YLE Tiedeuutiset

Subscribe to YLE Tiedeuutiset feed
Yle Uutiset | Tuoreimmat uutiset
Updated: 2 hours 24 min ago

Tutkijat: Luonto pitää ottaa huomioon kaikissa valmisteilla olevissa laeissa – luonnonsuojelulaki ei riitä turvaamaan luonnon monimuotoisuutta

Sat, 28/11/2020 - 07:07

Valmisteilla oleva luonnonsuojelulaki ja luonnonsuojelualueet eivät yksinään riitä turvaamaan biodiversiteettiä eli luonnon monimuotoisuutta ja kääntämään luonnon heikkenemiskehitystä Suomessa.

Monitieteisen tutkijaryhmän mukaan luonnon suojeleminen pitää olla mukana kaikissa uudistuksen alaisena olevissa lakihankkeissa.

Luonnonsuojelutoimien kokonaisvaltainen suunnittelu ja eri lakien yhteisvaikutusten huomioiminen ovat keskeisiä edellytyksiä sille, että luonnonsuojelulain päätavoite eli luonnon monimuotoisuuden turvaaminen voidaan saavuttaa, tutkijaryhmä toteaa.

– Selkeästi pitää suunnitella isompia kokonaisuuksia ja miettiä lakien läpi. Esimerkiksi kansallispuistojen väleissä on keskeisiä metsävyöhykkeitä monimuotoisuuden kannalta. Niitä ei voi suojella luonnonsuojelulailla, mutta maankäyttö- ja rakennuslailla pystyy, sanoo tutkijaryhmässä mukana oleva Suomen ympäristökeskuksen ryhmäpäällikkö Riikka Paloniemi.

Tällä hallituskaudella uudistetaan luonnonsuojelulakia, maankäyttö- ja rakennuslakia, ilmastolakia ja kaivoslakia.

Lakien yhteisvaikutus saattaa olla luonnon monimuotoisuuden kannalta yksi tämän hallituskauden merkittävimpiä asioita.

– Isot lakiuudistukset ovat aivan keskeisiä siinä, mihin suuntaan mennään, Paloniemi sanoo.

Raidankeuhkojäkälä ei ole uhanalainen, mutta silmälläpidettävä laji. Sen kasvupaikat ovat kosteita, vanhoja lehtometsiä tai kankaita, eikä se kestä olosuhteissa suurtakaan muutosta. Sen runsas esiintyminen osoittaa, että lähialueiden metsät ovat kasvaneet rauhassa pitkiä aikoja. Kuvan yksilö kasvaa Kieluan alueella Savonlinnassa.Juha Kivioja / Yle Luonnonsuojelulaki suojelee suojelualueilla

Luonnonsuojelulaki turvaa luonnon monimuotoisuutta. Se suojelee uhanalaisia lajeja ja elinympäristöjä suojelualueilla, kuten kansallispuistoissa.

Tämän rajauksen takia lain vaikutus ulottuu vain kaikkein uhanalaisimpiin lajeihin ja elinympäristöihin. Lakisääteisiä suojelualueita on Suomessa noin 10 prosenttia maa-alastamme, jos kaikki maa-alueet lasketaan mukaan. Etelä-Suomessa suojeltuja alueita on paljon tätä vähemmän, pohjoisessa taas enemmän.

– Monimuotoisuutta ei voi turvata vain luonnonsuojelualueilla. Niiden pinta-ala on niin pieni, Paloniemi sanoo.

Muissakin laeissa on sääntelyä siitä, miten luontoarvot tulisi ottaa huomioon, mutta luonnonsuojelulain tulisi tutkijoiden mukaan kyetä edistämään suojelua myös suojelualueiden ulkopuolella. Luontotyyppien ja lajien elinvoimaisuutta ei voida turvata vain suojelualueilla senkin takia, että niillä sijaitsee vain pieni osa luontotyypeistä.

Samaan lopputulokseen tultiin myös keväällä julkaistussa monimuotoisuusarviossa, jossa todettiin, että luonnonsuojelualueet eivät riitä metsien lajiston säilyttämiseksi Suomessa. Tämä johtuu siitä, että Etelä-Suomen metsistä lähes 97 prosenttia on talouskäytössä. Suojeltuja metsiä on etelässä vain noin kaksi prosenttia. Siksi talousmetsissä tehtävät toimenpiteet ovat tärkeitä.

Jos esimerkiksi mustikalle tai puolukalle tapahtuisi metsissämme jotain, se olisi Tolvasen mukaan merkki siitä, että luonnossamme tapahtuu valtavia muutoksia. Mustikka ja puolukka ovat sateenvarjolajeja, joista moni muu on riippuvainen. Ne vaikuttavat siis epäsuorasti monimuotoisuuteen.

– Tavallista luontoa luonnonsuojelulaki ei pysty suojelemaan ollenkaan. Tavallinen luonto ja tavalliset lajit siirtyvät luonnonsuojelulain piiriin vasta, kun ovat tulleet uhanalaisiksi. Ei pystytä puuttumaan uhanalaistumisen heikentymiseen ennen kuin kynnys on ylittynyt. Perusluonto on alttiina muutoksille koko ajan, sanoo niin ikään lakia valmistelevassa tutkijaryhmässä mukana ollut Luonnonvarakeskuksen professori Anne Tolvanen.

Nea Donner keräsi mustikoita viime kesänä Tammisaaren metsissä.Tiina Jutila / Yle

Uudistusta valmistelevassa työryhmässä on käsitelty alustavia muutosehdotuksia viiden laajan teeman kautta: ilmastonmuutos, lajien suojelu, luontotyyppien suojelun parantaminen, luontotiedon hallinta sekä monimuotoisuuden suojelun kannustimet ja edistämistehtävät.

Luonnonsuojelulain uudistuksen valmistelu käynnistyi alkuvuodesta 2020. Hallituksen esitys luonnonsuojelulaista on tarkoitus valmistua ensi syksynä.

Uusiutuva energia ja luonnonsuojelu vastakkain

Päivitettävänä olevista laeista esimerkiksi ilmastolaissa ei tätä nykyä puhuta monimuotoisuudesta käytännössä ollenkaan.

Suomen ilmastotoimien toteuttaminen on tarkoittanut ainakin tähän mennessä uusiutuvien luonnonvarojen käytön lisäämistä.

– Se on tarkoittanut aika pitkälti puuvarojamme ja hakkuun kasvattamista. Mitä enemmän hakkuita on, sitä suurempi haittavaikutus monimuotoisuudelle. Tässä on tällainen tietty ristiriita olemassa luonnonsuojelulain ja ilmastolain välillä, Tolvanen sanoo.

Tolvasen mukaan ilmastonmuutosta torjuvilla toimenpiteillä saatetaan siis tahattomasti aiheuttaa pitkäaikaisia monimuotoisuuden heikkenemiseen liittyviä vaikutuksia. Tällainen riski on Tolvasen mukaan metsäenergian lisäksi myös tuulivoimahankkeissa.

Tuulivoimaa pyritään sijoittamaan kauaksi asutuksesta, jotta tuulivoimalat eivät häiritsisi ihmisiä. Silloin ne päätyvät usein luonnonympäristöihin kauaksi asutuksesta.

– Jos siellä ei ole mitään arvokasta, kuten uhanalaisia lajeja tai elinympäristöjä, ei ole ainakaan luontoon liittyviä perusteita jättää niitä rakentamatta. Mutta ne ovat juuri tavallista luontoa, jolla on suuri merkitys esimerkiksi eläimistölle, Tolvanen sanoo.

Toisaalta monimuotoisuustoimet usein hyödyttävät myös ilmastoa.

Lisäksi monimuotoisuudella on monien tutkimusten mukaan edullinen vaikutus ihmisten hyvinvointiin ja terveyteen, joten monimuotoisuuden huomioiminen ennen pitkää hyödyttää koko yhteiskuntaa. Sen aiheuttamia hyötyjä on kuitenkin edelleen vaikea mitata ja arvottaa, jolloin se helposti jää taloudellisten hyötyjen jalkoihin.

Tuulivoimapuisto Lakiakankaalla Isojoella Etelä-Pohjanmaalla.Pasi Takkunen / Yle Rakentamisessa vain kaikkein arvokkaimmat lajit turvataan

Tutkijaryhmän mukaan luonnon monimuotoisuuden turvaaminen on yhdistettävä erityisesti luonnonvaroja ja maankäyttöä koskevaan lainsäädäntöön.

– Yhdellä työkalulla olisi hyvä ratkaista yksi ongelma, mutta jos eri lait eivät johdakaan yhteen päämäärään, vaan lait vetävät päätöksentekoa eri suuntiin, siinä voi tulla erikoisia tilanteita ja tehottomuutta, sanoo Helsingin yliopiston ympäristötaloustieteen apulaisprofessori Lassi Ahlvik.

Tällä hetkellä maankäyttö- ja rakennuslaissa sanotaan, että jos esimerkiksi rakentamisen seurauksena uhkana on, että monimuotoisuus heikkenee huomattavasti, täytyy tehdä ympäristövaikutusten arviointi.

– Siinä huomioidaan vain kaikkein arvokkaimmat lajit. Jos tarkoitus on, että luonnon monimuotoisuus ei yleisesti heikkene, niin sitä ei turvaa luonnonsuojelulaki, jos siellä ei ole jotain uhanalaista, Tolvanen sanoo.

Kaivosten osalta ongelmana ovat luonnonsuojelun kannalta Tolvasen mukaan jättimäiset kaivokset, joiden toimintaa ei koskaan varsinaisesti lopeteta.

– Kaivosympäristöjä pitäisi myös palauttaa ja metsittää. Siellähän sitä pinta-alaa on kompensoimiseen aika paljon.

Outokumpu Oyj:n Elijärven-kaivos Keminmaalla. Se on Suomen suurin maanalainen kaivos ja ainoa kromikaivos EU:n alueella.Antti Ullakko / Yle Voiko tuhotun luonnon korvata toisaalla?

Ekologinen kompensaatio on nostettu monissa yhteyksissä yhdeksi keinoksi suojella luontoa. Sen käyttöönotto on yksi hallitusohjelmankin lupauksista.

Kompensaatiolla hyvitetään luonnolle aiheutettua haittaa. Sillä tarkoitetaan periaatetta, jonka mukaan luonnon monimuotoisuutta vaurioittavan toiminnan haittoja hyvitetään parantamalla heikentyneitä elinympäristöjä ja luomalla uusia toisaalla. Esimerkiksi rakentamisen tai kaivostoiminnan myötä tuhoutunutta luontoa voitaisiin korvata elvyttämällä luontoa muualla.

Nyt pohditaan, miten kompensaatio saataisiin mukaan lakiin. Projektit ja tahot, joilla on suuri haittavaikutus monimuotoisuuteen, joutuisivat silloin jollain tavalla huomioimaan sen toiminnassaan.

