto

Sitkeässä kuoressa on runsaasti piistä muodostuvia fytoliitteja ja pandan hampaiston kulumisen sekä ruuansulatuksen kannalta on tärkeää, että ne poistetaan.

Myöhemmin selvisi myös, että osa pandan välihampaista on morfologisesti erikoistunut bambujen kuorimiseen. Välihampaiden muoto on kirjallisuudessa mainittu, mutta sen evolutiivista tehtävää ei ole esitetty aiemmin.

Fossiilisten aineistojen perusteella pandojen hampaiston morfologisesta erikoistumisesta ja kehittymisestä kasvisravintoon tiedetään paljonkin, mutta avainasemassa koko syömisprosessissa on leukanivel.

Tuo nivel määrää, miten leuat liikkuvat. Mutta jostain syystä tietämys pandan leukanivelestä puuttui kokonaan.

Niemelä ja kumppanit vertailivat isojen nisäkäskasvissyöjien ja nisäkäspetojen leukaniveliä toisiinsa sekä Turun yliopiston eläinmuseon että Keskusmuseon kokoelmissa.

Suurilla petonisäkkäillä, kuten karhuilla leukanivel on sylinterimäinen, kun taas suurilla kasvinsyöjänisäkkäillä, kuten hirvellä tai naudalla, leukanivel on yläosastaan litistynyt. Juuri tuo litistyminen sallii leukojen horisontaalisen liikkeen ja siten myös ravinnon märehtimisen.

Kiinasta löytyi tutkittavaksi pandojen kalloja

Pandojen kallot ja varsinkin sellaiset kallot, joissa on mukana leukanivel näyttävät Pekka Niemelän mukaan olevan kortilla maailman museoissa. Siksi tutkijat suuntasivat kohti Kiinaa Dujiangyan'in kaupunkiin Sichuaninssa ja siellä sijaitsevaan China Center of Research and Conservation of Giant Panda (CCRCGP) –tutkimuskeskukseen.

Sieltä löytyi pandojen kalloja. Niiden tutkiminen taas onnistui hammaslääketieteilijöiden kontaktien avulla suomalaisen Planmeca-yhtiön Kiinan yksikön laitteilla.

Planmeca on erikoistunut ihmisen hampaiston 3D-skannaukseen ja yhtiössä oltiin erittäin kiinnostuneita tarjouksesta päästä skannaamaan myös pandan hampaita ja leukaniveliä.

– Saimme melkoisen byrokraattisen prosessin jälkeen tutkittavaksemme kaksi pandan kalloa, joissa oli myös leukanivelet mukana. Tulokset ylittivät kaikki odotukset. Leukanivelessä on tapahtunut mielenkiintoista evoluutiota kasvinsyöjänisäkkäiden leukanivelen suuntaan, Niemelä hehkuttaa.

Kasvisravintoon siirtyminen on muokannut petoa

Turun yliopiston hammaslääketieteen ja biodiversiteettiyksikön tutkijat yhdessä Kiinan pandatutkimuslaitoksen CCRCGP:n tutkijoiden kanssa löysivät ensimmäisinä maailmassa vastauksen tähän kysymykseen, miksi suuret yläleuan kulmahampaat eivät estä kasvissyöjälle ja myös ihmiselle tyypillistä alaleuan liikettä sivusuuntaan.

Pandan leukanivel on kehittynyt toisenlaiseksi kuin esimerkiksi ruskeakarhulla tai jääkarhulla. Saranamaisen auki-kiinni -liikkeen lisäksi nivel mahdollistaa bambun kuorimisessa tarvittavan leuan sivusuuntaisen liikkeen, jota urosten taistelutilanteessa tarvitsemat suuret kulmahampaat eivät kuitenkaan estä.

– Moderneilla tekniikoilla saatu havainto pandan leuan liikkeistä ja hampaiden rakenteista antoi vastauksen tutkijoita yli sata vuotta askarruttaneeseen kysymykseen, miten pandat kykenevät hyödyntämään bamburavintoa. Pandoilla bambun kuorimisessa käytettävät välihampaat ovat ainutlaatuiset karhujen heimossa. Ne mahdollistavat myrkyllisen sekä hampaita kuluttavia

Pandan leukanivel skannattiin Planmecan hampaiden ja leuan tutkimiseen kehitetyllä laitteistolla.Pekka Vallittu / Turun yliopisto

mineraalikiteitä sisältävän bambujen vihreän kuorikerroksen poistamisen, professori Pekka Vallittu toteaa.

Pandojen purentaelimistön kehittyminen nyt osoitetulla tavalla mahdollisti pleistoseenikauden alussa pandojen pääsyn loppumattoman suuren bambuaarteen äärelle ainoana suurnisäkkäänä.

– Ravinnonsaannin välttämättömyys on muovannut leukanivelen ja hampaiden muotoa tehokkaaseen bambun varren kuorimiseen ilman, että välihampaat ovat kuitenkaan alttiita halkeamiselle, toteavat professori Pekka Vallittu ja Juha Varrela.

Mutta narskutteleeko panda hampaitaan? Se on Vallitun mukaan vielä avoin kysymys. Kun hän sai käsiinsä pandan kallon ja huomasi leukojen liikeradat, niin hetki oli ikimuistoinen.

Pandan leukanivelessä näkyy vielä petoeläimen piirteitä, mutta se on kehittynyt aivan omintakeisesti vuosituhanten aikana.

– Nyt julkaistulla tutkimuksella on suuri tieteellinen merkitys, koska artikkeli ratkaisee pitkään säilyneen arvoituksen pandojen ja bambujen välisestä ekologisesta suhteesta toteaa professori Jukka Salo.

Hän on tutkinut pandoja Kiinassa yli 20 vuotta ja toiminut aktiivisesti myös Ähtärin eläinpuiston panda-hankkeessa ja pandojen asuinalueen Sichuanin Qionglai-vuorten tutkimuksessa.

Turun yliopisto on johtanut neljää suojeluhanketta Sichuanin panda-alueella yhteistyössä Kiinan metsähallinnon (State Forestry and Grassland Administration, SFGA) ja CCRCGP:n kanssa vuosina 1998-2008. Suomeen pandat saatiin tämän yhteistyön tuloksena ja CCRCGP tuli mukaan myös tähän ja tuleviin hankkeisiin.

Tieteellinen artikkeli: Vallittu PK, Varrela J, Salo J, Rengui L, Shanshan L, Shan H, Zhang H, Niemelä P: Temporomandibular joint and Giant Panda’s (Ailuropoda melanoleuca) adaptation to bamboo diet. Scientific Reports (ea48333d-19be-4e43-9160-1322e645d977) (article: 10.1038/s41598-021-93808-2)

Lue lisää:

BBC: Kiina poisti jättiläispandan uhanalaisten lajien listalta – luonnossa elävien pandojen määrä ylitti 1800 yksilön rajan

Sidor