– Se olisi jonkinlainen keino siihen, että projektit, jotka voimakkaasti heikentävät luontoa, joutuvat tietyssä mielessä vastuuseen tai korvaamaan haittoja. Se pistää myös miettimään, miten voidaan minimoida haitat, jotta minimoidaan korvaaminenkin, Tolvanen sanoo.

Pakollinen kompensaatio on käytössä ainakin Ruotsissa, Saksassa ja Australiassa.

– Jos jossain monimuotoisuus heikentyy, jossain sitä parannetaan aktiivisesti, jotta päästään tilanteeseen, jossa se ei keskiarvoisesti heikkene, Tolvanen sanoo.

Kompensaatiota on pohdittu luonnonsuojelulain sekä nyt myös maankäyttö- ja rakennuslain yhteydessä.

– Käytännössä ne ovat maankäyttö- ja rakennusprojektit jotka aiheuttavat kompensaatiotarvetta. Yleensä, jos rakennat jonkin alueen, luonto tuhoutuu alta kokonaan, Tolvanen sanoo.

Tällä hetkellä puhutaan esimerkiksi siitä, että soita ennallistamalla voisi kompensoida muualla luonnolle aiheutettuja haittoja.

– Suomessa on 800 000 hehtaaria metsänkasvatuskelvotonta suota ja kymmeniätuhansia hehtaareja seuraavien vuosikymmenten aikana vapautuvaa turvetuotantoaluetta. Niin kauan kuin niitä riittää, voidaan kompensoida, mutta jossain vaiheessa sekin ala loppuu, Tolvanen sanoo. Lisäksi kaikkien näiden soiden ennallistaminen ei ole ilmastomielessä järkevää.

Ekologinen kompensaatio soveltuu kuitenkin huonosti uhanalaisen tai hyvin harvinaisen luonnon turvaamiseen. Jos esimerkiksi laji vaatii juuri tietynlaisen elinympäristön, ihmisen on erittäin vaikea elvyttää ja auttaa sitä muualla.

Sen sijaan kompensaatiolla voidaan parantaa heikentyneen, mutta ei vielä erityisen uhanalaisen tai harvinaisen luonnon tilaa luomalla sopivia elinympäristöjä uusille alueille.

Suomen ympäristökeskus ja kivijalosteita valmistava Rudus ovat rakentaneet ekosysteemihotellin raaseporilaiselle hiekkakuopalle, koska valtatien laajennussuunniltelmissa pientareiden kasvit olisivat jääneet asvaltin alle. Tietä ei ole vielä laajennettu, mutta hietaneilikat, kangasajuruohot ja kissankäpälät kasvavat nyt uudessa paikassa. Niitä arvioivat viime vuonna Suomen ympäristökeskuksen Minna Pekkonen ja Ruduksen Heli Kanto.Jari Kovalainen / Yle Metsäteollisuus ei halua monimuotoisuuden turvaamista muihin lakeihin

Metsäteollisuus ry ei halua, että luonnonsuojelun tavoitteita lisättäisiin luonnonsuojelulain ulkopuolelle. Metsäteollisuus ry on metsäteollisuusyritysten edunvalvontajärjestö, joka edistää puuta jalostavan teollisuuden toimintaedellytyksiä.

Vaikka ekologisen kestävyyden toteuttaminen jää tällä hetkellä luonnonsuojelulain varaan, näin asian Metsäteollisuuden mukaan kuuluukin olla.

Metsäteollisuus ry:n Anu Islander kirjoittaa HS:n mielipidekirjoituksessa, ettei esimerkiksi maankäyttö- ja rakennuslakiin pidä ottaa mukaan suojelutavoitteita tai ekologisen kestävyyden toteuttamista.

– Jokaisella lailla on oma tarkoituksena mihin niitä käytetään. Niitä ei pidä sotkea. Luonnon monimuotoisuus otetaan monissa toimissa huomioon jo nykyisellään. Se on ilman muuta luonnonsuojelulaki, johon se kuuluu. Siellä on toimivat käytännöt jo olemassa. Maankäyttö- ja rakennuslain on kohdistuttava nimensä mukaisesti rakentamiseen. Se että lakien rajapinnat ovat selkeät, auttaa, että toimijat pystyvät normaalissa toiminnassaan toimimaan lakien mukaisesti, eikä ole epäselvyyttä, että mitäs lakia tässä nyt pitäisi noudattaa, Islander sanoo Ylelle.

Metsäteollisuuden Islanderin mielestä kaikkea ei pidä lainsäädäntöön edes kirjoittaa. Metsälaissakin on jo omat luontoarvokohteensa, jotka jätetään käsittelemättä.

Lain 10. pykälän mukaan pienialaiset, tärkeät elinympäristöt suojellaan. Myös metsien sertifiointi turvaa Islanderin mielestä monimuotoisuutta.

– Luontomme on päässyt heikkenemään, koska luontoarvojen turvaaminen on taloudellisten arvojen kanssa ristiriidassa, Luonnonvarakeskuksen professori Anne Tolvanen puolestaan sanoo.

Kangasajuruohon yrttinen tuoksu tuo mieleen timjamin. Sitä on aiemmin käytetty rohtokasvina.Jari Kovalainen / Yle Luonnonsuojelulain uudistuksen tieteellisen tukiryhmän pääviestit
  1. Eri politiikkasektoreiden välistä johdonmukaisuutta ja viittaussäännösten muodostamia rajapintoja tulee vahvistaa.
  2. Luonnonsuojelulain tulee turvata uhanalaiset luontotyypit ja tarjota edellytykset heikentyneiden luontotyyppien turvaamiseksi.
  3. Luonnonsuojelulain tulee edistää suojelua myös suojelualueiden ulkopuolella.
  4. Tavoiteltu uuden lain dynaamisuus mahdollistaa suojelutoimien tehokkaamman kohdistamisen tilanteisiin, joissa tarve on suurin.
  5. Kattava ja avoin luontotieto on perusedellytys luonnon monimuotoisuuden turvaamiselle ja onnistuneiden suojelutoimenpiteiden suunnittelulle.
  6. Luonnonsuojelulaissa on otettava huomioon tarve sopeutua ilmastonmuutokseen.
  7. Ilmastonmuutoksen hillintä vahvemmin mukaan.
  8. Luonnonsuojelulaki vaikuttaa myönteisesti maanomistajien ja -käyttäjien ulkoiseen ja sisäiseen motivaatioon suojella luontoa.
  9. Luonnonsuojelulain edistettävä kustannusvaikuttavuutta.
Tiedesparraus mukaan lainvalmisteluun

Luonnonsuojelulain uudistustyön aloitus oli ensimmäinen kerta, kun tutkijat otettiin Suomessa mukaan lainvalmisteluun tässä mittakaavassa.

Suora vuoropuhelu, tiedesparraus, on uutta lainvalmistelussa, ja Marinin (sd.) hallituksen toimintatapa. Hallitusohjelmassa luvattiin sitoutua tietopohjaisen politiikan tekoon sekä systemaattiseen vaikutusarviointiin kaikessa lainvalmistelussa.

Monitieteinen tutkijaryhmä pohti luonnonsuojelulain alustavien muutosehdotusten vaikutuksia luonnon monimuotoisuuteen, ilmastoon, talouteen ja yhteiskuntaan. Ryhmän viestit esitettiin lakiuudistuksen projektiryhmälle lokakuun lopulla.

Ympäristöministeriö ja Sofi-tiedeneuvontahanke kokosivat tutkijaryhmän, jossa oli usean alan tutkijoita.

– Kaiken kaikkiaan onnistunut kokeilu. Saimme konkreettista uutta tietoa, että ovatko lakiin tehdyt ehdotukset perusteltuja. Saimme vahvistusta, että kyllä ovat, sanoo ympäristöministeriön lainsäädäntöneuvos Johanna Korpi.

Tiedesparraus ei ole ainoa kohta luonnonsuojelulain uudistusta, jossa tieteellinen tutkimus ja lainvalmistelu kohtaavat. Lain uudistus nojautuu laajaan tutkimus- ja selvitysperustaan. Lain uudistustarpeita ja -taustoja on selvitetty vuosien mittaan useissa tutkimuksissa, kuten uhanalaisuusarvioinneissa.

Monivärisenä säihkyvään sulkapukuun sonnustautunut kuningaskalastaja on ilahduttanut tänä syksynä suhatessaan edestakaisin Aurajoen vartta Turussa. BirdLife Suomen Tiira-palveluun on ilmoitettu tänä vuonna lähes 500 havaintoa lajista Suomessa, mikä on noin viisinkertainen määrä viime vuoteen verrattuna.Jouni Mäkelä

Lue myös:

Suomen valtio kaataa vanhoja metsiä, vaikka niistä on löydetty tuhansia uhanalaisia lajeja – asiantuntija: "En voi ymmärtää, miksi niin tapahtuu"

Ihmiskunta tienristeyksessä – YK:n jättiraportti maapallon tilasta: Tarvitaan kahdeksan massiivista muutosta luonnon tuhon pysäyttämiseksi

Tutkimus: Talouskasvu syö luonnon monimuotoisuutta Suomessa – Nyt biodiversiteetin köyhtyminen voidaan pysäyttää

Kuuntele:

"Tämmöinen öljyhomma merellä on laitoksen sisäinen asia, eikä siitä tiedoteta" – Itämeren pahin öljyturma pysyi pimennossa lähes kuukauden

Fri, 27/11/2020 - 11:47

Kun Latvian Shipping Companyn ylpeys, vain vuoden vanha moottoritankkeri Antonio Gramsci lähti Ventspilsin satamasta, näkyvyys oli huono.

Tiistaina 27. helmikuuta 1979 Latvian rannikkoa peitti sakea sumu.

Laivaväylä oli jääsohjoinen ja tankkeri olisi tarvinnut avukseen saattoaluksen.

Kapteeni V.A. Lavrov navigoi parhaansa mukaan, mutta alus karahti pian pohjaan väylän eteläpuolella.

Onnettomuustutkinnan mukaan kapteeni oli määrittänyt laivan sijainnin väärin.

Raportissa unohdettiin mainita, että satama-alueen syvyystiedot olivat puutteelliset: kapteeni Lavrov oletti, että onnettomuuspaikassa oli vettä 15 metriä, vaikka sitä oli virheellisen karttamerkinnän takia vain 11 metriä - Antonio Gramsci olisi tarvinnut vähintään metrin enemmän.

Aluksen yksipohjainen runko sai pahoja vaurioita ja jäiseen mereen valui nopeasti yli 5000 tonnia raakaöljyä.

Se oli kymmenkertainen määrä Itämeren siihen asti pahimpaan öljyturmaan verrattuna.

Suurhälytystä ei kuitenkaan annettu

Öljy painui jään alle ja siitä kuultiin vasta lähes kuukauden kuluttua.

Hallituskin pidettiin pimennossa

Komentaja evp. Erkki Sinivaara on seilannut koko työuransa Itämerta.

Sinivaara kuvailee itseään Kekkosen nimittämäksi kylmän sodan aikaiseksi meriupseeriksi, joka näki ja koki sotilaan arjessa, miten YYA-sopimus vaikutti Suomen ja Neuvostoliiton suhteeseen.

Kun Sinivaara eläkepäivillään alkoi tehdä väitöskirjaa kovanonnenalus Antonio Gramscista, hän huomasi, että kylmä sota ja YYA-sopimus vaikuttivat kaikkeen, niin valtioiden väliseen yhteydenpitoon, suomalaisiin viranomaisiin kuin mediaankin.

Sinivaaran väitöskirja Ympäristövahinkouutinen Antonio Gramsci tarkastettiin Turun yliopistossa pari viikkoa sitten.

Meriupseeri Erkki Sinivaara on tehnyt työuransa Itämerellä seilaavilla aluksilla.Stefan Granholm / Yle

Antonio Gramscin öljyonnettomuus tuli julkisuuteen 24. maaliskuuta 1979, kun Yle kertoi Merivartioston havainneen öljyä Utön eteläpuolella. Pari päivää myöhemmin asiasta uutisoivat sanomalehdet ja pian myös ruotsalaismedia.

Onnettomuudesta oli kulunut lähes kuukausi.

– Neuvostoliitto ei yleensä puhunut ympäristöongelmistaan, Sinivaara sanoo.

Latvia oli osa Neuvostoliittoa ja Ventspilsin onnettomuuskin oli tarkoitus pitää omana tietona.

Öljyä levisi kuitenkin niin laajoille alueille Ruotsin ja Suomen aluevesillä, että asiasta oli pakko kertoa.

Suomen ulkoministeriötä informoitiin 16. maaliskuuta.

– Ulkoministeriössä asiaan ei reagoitu. He eivät ymmärtäneet onnettomuuden laajuutta, vaan luottivat Neuvostoliiton lähetystösihteerin vakuutteluihin, että asia oli hoidossa, Sinivaara kertoo.

Merenkulkuhallitus oli saanut laivoilta tiedon Itämeressä kelluvasta öljylautasta jo muutamaa päivää aiemmin. Asia pysyi kuitenkin hyvin pienen piirin tiedossa. Öljyvahingosta ei kerrottu edes maan hallitukselle.

– Merenkulkuhallitus oli sitä mieltä, että tämmöinen öljyhomma merellä on laitoksen sisäinen asia. Siitä tiedottaminen ei heille kuulu.

Kun onnettomuus sitten tuli median kautta julkisuuteen, hallituksessa oltiin ymmärrettävästi näreissään. Hallitus moitti julkisesti Merenkulkuhallitusta huonosta tiedottamisesta.

– Tässä viranomaisilla on ollut tietämättömyyttä, taitamattomuutta tai on eletty ajan hengessä, Sinivaara arvioi.

Suomalaismediassa irvailtiin öljyntorjunnan tasolle.Turun Sanomat 31.3.1979. Suurlähettiläs ryöpytti ulkoministeri Väyrystä

Kun Itämerellä tuulten vietävänä ajelehtinut öljy lopulta tuli julkisuuteen, se oli kova uutinen.

Suomalaismediassa aihetta käsiteltiin kevään aikana lähes parissa sadassa jutussa. Se nousi usein pääuutiseksi maaliskuun eduskuntavaalien ja niitä seuranneiden hallitusneuvottelujen rinnalle.

Neuvostoliiton suurlähetystössä uutisvyöryä ei katsottu hyvällä.

Ulkoministeri Paavo Väyrynen sai palautetta Tehtaankadulta 3. huhtikuuta.

– Suurlähettiläs Vladimir Stepanov ärhenteli Väyryselle. Stepanovin mielestä kirjoittelu oli Neuvostovastaista ja hän uhkasi puuttua asiaan, Sinivaara sanoo.

Itänaapurin yritys rajoittaa sananvapautta olisi näyttänyt Suomen kannalta pahalta. Suomi koetti vakuuttaa länttä siitä, että YYA-sopimuksesta huolimatta se oli itsenäinen ja puolueeton valtio. Suomettumisväitteet istuivat kuitenkin tiukassa.

Julkisesti Neuvostolitto ei lopulta puuttunut median toimintaan, mutta Sinivaara pitää jo suurlähettiläs Stepanovin uhkailua suomettumisen malliesimerkkinä.

Oliko uutisointi sitten Neuvostovastaista?

Väyrysen mielestä ei ollut. Ulkoministeri yritti muistuttaa suurlähettiläälle, että jos tietoa olisi ollut tarjolla enemmän, median ei tarvitsisi arvailla niin paljon.

Erkki Sinivaarakaan ei löytänyt kirjoittelusta Neuvostovastaisuutta, päinvastoin, onnettomuuden aiheuttajan sijaan syylliset löydettiin lähempää.

– Suomalaiset viranomaiset saivat kaiken kritiikin niskaansa. Neuvostoliittoa ei arvosteltu lainkaan.

Ajan henkeen istui hyvin sekin, että Ruotsissa kirjoittelu oli vapaampaa. Neuvostoliittoa ja sen vähäisiä toimia öljysaasteen edessä arvosteltiin avoimesti.

Toisin kuin suomalaismedia Dagens Nyheter lähetti myös toimittajansa Moskovaan selvittämään tapausta.

Onnettomuuspaikalta Ventspilsistä saatiin tietoa siellä pysähtyneiden laivojen miehistöltä, toimittajia paikalle ei päästetty.

Svenska Dagbladet syytti myös Suomen viranomaisia onnettomuuden salaamisesta ja syyksi arveltiin Neuvostoliiton pelkoa.

– Nuo väitteet eivät pidä paikkaansa. Ruotsalaismedia esitti samanlaisia syytöksiä Tshernobylin onnettomuuden aikaan vuonna 1986, mutta molemmilla kerroilla viranomaiset kertoivat sen, mitä tiesivät, Sinivaara sanoo.

Ympäristöministeri Kaj Bärlund (oik.) tutustuu Antonio Gramscin toisen onnettomuuden tuhoihin Porvoon rannikolla vuonna 1987.A-V Peltonen / IS / Lehtikuva Onnettomuus vauhditti ympäristöministeriön perustamista

Antonio Gramscin onnettomuus paljasti armottomasti öljyntorjunnan tason.

Lehtien pilapiirroksissa irvailtiin sen tarkoittavan käytännössä käsien ristimistä ja toivomista, että tuuli puhaltaa oikeasta suunnasta.

Viranomaiset myönsivätkin avoimesti, että öljyntorjunta jäisellä merellä oli toivotonta.

Ruotsissa tilanne ei ollut sen parempi. Aluksi viranomaiset vähättelivät ongelmaa, mutta kun tuuli toi öljylautan Tukholman saaristoon, ei ollut muuta tehtävissä kuin alkaa lastalla kaapia öljyä rantakivikosta jätesäkkeihin.

Suomen puolella vahingonilo jäi lyhytaikaiseksi, sillä toukokuussa tuulen suunta kääntyi ja toi öljyn Ahvenanmaalle.

Viimeistään silloin paljastui, että puutetta oli paitsi öljyntorjuntakalustosta, myös toimivasta organisaatiosta.

Ympäristöasiat oli hajautettu peräti kuuden ministeriön kesken, eikä kukaan tiennyt, miten öljynpuhdistusoperaation johtosuhteet tulisi järjestää.

Oman kierteensä tilanteeseen toi se, että Ahvenanmaa on demilitarisoitu alue ja oli epätietoisuutta siitä, voiko armeija osallistua rantojen puhdistukseen.

Ympäristöasiat nousivat keväällä 1979 ennennäkemättömällä laajuudella julkisuuteen. Itämeren öljykatastrofin ohella otsikoissa olivat tuolloin myös Vihreiden syntyyn johtaneet Koijärven tapahtumat.

Julkinen paine vauhditti pitkään junnannutta hanketta uudistaa ympäristöhallintoa.

– Julkisuus, Koijärvi-liike ja kevääseen 1979 osuneet eduskuntavaalit johtivat yhdessä öljyturman kanssa siihen, että Suomeen saatiin vihdoin Ympäristöministeriö, Erkki Sinivaara arvioi onnettomuuden jälkivaikutuksia.

Uusi ministeriö aloitti vuoden 1983 alussa.

Neljän vuoden kuluttua Antonio Gramsci oli jälleen karilla. Sillä kertaa öljyä putsattiin Porvoon edustalla.

Lue myös:

Neuvostotankkerin karilleajosta 30 vuotta – Antonio Gramsci paljasti Suomen öljyntorjunnan heikkoudet

Leonardo da Vincin piirroksiin tarttuneet pöpöt ovat vuosisatojen sormenjälki – ikivanhan kärpäsenkakan bakteerit ja ihmiskäsien DNA yksilöivät teokset

Tue, 24/11/2020 - 18:17

On vaikea kuvitella monipuolisempaa ihmistä kuin Leonardo da Vinci. Häntä tuntui kiinnostaneen aivan kaikki, ja kiinnostuksestaan kummunneet tutkimuksensa hän puki yksityiskohtaisiksi piirroksiksi, jotka edelleen kutkuttavat mielikuvitusta ja antavat aivan uutta tietoa.

Uusin tutkimus on löytänyt da Vincin piirroksista tason, joka aivan varmasti herättäisi hänenkin mielenkiintonsa. Paperille tehdyissä piirroksissa on kokonainen maailma pienenpieniä mikrobeja – eläviä ja kuolleita – niiltä yli 500 vuodelta, jotka hänen ajoistaan on kulunut.

Jokaisesta tutkituista seitsemästä teoksesta paljastui perimän sekvensoinnissa niin erilainen ja tunnistettava asujaimisto, että pelkästään sen perusteella oli myöhemmin mahdollista sanoa, mistä teoksesta oli kyse.

Tulokset voivat auttaa taideväärennösten tunnistamisessa ja niiden reittien jäljittämisessä, itävaltalais-italialaisen tutkimuksen tekijät sanovat.

Tutkimusta johtaneella Wienin luonnontiedeyliopiston BOKU:n mikrobiologilla Guadalupe Piñarilla on tällaisesta käytännön sovellutuksesta jo kokemustakin viimevuotisen tutkimuksensa perusteella.

Siinä hänen tutkimusryhmänsä aukoi olosuhteita, joissa salakuljettajilta takavarikoituja kolmea patsasta oli säilytetty, ja yritti päästä myös sen jäljille, mistä patsaat alkujaan olivat peräisin. Sitä selvittämällä mikrobiomitutkimus voi auttaa teosten todistamisessa myös aidoiksi.

Da Vincin piirrosten mikrobisto oli toisenlainen kuin tutkijat olettivat ennakkoon. Vanhastaan ajateltiin, että paperille tehdyissä teoksissa jylläävät homeet. Tutkimukset myös yleensä keskittyivät niihin, koska ne tuhoavat paperia.

Da Vincin teoksissa runsaimpia olivatkin yllättäen bakteerit ja sitten ihmisten DNA. Valitettavasti perimässä tuskin on enää mestarin omaa, vaan DNA on peräisin teosten konservoijilta ja muilta niitä käsitelleiltä, tutkijat sanovat.

Oman näkymättömän käyntikorttinsa eli tyypillisen mikrobiominsa olivat jättäneet jo kauan sitten myös kärpäset ulostaessaan.

Kaikista näistä jäljistä muodostuu eräänlainen sormenjälki, jota voidaan verrata muihin teoksiin, sanoo Piñar. Niistä myös syntyy teokselle toinenkin kulttuurihistoriallinen tarina taiteilijan näkyvien piirtojen lisäksi.

Tutkimus on luettavissa vapaasti Frontiers in Microbiology -lehdestä.

Mikrobit imuroitiin huolellisesti da Vincin teosten pinnalta. Kankaan laskoksia kuvaava työ on noin vuodelta 1475. Piñar et al. Da Vinci piirsi sydämeen fraktaalikuvioita

Aiemmin tänä vuonna Leonardo da Vincin piirrokset paljastivat jotakin muutakin aivan uutta. Imperial College London -yliopiston johtamassa tutkimuksessa selvisi, että hän oli perillä ihmissydämen olennaisuuksia, joiden merkitys on odottamattoman suuri.

Tutkimus havaitsi, että sydämen kammioiden sisäpintaa reunustavien säikeiden monimutkaisella verkostolla, jonka da Vinci kuvasi piirroksiinsa, on ratkaiseva rooli veren tehokkaassa virtauksessa sydämen läpi.

Tutkijaryhmä toivoo, että heidän havaintonsa auttaa tunnistamaan ihmisiä, joilla on suurin riski saada sydänkohtaus, sekä kehittämään uusia lääkkeitä.

– Da Vinci oli lumoutunut matematiikan ja luonnon yhteyksistä. Onkin varsin osuvaa, että löysimme sydämestä fraktaalikuvioita, jotka ovat erittäin tärkeitä sen toiminnalle, sanoo tutkimusta johtanut kuvantamistutkimuksen professori Declan O'Regan.

Nature-lehdessä elokuuussa julkaistun tutkimuksen tulokset voivat antaa ylipäätään uutta suuntaa matematiikan ja biologian yhdistämiselle lääketieteessä, O'Regan ennakoi.

Leonardo da Vincin piirroksia sydämestä noin vuodelta 1513. Historical Images Archive / Alamy / AOP

Tekoäly analysoi 25 000 sydänpotilaan magneettikuvat biopankista, jota on kerätty vuodesta 2016. Mukana oli myös 500 kuvaa sydämistä, jotka oli vastikään sairaalassa todettu laajentuneiksi. Verrokeiksi kuvattiin runsaan tuhannen terveen vapaaehtoisen sydämet.

Analyysi osoitti sydämen trabekulaatiossa eli lihaksen seassa olevassa sidekudosverkossa vastaavanlaisia toistuvia geometrisiä kuvioita kuin esimerkiksi lumihiutaleissa – eli fraktaaleja.

Da Vinci arveli säikeiden lämmittävän verta, kun se kulkee sydänlihaksen läpi. Tutkijoiden hypoteesi nyt on, että säikeiden ansiosta veri virtaa tehokkaasti jokaisella sydämenlyönnillä.

Vertaukseksi he ottavat golfpallon pinnan pienet kuopat. Sileän pallon etupintaan tarttuisi kerros ilmaa, joka aiheuttaisi pyörteitä pallon ympärille ja jarruttaisi matkaa. Kuoppien takia pyörteet jakautuvat pallon ympärille.

Tulosten merkitys voi vielä kasvaa

DNA-tutkimuksissa löytyi kuusi aluetta, jotka vaikuttavat trabekulaation fraktaalikuvioiden muodostumiseen. Koehenkilöiden geneettisessä analyysissä puolestaan osoittautui, että kuvioiden erilaisuus näkyy eroina myös sydänkohtausriskissä.

Kaksi näistä geeneistä vaikuttaa myös hermosolujen haarautumiseen, minkä vuoksi tutkijat epäilevät, että sama mekanismi toimii sydämen lisäksi myös aivojen kehittymisessä.

O'Reganin ryhmä pyrkii seuraavaksi selvittämään mekanismin, jolla säieverkosto vaikuttaa. He uumoilevat , että vaikutukset ovat vielä suurempia kuin tähän mennessä on todettu. Säikeillä näyttää olevan merkitystä myös siinä, miten nopeasti sähköimpulssit kulkevat sydämen läpi.

– Tutkimuksemme lisää huomattavasti ymmärrystä sydämen trabekulaation merkityksestä. Mutta kenties vielä tärkeämpää on, että se alleviivaa arvoa, joka aidon monipuolisesti monitieteellisellä tutkimuksella on, lisää yhdysvaltalainen kvantitatiivisen biologian tutkija Hannah Meyer.

Aito monipuolisuus on sanapari, jota voi huoletta käyttää myös Leonardo da Vincistä ja hänen lääketieteellisistä havainnoistaan, joiden uraauurtavuus on vasta paljastumassa pala palalta.

Voit keskustella tästä aiheesta keskiviikkoon kello 23:een saakka.

THL:n Salminen: Sairaalahoito kasvussa, aika painaa jarrua – Katso Ylen erikoislähetys

Tue, 24/11/2020 - 13:03

THL:n johtaja Mika Salminen pitää pääkaupunkiseudun uusia koronatoimia perusteltuina.

Salmisen mukaan oleelllinen indikaattori on se, että sairaalahoitoa tarvitsevien määrä on kasvussa. Hänen mielestään nyt on oikea aika painaa jarrua.

Salmisen mukaan tänään kerrotut toimet vastaavat leviämisvaiheen suunnitelmia.

Helsingin pormestari Jan Vapaavuori kertoi aamulla järeistä rajoituksista, joita tarvitaan, koska koronakuri on höltynyt.

Helsinki, Espoo ja Vantaa aikovat kieltää kaikki yleisötilaisuudet, siirtää toisen asteen etäopetuksen sekä sulkea kaupunkien palvelutilat, kuten uimahallit ja kirjastot.

Mika Salmisen mukaan on vaikea sanoa, onko rajoitustoimet kohdennettu oikein.

– Lähes puolet tartuntalähteistä jää piiloon. On siis paljon tapauksia, joihin emme voi täsmäiskuin puuttua. Sen takia joudumme rajoittamaan ihmisten kontakteja isolla kammalla.

Uusien rajoitustoimien kestosta ei ole vielä tarkkaa tietoa. Osa viime perjantaina annetuista ohjeistuista kestää kolme viikkoa.

HUSin toimitusjohtajan Juha Tuomisen mielestä kolmen viikon rajoitusjakso on hyvä.

– Siinä ajassa näemme, toimivatko rajoitustoimet. On oltava rehellinen: jos ne eivät toimi, rajoituksia voidaan joutua pidentämään, Tuominen varoittaa.

– Tavoitteena on se, että joulua voitaisiin viettää turvallisesti, Mika Salminen jatkaa.

Ylen erikoislähetyksessä vastaamassa ovat HUSin toimitusjohtaja Juha Tuominen ja johtaja Mika Salminen THL:stä.

Mukana keskustelussa on myös Ylen politiikan toimittaja Tulikukka de Fresnes.

Kiinalaisluotain lähtee kaapaisemaan kuupölyä – Maahan tuotiin näytteitä Kuusta viimeksi yli 40 vuotta sitten

Mon, 23/11/2020 - 18:15

Kiinan kunnianhimoinen ja hyvin edennyt kuuohjelma on tekemässä uuden ison harppauksen, kun Chang'e-5-luotain lähtee tiistaiyönä Suomen aikaa noutamaan näytteitä kuuperästä.

Jos matka onnistuu suunnitellusti, Chang'e-5:n palaaja tuo Maahan ensimmäiset kuuperänäytteet sitten Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton 1960- ja 1970-lukujen kuumissioiden.

Uusilta näytteiltä toivotaan lisätietoa Kuun kehitystarinasta ja myös Maan ja aurinkokuntamme muiden kiviplaneettojen pintojen iästä.

Chang'e-5:n kiertäjästä irtautuvat laskeutuja ja nousija suuntaavat Mons Rümkerin tuliperäisten kukkuloiden alueelle, Ocellanus Procellarumin laavatasangolle. Laaja tumma alue on yksi kuu-ukon kasvonpiirteistä, jotka näkyvät Maahan.

Robottikäsi kaapaisee pari kiloa näytteitä kuuperään poratusta kahden metrin syvyisestä reiästä. Nousija vie ne takaisin alukseen paluumatkaa varten. Chang'e-5:n palaajan on määrä leijua laskuvarjollaan Sisä-Mongoliaan joulukuun alkupuolella.

Toisin kuin Chang'e-4, jonka mönkijä hyörii Kuussa edelleen, yli vuosi saapumisensa jälkeen, Chang'e-5:n viipyy Kuussa vain kaksi viikkoa eli yhden Kuun päivän. Siten säästytään sähkölaitteiden öiseltä hyytymisvaaralta.

Tätä Apollo-lennolla tuotua kuukiveä saavat vierailijat koskettaa Kennedyn avaruuskeskuksessa Floridassa. Imago / AOP

Chang'e-4:n laskeutuminen sille Kuun puolikkaalle, joka ei koskaan näy Maahan, oli aikamoinen taidonnäyte. Chang'e-5:n missio on kuitenkin vaikeampi ja haastavampi kuin mikään Kiinan aiemmista kuumatkoista, tutkijat kertoivat lähdön alla Kiinan päivälehden englanninkielisessä painoksessa.

Näytteenottomatka piti alkujaan tehdä vuonna 2017, mutta missio on lykkääntynyt kantoraketin ongelmien vuoksi. Pitkä marssi 5B -raketti laukaistiin ensimmäisen kerran onnistuneesti viime toukokuussa.

Valtaosan lastista on menossa tutkimusmateriaaliksi Kiinan tiedeakatemiaan. Osa aiotaan asettaa myös näytteille. Missioon osallistuvan astrogeologin Xiao Longin mukaan kansanvälinenkin tutkimus käy, kunhan siinä on mukana kiinalaisia, kertoo Nature-lehti.

Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa on avannut Apollo-lennoilla kerätyt kuukivikokoelmansa tutkijoille, joilla on ollut esittää Nasalle kelpaava tutkimussuunnitelma. Xiao huomauttaa, että kiinalaistutkijoilla tätä mahdollisuutta ei ole Yhdysvaltain viranomaisten asettamien rajoitusten vuoksi.

Ensimmäiset näytteet Kuusta toi ensimmäinen miehitetty kuulento 51 vuotta sitten. Apollo 11:n miehistö keräsi mukaansa 22 kiloa kuukiviä. Koko Apollo-ohjelman aikana määrä kasvoi 382 kiloon.

Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton puoli vuosisataa sitten noutamien näytteiden perusteella Kuu oli tuliperäisimmillään 3,5 miljardia vuotta sitten. Sitten vulkaaninen toiminta hiipui vähitellen täysin.

Uusien näytteiden toivotaan täyttävän aukkoja näissä tiedoissa. Kuun pinnalta on nimittäin havaittu alueita, joiden laavalla on ikää vain vuosimiljardi tai kaksi. Käsitys Kuun historiasta muuttuisi olennaisesti, jos osoittautuisi, että kiertolaisemme oli vulkaanisesti aktiivinen vielä silloin.

Uusien konkreettisten näytteiden analyysi saattaisi kertoa senkin, mikä tuota toimintaa ruokki niin pitkään, vaikka Kuulla ei massansa puolesta olisi pitänyt olla siihen puhtia.

Neuvostoliiton miehittämättömät Luna-luotaimet hakivat Kuusta näytteitä kolme kertaa vuosina 1970–1976. Määrät olivat pieniä, enimmillään 170 grammaa.

Kuun pinnan ikä lasketaan kraattereista, ja sama menetelmä käy planeetoillekin. Vanhoilla alueilla kraattereita on enemmän ja ne ovat suurempia kuin myöhemmin muodostuneilla alueilla. Tuon periaatteen pohjalta on määritelty näytteiden ikä.

Chang'e-5:n lasketumisalueella ei ole käynyt ihmisiä eikä heidän laitteitaan. Niinpä mission toivotaan venyttävän Maahan saatujen näytteiden ikää.

Näytteiden hakemisen lisäksi Chang'e-5:n avulla hankitaan tietoa tulevien kuulentojen varalle. Kiina on sanonut aikovansa lähettää Kuuhun ihmisiä noin vuonna 2030.

Presidentti Xi Jinping lähetti päätutkijoille viime vuonna kirjeen, jossa hän kannusti tekemään Kiinasta johtavan avaruusmahdin niin pian kuin mahdollista.

Kisa on kova, sillä Yhdysvaltain kaavailuissa on miehitetty kuulento jo vuonna 2024, ja Kuuhun kurottelevia maita on muitakin. Kaukokatseet ovat Marsissa.

Kuulla on ratkaiseva rooli välietappina, etenkin jos sieltä löytyy paljon hyödynnettävissä olevaa vettä. Nasa kertoi viime kuussa, että vettä on myös aurinkoisilla alueilla, ei vain kraatterien pimeydessä.

Kiina sai viime kesänä onnistuneesti matkaan kaikkien aikojen ensimmäisen Mars-luotaimensa. Sen kyydissä on mönkijä. Samaa suotuisaa laukaisuaikaa hyödynsivät Nasa, jolle mönkijä on jo viides, sekä ensikertalaisena Arabiemiraatit, jonka alus lähti kiertämään Marsia.

Pitkä marssi 5B -kantoraketti lennätti Kiinan Mars-luotaimen matkaan heinäkuussa. Perillä alus on helmikuussa. Samanlainen raketti saattelee myös Chang'e-5:n pois Maan painovoiman piiristä. Roman Balandin / Itar-Tass

Maahan ei odoteta vain uusia Kuun kiviä, vaan tänne on parhaillaan matkalla näytteiltä kahdesta asteroidista.

Nasan Osiris-Rex-luotain kävi sipaisemassa Bennu-asteroidin pintaa viime kuussa. Operaatio uhkasi mennä pahasti pieleen, kun luotaimen oven väliin jäi kiviä, mutta uhka saatiin selätettyä, ja pitkä kotimatka on alkanut.

Osiris-Rex ennättää Maahan vasta vuonna 2023, mutta Japanin avaruushallinnon Jaxan alus Hayabusa-2 pudottaa lastinsa Australian autiomaahan jo parin viikon päästä. Luotain itse jatkaa lentoa kohti kahta muuta asteroidia.

Maahan laskuvarjolla kapselissa leijaileva lasti on pieni mutta tavattoman arvokas näyte Ryugu-asteroidin pinnalta. Näytteen noutaminen vaati yli viiden miljardin kilometrin lentomatkan ja kaksi pompahdusta Ryugun pinnalle.

Hayabusa-1 onnistui vuonna 2010 noutamaan kaikkien aikojen ensimmäisen näytteen asteroidilta. Aineksen kaappaus Itokawa-asteroidin pinnalta jäi kuitenkin vajavaiseksi, joten näyte oli vain muutaman mikrogramman kokoinen. Hayabusa-2:n lasti on ainakin sata milligrammaa.

Ryugu on hiiliasteroidi, jossa uskotaan säilyneen aurinkokuntamme varhaisinta rakennusmateriaalia varsin muuttumattomana neljän ja puolen miljardin vuoden takaa.

Lue myös:

Seuraava jalanjälki Kuun kamaralla voi olla kiinalaisesta kengästä

Suomenhevosesta haluttiin kansallinen ihanne: nöyrä, luotettava ja rohkea – tutkimus etsii hevosen juuria kaukaa idästä

Sat, 21/11/2020 - 17:45

Sata vuotta sitten maatalon tärkein työjuhta oli hevonen. Niitä oli Suomessakin satoja tuhansia vetämässä auraa pellolla tai tukkeja metsästä.

Hevonen oli usein omistajalleen myös erityisen rakas, jolloin se haudattiin kokonaisena ja talteen otettiin vielä harjajouhia muistoksi.

Hevosten haudoille tuotiin kukkia ja Helsingin yliopiston arkeologi, tutkijatohtori Tuija Kirkinen kertoo Sopusointu-nimisen hevosen erityisestä hautapaikasta.

– Hautakivi oli asetettu istumakiven muotoiseksi. Siellä käytiin toimittamassa asioita Sopusoinnulle. Käytiin keskustelemassa sille hevoselle.

Eino-Vakaan muistokivi on Turun raviradan portilla. Alunperin Kupittaalla ollut kivi kertoo aikansa ravikuninkaan kuolleen kesken lähdön 12.9.1913. Hevonen haudattiin radan tuntumaan, kuten moni muukin huippuravuri aikanaan.Markku Sandell / Yle

Kirkinen on yhdessä toisen tutkijatohtorin eli biologi Karin Hemmannin kanssa selvittämässä suomenhevosen vaiheita vuosina 1850-1950. Tutkimuksessa kartoitetaan suomenhevosen alkuperää ja jalostamista vuonna 1907 tapahtuneen kantakirjauksen jälkeisinä vuosikymmeninä.

Kansalaisilta ja museoista on saatu sekä jouhi-, nahka-, kavio-, luu- ja hammasnäytteiden lisäksi tarinoita hevosista. Oulun yliopistossa on vuosikymmeniä vanhoista ullakoilla lojuneista jouhinäytteistä saatu analysoitua hevosten dna.

Tätä tutkijat pitävät jo merkittävänä saavutuksena. Jo nyt Karin Hemmannin mukaan on tullut esiin paikallisia hevospopulaatioita ja maantieteellisiä eroja.

– Kirjallisuuden mukaan idässä olisi ollut pienempiä ja tummempia ja lännessä isompia ja raskastekoisimpia. Me tutkimme asiaa. Paikallisia populaatioita on paljastunut. Tämä viittaa jalostushistoriaan. Kokoa tutkimme paraikaa aktiivisesti, mutta niistä en uskalla vielä sanoa mitään yleistävää, tuloksia on vielä niin vähän.

Suomenhevosta jalostettiin isommaksi, koska tarvittiin rotevampia hevosia vetämään yhä raskaampia maatalouskoneita.

Vielä 1800-luvun puoliväliin saakka suomenhevoset olivat varsin pieniä. Säkäkorkeus oli huomattavan matala.

– Hevoset juoksivat ihan villeinä kevään kyntötöiden jälkeen pitkin kyliä. Ne olivat hyvin pienikokoisia, lähes 130 senttiä säkäkorkeudeltaan, varmajalkaisia, sinnikkäitä otuksia, Karin Hemmann kertoo.

Nuuksiosta löytynyt huomattavan iso hevosen kallo paljastui metsäpalon jälkeen. Vanhoista luista on Karin Hemmannin mukaan pystytty eristämään hevosen dnata.Markku Pitkänen / Yle

Määrätietoinen jalostus kuitenkin kasvatti kokoa ja kantakirjoihin kelpasivat 1907 alkaen vain harvat. Ulkomailta tuotiin myös isompia hevosia tuomaan lisää kokoa suomenhevosten kantaan. Mutta ennen sitä suomenhevosia oli kovinkin erilaisia kuin nyt.

Jalostuksen tavoitteista hieman myöhemmin tässä jutussa.

Hevosten hautoja ja kalmistoja avattu

Viime elokuussa Tuija Kirkinen ja Karin Hemmann matkasivat Varsinais-Suomeen Salon Kuusjoelle. Parran kartanon pihapiirissä oli perimätiedon mukaan Ilkka-nimisen hevosen hauta. Hevosesta tekee merkittävän sen asema kantaori Kirpun varsana.

Nykyiset suomenhevoset polveutuvat neljästä kantaorista, vaikka aikanaan niitä on ollut lukuisia. Mainitut neljä kantaoria ovat Murto, Kirppu, Lohdutus ja Uljaanpoika. Tällä hetkellä tutkijat ovat onnistuneet saamaan dna-näytteet Murton ja Lohdutuksen linjasta.

Näytteet on saatu muun muassa kaivamalla vanhoista haudoista hevosten luita ja eristämällä dna niistä.

Parran kartanon pihapiiriin on haudattu Ilkka-niminen Kirppu-kantaorin jälkeläinen. Kiveyksistä huolimatta haudasta ei löydetty hevosen jäännöksiä.Markku Sandell / Yle

Kuusjoella hautaa oli kaivamassa joukko innokkaita avustajia, joiden mukana myös Ypäjän hevosopiston Marjatta Lähdekorpi ja Päivi Laine. Heidän sinnikkään salapoliisityönsä tuloksena on löytynyt kymmeniä hevosten hautoja ja jopa hevoskalmistoja.

Kartanon tuuliviirinä ollut Kirpun profiili jäi kuitenkin ainoaksi löydöksi, kun kartanon puiston kivettyä hautaa ja lisäkaivauksia avattiin. Tämä kertoo siitä, kuinka hataria muistitiedon mukaiset kertomukset haudoista ovat. Tutkijat uskovat kuitenkin vielä, että Ilkan hauta löytyy alueelta, mutta lisävinkit ovat edelleen tarpeen.

Kirpun profiili on tallennettu tuttuun tuuliviiriin.Marjatta Lähdekorpi

Kirkisen ja Hemmannin tietoon on tähän mennessä tullut noin 60 yksittäis- tai kaksoishautausta sekä 15 hevoskalmistoa, joihin on haudattu useita hevosia. Hautapaikoista ja -tavoista kootaan kartta ja tietoa tulevia tutkijoita varten.

Hevoskalmistoja on syntynyt kylien ja esimerkiksi maatalousoppilaitosten liepeille. Arkeologi pitää ilmiötä melko ainutlaatuisena.

Lontoossa ja Pariisissa on kirjallisuuden mukaan alettu 1800-luvulla haudata lemmikkieläimiä kalmistoihin. Suomessa oli samaan aikaan tilan tai kylän hevoskalmistoja, joille ei kirjallisuudesta löydy juurikaan vastineita.

– Se kertoo ilman muuta hevosen ja ihmisen läheisestä suhteesta, Kirkinen sanoo.

Toistaiseksi tutkijat eivät ole kaivaneet auki hevoskalmistoja, vaikka heidän työhuoneisiinsa on jo kertynyt useita hevosten kalloja. Joissain niissä on luodinreikä otsassa.

Hevosista on arkeologisia löytöjä pitkältä ajalta myös Suomesta. Varhaisimmat löydöt ovat Nakkilan Rieskaronmäeltä 2 700-2 500 vuoden takaa.

Kotimaisia alkuperäisrotuja on kuitenkin tutkittu arkeologisesti varsin vähän ja tähän seikkaan arkeologian ja dna-tutkimusten yhdistämisellä nyt halutaan lisätietoa.

– Materiaalin keräämisellä alkaa olla todella kiire, sillä tieto hautapaikoista ja hevosmateriaaleista on häviämässä 1900-luvun alkupuolella vaikuttaneiden ihmisten ikääntyessä, Tuija Kirkinen arvioi.

Edelleen kuitenkin posti tuo näytteitä tutkijoille. Jouhia on irroiteltu keinuhevosista, mutta niitä otettiin talteen myös harjojen materiaaleiksi.

Kotimaisten alkuperäisrotujen varhaisia vaiheita ei ole arkeologisesti juurikaan selvitetty, sanoo Tuija Kirkinen.Markku Pitkänen / Yle Suomalaisen hevosen monimuotoinen tausta

Nyt tehtävä tutkimus tuo valoa suomenhevosen kehitykseen viimeksi kuluneiden 150 vuoden ajalta. Geenitutkimukset keskittyvät kymmeneen mutaatioon, jotka ovat vaikuttaneet hevosten ominaisuuksiin.

Mielenkiintoista on esimerkiksi niin sanotun ravigeenin ilmaantuminen ja leviäminen suomenhevosiin. Kyseinen geeni koodaa liikkeiden koordinaatiota ja hevosilla se vaikuttaa niiden käyntiin ja raviin.

Tätä geeniä on löydetty jo 1900-luvun alun suomenhevosilta. Nyt selvitetään, milloin tämä ominaisuus on tänne rantautunut, sillä alunperin kyseinen geenimutaatio löydettiin Englannista.

– Nykyisillä suomenhevosilla se on hyvin yleinen, mutta sadan vuoden takaa se kertoo suomenhevosen käytöstä sekä työ- että kilpahevosena, Karin Hemmann toteaa.

Suomenhevoset ovat nykyään korkeajalkaisempia kuin ennen, mutta edelleen löytyy vankkoja työhevosia ja piensuomenhevonen, joka muistuttaa alkuperäistä matalaa, 1800-luvun alussa vallalla ollutta hevostyyppiä.

Dna-näyte saadaan poraamalla hampaista ja luista vähäinen määrä luuta. Tutkijat ovat saaneet jo yli 400 näytettä kansalaisilta ja museoista.Markku Pitkänen / Yle Markku Pitkänen / Yle

Biologi Karin Hemmannin mukaan suomenhevosen geeniperimästä on löytynyt yllättävä yhteys mongolian villihevoseen eli przewalskinhevoseen.

Ainoana kesynä hevosrotuna suomenhevosilta on löydetty sama äitilinjan mitokondrioiden dna:n haploryhmä kuin przewalskinhevoselta. Tämä kertoo hevosten keskinäisistä sukulaissuhteista ja lajin evoluutiosta.

– Se on hyvin mielenkiintoinen asia, jonka yhteistyökumppanimme Oulun yliopiston dosentti Laura Kvist on äskettäin paljastanut. Oletus on, että se löytyy myös näistä meidän saamistamme näytteistä, mutta täytyy odottaa vielä, Hemmann miettii.

Suomenhevonen ja kansallinen ihanne

Suomenhevosen rotu määriteltiin vuonna 1907 ja samalla myös rodulle tyypilliset ominaisuudet. Silloin rajattiin paljon eläimiä, joita ei pidetty jalostuskelpoisina. Se kapeutti suomalaisen hevosen kantaa.

– Jos tutkitaan pelkästään nykyistä suomenhevosen geeniperimää, niin silloin tutkitaan vain murto-osaa siitä, mikä on ollut alkuperäinen eläin ennen rodunjalostusta ja 1960-1970-luvuilla tapahtunutta kannan romahdusmaista vähenemistä, Tuija Kirkinen sanoo.

Suomenhevosen rotumääritelmissä näkyvät kansalliset ihanteet.Elisa Kinnunen / Yle

Suomenhevosen jalostus karsi pois vääränväriset ja ihanteeksi tuli punaruskea rautiainen liinaharja. Liian kirjavat tai valkoläikkäiset eivät kelvanneet kantakirjaan.

Siinä oli Tuija Kirkisen mukaan näkyvissä kansallista ihannetta. Hevosen ulkonäössä etsittiin samoja piirteitä, mitä pidettiin suomalaisina kansallisina ominaisuuksina. Nöyryys, luotettavuus, kestävyys ja rohkeus.

– Suomenhevosen ikonisella ruskealla värivalinnalla haluttiin varmistaa, ettei rodussa ole vieraita vaikutteita. Puhuttiin ihan vierasverisyydestä, josta esimerkiksi suuret valkoiset merkit olivat osoituksena.

Lue myös

Tutkijat ihmeissään – haudasta kaivetut, 66 vuotta sitten kuolleet hevoset ovat niin hyvässä kunnossa, että ne pystyi yhä tunnistamaan nimeltä

Tutkijat löysivät ainutlaatuisen hevoshaudan: "Karvat ovat säilyneet haudassa kuin ne olisi laitettu sinne eilen"

Kaksi hevosta haudattiin oudolla tavalla 66 vuotta sitten – nyt arkeologit yrittävät selvittää, mitä oikein tapahtui

Psykoterapeutti Nina Pyykkönen tasapainoilee tieteen ja henkisyyden välillä – salaliittoteoriat ovat jakaneet joogapiirit kahteen leiriin

Fri, 20/11/2020 - 20:05

Hyvinkääläinen Nina Pyykkönen, 43, on terveydenhuollon ammattilainen, jolla on tieteellinen jatkotutkinto. Tiede ei tarjoa hänelle vastauksia kaikkiin kysymyksiin, joten hän etsii ratkaisuja myös joogasta, mediataatiotekniikoista, shamanistisesta perinteestä ja itämaisista elämänfilosofioista.

Hän kertoo elävänsä ajanjaksoa, jossa hän etsii itseään – ja tavaroitaan. Järjestelmällisestä psykoterapeutista on viimeisen viiden vuoden aikana kuoriutunut esille persoona, jolta kalenteria myöten kaikki on hukassa.

– Aikaisemmin ihmiset sanoivat, että olen niin jämpti kaikessa. Nyt äkkiä olen aivan pihalla käytännön asioiden kanssa.

Pohdintojen ansiosta hän on päätynyt eräänlaiselle ei-kenenkään maalle. Toinen jalka on akateemisen tieteen kamaralla, toinen henkisen kasvun maailmassa.

– Jos minulta kysytään, olenko hihhuli vai tieteen ihminen, vastaan pilke silmäkulmassa olevani molempia.

Pyykkösen mielestä järkiperäinen ajattelu ja looginen pohdinta on tärkeää pitää mukana silloinkin, kun tehdään henkisiä harjoituksia ja meditoidaan.

– Mutta sen soisi olevan enemmän havainnoijan kuin kaikkitietävän komentelijan roolissa. Se on lamppu, joka valaisee tietoisuutta.

QAnon-ideologialla otollinen maaperä hyvinvointipiireissä

Etenkin koronapandemian alkamisen jälkeen salaliittoteoriat ovat rantautuneet internetistä myös joogasaleille. Väitteiden mukaan osalla joogatunneista on puhuttu rokotteista kielteisesti ja vastustettu maskien käyttämistä.

Henkiseen kasvuun tähtääviin harjoituksiin hakeutuu paljon ihmisiä, jotka etsivät vastauksia kipeisiin kysymyksiin. Tämä avaa joogaopettajille mahdollisuuden käyttää valtaa, joka Pyykkösen mielestä tuo mukanaan vastuun.

Pyykkönen on vihreiden kaupunginvaltuutettu Hyvinkäällä, mutta ei aio hakea valtuustoon kevään 2021 kuntavaaleissa.Johanna Talasterä / Yle

Aiemmin syksyllä osa joogaopettajista allekirjoitti vetoomuksen salaliittoteorioita vastaan. Suomessa työskentelevien joogaopettajien vetoomuksen mukaan alalla on etenkin koronapandemian aikana levitetty kulttimaisia salaliittoteorioita.

Vetoomuksen julkistamisen jälkeen roihahti kiivas nettikeskustelu, joka jakaa joogapiirejä kahteen leiriin. Sosiaalisen median joogaryhmissä käynnissä oleva kovasanainen väittely salaliittoteorioista alleviivaa Pyykkösen mielestä sitä, kuinka hankalaa tasapainottelu tieteen ja mystiikan välillä on.

– Koko ajan on paine, että pitäisi valita jompikumpi puoli.

Akateemista tiedettä ja valtarakenteita kritisoivat ihmiset vetoavat hyvinvointipiireissä mielellään yksilönvapauteen. QAnonin viestintää sosiaalisessa mediassa seuraavat ihmiset korostavat usein olevansa itsenäisiä ajattelijoita.

Pyykkösen mielestä itsenäinen ajattelu on hyvä asia, mutta yhtä asiaa hän ei ymmärrä.

– Miksi itsenäinen ajattelu kohdistuu vain valtamediaan ja julkaistuun tieteeseen, mutta ei niihin verkkoon ladattuihin kotivideoihin? Miksei itsenäinen ajattelija kyseenalaista videoita, joissa joku kertoo omista uskomuksistaan ja päätelmistään, ilman mitään tukea väitteilleen?

"Apua, tämähän on epätieteellistä"

Opiskeltuaan 1990-luvun lopulla ensin uskontotieteitä Lontoon King’s Collegessa ja Turun yliopistossa Nina Pyykkönen pyrki Helsingin yliopistoon opiskelemaan psykologiaa. Hän valmistui psykologiksi talvella 2003 ja psykoterapeutiksi seitsemän vuotta myöhemmin.

Hän työskentelee omassa yrityksessään terapeuttina, työnohjaajana ja kouluttajana. Terapeuttina lähestymistapa on psykodynaaminen. Suuntauksessa pyritään ymmärtämään niitä tiedostamattomia tekijöitä ja voimia, jotka vaikeuttavat potilaan psyykkista elämää. Pääpaino on nykyhetken tapahtumissa ja nykyisissä ihmissuhteissa.

Unet ovat erityinen kiinnostuksen kohde Pyykköselle, joka ihailee sveitsiläistä analyyttisen psykoterapian perustajaa Carl Gustav Jungia. Unimaailma kiehtoi jo lapsena. Lempikirja oli Uppo-Nalle ja Nukku-ukko.

– Uppo-Nalle-kirjat olivat aika radikaaleja juttuja. Minusta ukko, joka tulkitsi toisten unia, oli häikäisevän kiehtova. Nyt teen itse vähän samoja hommia kuin Nukku-ukko.

Perheeseen kuuluu puolison lisäksi kaksi lasta ja kolme koiraa, muun muassa Espanjasta adoptoitu rescuekoira Carla. Johanna Talasterä / Yle

Joogan harrastamisen Pyykkönen aloitti vuonna 1998, jolloin se oli hänelle enimmäkseen kehonhuoltoa. Hän ajatteli myös, että nopealiikkeisenä ihmisenä olisi hyvä kokeilla jotain, joka toisi elämään rauhallisempia vivahteita. Alussa mantrat ja hengittelyt ahdistivat.

– Mantrat eivät ole vieläkään minulle se juttu, mutta hengittely on.

Joogaharrastus oli välillä tauolla, mutta vuonna 2011 toisen lapsen syntymän jälkeen hän palasi joogasalille. Suhde omaan kehoon oli muuttunut raskauksien aikana. Jooga antoi mahdollisuuden olla rauhassa omassa kehossa ilman hätää ja kiirettä.

Klassinen keski-iän kriisi iski, kun jo lapsena mystiikasta kiinnostunut Pyykkönen täytti 38 vuotta.

– Kriisi hiipi niin, että ilmoittauduin joogaopettaja koulutukseen. Mietin, että apua, tämähän on todella epätieteellistä.

Hetki oli akateemisen tieteen maailmassa pitkään eläneelle psykologille hämmentävä. Hän alkoi pohtia, onko akateeminen tiede sittenkään vastaus kaikkeen.

– Jokin minussa kyseenalaisti voimakkaammin, onko maailma pelkkiä ykkösiä ja nollia. Se ahdisti, koska olin ajatellut, että minulla on tämä homma hanskassa. Eikä se sitten ollutkaan.

Miksi järki katoaa nettikeskustelussa?

Akateeminen tiede ja mystiikka ovat hänelle kuin yin ja yang, valo ja pimeys. Ei ole toista ilman toista. Pyykkösen mielestä pimeydessä on aina mukana ripaus valoa ja päinvastoin.

Ääripäihin ajautuminen kiehtoo ja samalla ahdistaa. Jäljelle jää vain musta tai valkoinen. Pyykkösen mukaan tähän päädytään, kun tunteet ottavat ihmisessä vallan. Kun tunnemme olevamme turvassa, parasympaattinen hermosto toimii hyvin ja ajattelu on kirkasta.

Jos joudumme vaaraan tai kärsimme kovasta stressistä, syntyy taistele tai pakene -reaktio. Silloin immuunipuolustus heikkenee ja ruuansulatus kärsii, myös aivot toimivat eri tavalla. Järkiperäinen ajattelu kääntyy pois päältä.

– Tämän takia olemme lajina selvinneet hengissä. Jos olemme jäämässä auton alle, ei kannata jäädä pohtimaan asiaa järkiperäisesti, vaan hypätä nopeasti alta pois.

Sama tapahtuu kiihkeitä tunteita herättävän nettikeskustelun tuoksinassa. Kyky järkevään ajatteluun katoaa.

– Asiat muuttuvat mustavalkoisiksi. Ajaudumme ääripäihin.

Oma työtila on välillä pieni joogasali ja välillä taas psykoterapeutin vastaanotto. Johanna Talasterä / Yle

QAnon-liike houkuttelee joogaharrastajia puhumalla valaistumisesta sekä hyvän ja pahan taistelusta. Liike kuorruttaa sanomansa tunteita nostattavilla väitteillä pedofiliasta ja valtaeliitin salaliitoista. Niitä lukiessa tunteet ottavat vallan ja kyky analyyttiseen ajatteluun häviää. Pyykkösen mukaan ajaudutaan helposti inttämiseen.

– Jos toinen osapuoli yksiselitteisesti toteaa, että kaikki tieteellinen tutkimus on valhetta ja toinen taas väittää salaliittoteorioita täysin tuulesta temmatuiksi, kommunikaatio katkeaa.

Yhteyden ylläpito edellyttää, että toisen käsitystä ei saa demonisoida. Asioita täytyy silti kyseenalaistaa.

Kunnallispolitiikassa mukana oleminen on entisestään korostanut hänelle sitä, kuinka tärkeää keskusteluyhteyden säilyttäminen on. Mutta toisen näkökannan ymmärtäminen ja sen hyväksyminen ovat kaksi aivan eri asiaa, tähdentää Pyykkönen.

– Parhaimmillaan rauhanomainen keskustelu yhteisin pelisäännöin voi johtaa toisen mielipiteen ymmärtämiseen. Siitä huolimatta, että mielipide-erot jäisivät yhä voimaan.

Joogapiireissä riski lahkomaisuuteen

Kulttien syntyminen on Nina Pyykkösen mukaan todellinen uhka joogassa. Se johtuu siitä, että ihmisiä ohjataan henkistymiseen tavalla, joka johtaa helposti mustavalkoiseen ajatteluun.

– Kun kielletään kaikki muu kuin suuri totuus ja viisaus, kasvaa riski lahkomaiseen ajatteluun. Etenkin jos kaiken yläpuolella on yksi suuri guru, jota ihaillaan.

Pyykkönen kertoo ajoittain kohdanneensa itsekin alan pimeitä puolia. Hän on ollut tilanteessa, jossa joku oppilaista on joogatunnilla kritisoinut ohjaajan toimintatapaa tai pyytänyt selitystä johonkin asiaan.

– Ohjaaja on vastannut kritiikkiin sanomalla, että kysyt tuota siksi, koska olet vielä niin alussa henkisen kehityksen polulla. Akateemiseen tieteeseen viittaavat kommentit kuitataan liian usein näin.

Tämä on Pyykkösen mielestä vaarallista.

– Minulle tulee olo, että tämä on aivan kuin kultti. Jostain voi astua iso guru ja julistaa, että hänellä on ainoa oikea viisaus.

Jooga on kansainvälinen hyvinvointi-ilmiö, jossa valta keskittyy helposti henkisille mestareille. Pyykkönen muistuttaa, että gurujenkin sanoman saa kyseenalaistaa. Johanna Talasterä / Yle

Akateemiset tieteentekijät ovat Nina Pyykkösen mielestä myös vastuussa polarisoitumisesta. Kun molemmat osapuolet pysyvät tiukasti omissa karsinoissaan, ajatustenvaihto tyrehtyy. Hän viittaa viime syksyiseen kansalaisaloitteeseen täydentävistä hoidoista. Aloite ei kerännyt tarpeeksi kannatusta edetäkseen eduskunnan käsittelyyn.

– Keskustelussa tiedepiirit mustamaalasivat kaikki täydentävät hoidot. Hyvätkin luontaishoidot vedettiin alas viemäristä hopeaveden ja muiden vaaralliseksi todettujen mukana.

Täydentävistä hoidoista löytyy Pyykkösen mielestä paljon muun muassa stressin lievittämiseen ja hermoston toiminnan tukemiseen sopivia hoitomuotoja ja harjoituksia. Nämä pitäisi erottaa harvinaisista ääritapauksista, joissa esimerkiksi syöpäpotilas kieltäytyy lääkehoidoista ja turvautuu pelkkiin luontaishoitoihin.

– Minusta henkilökohtaisesti on älytön ajatus, että joku kieltäytyy tuollaisessa tilanteessa lääketieteellisestä hoidosta. Luontaishoitoja voi käyttää lääkehoidon rinnalla auttamaan kehoa selviytymään rankoista syöpähoidoista.

Negatiivisiksi sanotut tunteet ovat tarpeellisia, koska elämää kohti meneminen edellyttää aggressioenergiaa, muistuttaa Nina Pyykkönen. Johanna Talasterä / Yle

Hyvinvointipiireissä roihunnut keskustelu on tuonut esille isoja, kielteisiä tunteita, jotka aiemmin on suurelta osin piilotettu. Raivo ja viha eivät kaikkien mielestä kuulu henkisen kasvun polulle.

Psykoterapeutti Nina Pyykkösen mielestä ne kuuluvat.

– Ilman aggressiota ihminen ei olisi uskaltanut ulos luolastaan. Olisimme peräkammarin tyttöjä ja poikia, jotka eivät uskalla tehdä mitään.

Aggression olemassaolon kieltäminen on Pyykkösen mielestä vaarallista. Se lävähtää esille ennen pitkää joka tapauksessa.

– Sitten menee kuppi täysin nurin, eikä ajattelu pelaa lainkaan.

"Olen synkän hahmon ritari"

Joogille epäsopiviksi väitetyt tunteet ovat tuttuja Nina Pyykköselle. Hän on surullinen, turhautuu, ärsyyntyy ja tuntee itsensä joskus avuttomaksi. Henkisyyteen tähtäävissä ryhmissä nämä tunteet torjutaan usein.

– Olen synkän hahmon ritari. Minua on vieraannuttanut joogayhteisöstä se, että monesti vain valo, ilo ja rakkaus ovat sallittuja tunteita. Psykoterapeuttina minua kauhistuttaa muiden tunteiden kieltäminen.

Julistautumisessa synkän hahmon ritariksi on huumoria mukana, mutta se sisältää tärkeän viestin: ikäviäkään tunteita ei saa torjua. Johanna Talasterä / Yle

Kun varjopuoli piilotetaan, se alkaa elää omaa elämäänsä tiedostamattomasti pinnan alla yhteisössä. Se ei ole hallinnassa, ja saa Pyykkösen mielestä jopa pelottavia muotoja. Ainoa ratkaisu on hyväksyä rumiksi sanotut tunteet.

Hän tunnustaa olevansa idealisti, joka näkee nyt käynnissä olevan kriisin matkana kohti uudenlaista joogayhteisöä.

– Kunhan keskusteluyhteys säilyy, tämä voi johtaa kehittymiseen. Perustoimintatapa ihmisen luonnossa on, että usein kehitys tapahtuu kriisin läpi.

Kuuntele Areenasta: Erikoispsykologi Nina Pyykkönen valottaa mentalisaation voimaa yhteiskunnassa – mitä tekemistä on mielentämisellä ja sananvapaudella?

Voit keskustella aiheesta lauantaihin klo 23 asti.

Sini Merikallio oli avaruustutkija ja melkein astronautti – nyt ura vaihtuu eläinlääkäriksi: Teen nyt isoja asioita pienen yksikön näkökulmasta

Wed, 18/11/2020 - 21:36

Sini Merikallio lähti opiskelemaan tekniikkaa tavoitteena tulla tutkijaksi. Eniten kiinnosti Mars-planeetta.

– Se on tarpeeksi lähellä. Me voisimme oikeasti mennä sinne. Se on seuraavana tuossa, iso hiekkalaatikko jossa voisi tehdä mitä vaan.

2000-luvun alussa avaruus alkoi kiinnostaa niin paljon, että Sinikallio haki ja pääsi mukaan Yhdysvaltain Utahissa järjestettyyn Mars-simulaatioon.

– Se oli mahtava kokemus, siellä todella tunsi olevansa Marsissa. Yritimme simuloida millaista oikeasti olisi miehistön kanssa kommunikointi, eläminen ja tekeminen vieraalla planeetalla. Ajelimme mönkijoillä, ilman karttaa ja teimme tutkimusmatkoja aavikolla. Kaivoimme maata ja löysimme muun muassa dinosauruksen luita. Se oli hieno hetki – silloinhan me löysimme "elämää Marsista".

Ura avaruustutkijana ja Ilmatieteen laitoksella kesti viime vuosiin asti. Välillä Merikallio haki astronautiksi Euroopan avaruusjärjestö ESA:an, ja eteni 10 000 hakijan joukossa 200 parhaan ryhmään.

Erityisen kiinnostavana projektina avaruusurallaan Merikallio pitää suomalaiskeksintöä, aurinkotuulipurjetta, jonka kehittämisessä hän sai olla mukana.

– Se on loistava keksintö, jonka tutkija Pekka Janhunen kehitti. Uusi keino liikkua avaruudessa aurinkotuulen voimalla. Siinä on 20 kilometriä pitkiä negatiivisesti varattuja liekoja, joita avaruusaluksesta lähtee sata kappaletta. Sähkökentän avulla ne tarttuvat aurinkotuuleen, jota koko ajan puhaltaa auringosta.

Aurinkotuulipurje on lähdössä seuraavan kerran testattavaksi avaruuteen alkuvuonna 2021 laukaistavan satelliitin mukana.

Teen nyt isoja asioita pienen yksikön näkökulmasta. Saatan pelastaa hamsterin elämän jollakin operaatiolla, ja se tuntuu nyt tärkeimmältä. 

Vuosikymmenen puolivälissä Merikallio väitteli tekniikan tohtoriksi, aiheena tietenkin Mars. Oma tunne alkoi samaan aikaan ajaa uran vaihtoon toista lapsuuden toiveammattia kohti, eläinlääkäriksi. Avaruuden mittakaava vaihtui eläinten hyvinvointiin yksilön tasolla.

– Mietin, että mikä on oikeasti minulle tärkeää. Se on kärsimyksen minimoiminen yksilötasolla. Teen nyt isoja asioita pienen yksikön näkökulmasta. Saatan pelastaa hamsterin elämän jollakin operaatiolla, ja se tuntuu nyt tärkeimmältä.

Katso Sini Merikallion koko haastattelu Puoli seitsemän -ohjelmassa Yle Areenasta:

Keskitysleirilöytö Tšekissä muistuttaa holokaustin unohdetuista uhreista – natsien vainoissa kuoli jopa puolet Euroopan romaneista

Wed, 18/11/2020 - 18:38

Tšekkiläiset arkeologit ovat löytäneet Liberecin kaupungista toisen maailmansodan aikaisen keskitysleirin jäänteet. Leirille koottiin romaneja, jotka siirrettiin myöhemmin tuhoamisleireille. Yksikään ei säilynyt hengissä.

Suullisena tietona kulkeneiden silminnäkijähavaintojen ja niukkojen asiakirjatietojen perusteella tiedettiin, että leiri sijaitsi lähellä kolmen tien risteystä. Tarkkaa paikkaa ei ollut ikinä etsitty arkeologisilla kaivauksilla, kertoo yleisradioyhtiö Radio Praha.

Leiriltä, jonne sijoitettiin vuosiksi 1941–1943 ainakin 130 romania, naisten viimeinen matka vei Ravensbrückiin, miesten Buchenwaldiin ja perheellisten Auschwitziin.

Auschwitzissa oli kaikkiaan 23 000 romania. Heistä 21 000 kuoli – nälkään, tauteihin tai kaasukammiossa. Kuva on yksityiskohta romaniuhrien muistomerkistä Berliinistä. Michael Kapplet / EPA

Liberecin leiri löytyi arkeologien kartoituksessa, johon ryhdyttiin, koska alueelle on kaavoitettu pelastuspalvelulaitoksen uusi päämaja. Kaivauksissa paljastui tiililattioita ja seinien perustuksia. Lisäksi löytyi peltimukeja ja astioiden sirpaleita.

Leirirakennuksen pääosa on 35 metrin mittainen ja kymmenen metriä leveä. Lisäosa on kymmenmetrinen.

Pohjois-Böömin museon arkeologi Petr Brestovanskýn mukaan löytö on harvinaisuus, sillä useimmat vastaavista leireistä rakennettiin perustuksia myöten puusta.

Kun romanit oli viety tuhoamisleireille, leirirakennukseen asutettiin ranskalaisvankeja, jotka tekivät pakkotöitä läheisessä kaivoksessa.

Reichenbergin keskustaa 1930-luvun alun postikortissa.AOP

Liberec olin sudeettialueiden pääkaupunki, saksaksi Reichenberg. Saksa vaati sodan alla itselleen nuo pääosin saksankieliset alueet, jotka oli liitetty Tšekkoslovakiaan ensimmäisen maailmansodan jälkeen.

Nyt löytynyt keskitysleiri on yksi Liberecen neljästä leiristä. 1950-luvulla sen alueelle perustettiin kaatopaikka. Sinne päätyivät rakennusjätteet myös Králův Hájin asuinkortteleista, joiden rakentajiksi romanivangit oli pakotettu.

Suunnitelma pelastuspalvelujen päämajan rakentamisesta leirin paikalle aiotaan edelleen toteuttaa, mutta kaupungin viranomaiset lupaavat, että läheiselle joenrannalle pystytetään muistomerkki.

Se on alueella toinen, sillä Liberecin romanijärjestö ja Pohjois-Böömin museon historioitsija Ivan Rous kunnioittivat leirissä syntyneiden lasten lyhyen elämän muistoa pystyttämällä toissa kesänä seitsemän valkoista ristiä läheiselle niitylle.

– Liberecin asiakirjojen ansiosta pystyimme jäljittämään heidän kuljettamisensa Auschwitziin, Rous kertoo Romea.cz-sivuston siteeraamassa uutistoimisto ČTK:n haastattelussa.

Auschwitzista selvisi hengissä alle kymmenesosa

Liberecin leirin romaniperheiden vieminen Auschwitziin perustui keskitys- ja tuhoamisleirijärjestelmän organisoineen Heinrich Himmlerin määräykseen. Vuonna 1943 Auschwitziin perustettiin Zigeunerfamilienlager, "mustalaisten perheleiri".

Sinne ehdittiin kuljettaa ihmisiä eri puolilta Eurooppaa lähes puolentoista vuoden ajan, arviolta 23 000. Vain kaksituhatta selvisi hengissä. Osa vietiin portilta suoraan kaasukammioon.

Nälän ja tautien lisäksi leirissä teki tuhoja sen johtava lääkäri Josef Mengele, jonka kokeille romanit olivat yksi erityisistä kohteista.

Natsit ja heidän tukijansa vainosivat romaneja kaikkialla Euroopassa. Näiden Kroatiassa vuonna 1941 kuvattujen romanien kotimaassa vähemmistöjen kohtelu oli erittäin raakaa. Saksan valtionarkisto, kuva julkaistu lisenssillä CC-BY-SA 3.0

Natsien ja heidän tukijoidensa vainoissa kuoli 250 000–500 000 romania, neljäsosa tai jopa puolet Euroopan tuolloisesta romaniväestöstä.

Arvioiden iso ero johtuu siitä, että sodan voittajat eivät juuri kiinnittäneet huomiota romanien kohtaloon kansanryhmänä, eikä "unohdetuksi holokaustiksi" kutsuttua kansanmurhaa ole erityisen paljon tutkittu sen jälkeenkään.

Natsien oikeudenkäynneissä Nürnbergissä ei syytetty ketään nimenomaan romaneihin kohdistuneista sotarikoksista. Uhreille pystytetyistä muistomerkeistä heidät usein sivuutettiin. Henkiin jääneet eivät saaneet korvauksia.

Kansanmurhan unohtamista selittää sekä rasismi että tietämättömyys romanien historiasta, sanoo Teksasin yliopiston emeritusprofessori Ian Hancock, itsekin romani.

Yksi syy ei välttämättä tule heti mieleen: toisin kuin juutalaiset, romanit eivät ole itse juuri kirjoittaneet kirjoja holokaustistaan. Heidän kohtalonsa jäi kertomatta laajalle lukijakunnalle.

– Me olimme liikkuvaa kansaa, jonka historia periytyi suusanallisesti. Kirjoitustaito oli rajallista, ja valmiudet kirjojen kirjoittamiseen ovat vieläkin melko pienet, Hancock sanoi Al Jazeera -tv-kanavan viimevuotisessa haastattelussa.

Saksa tunnusti kansanmurhan vasta 1980-luvulla

Natsi-Saksa perusteli romanien keskitysleirejä sillä, että he olivat "työtä vieroksuvia varkaita" ja ylipäätään "yhteiskuntaan sopeutumattomia". Vasta vuonna 1979 Saksan hallitus myönsi, että vainon peruste oli todellisuudessa ollut rasistinen.

Romanien kansanmurhan, pyrkimyksen hävittää koko kansa, Saksan hallitus tunnusti vasta vuonna 1982.

Siitä meni vielä kolme vuosikymmentä, ennen kuin Saksan pääkaupungin sydämeen nousi muistomerkki, jota romanien eturyhmät olivat vaatineet pitkään.

Muutamaa vuotta myöhemmin Euroopan parlamentti teki elokuun 2. päivästä romanien holokaustin vuosittaisen muistopäivän.

Tuona päivänä vuonna 1944 Auschwitzin romanien perheleiri hävitettiin kapinan pelossa. Miehet ja pojat vietiin muihin leireihin, ja heidän mentyään naiset, lapset ja sairaat tapettiin kaasukammiossa. Henkensä menetti yhdessä päivässä kolmetuhatta ihmistä.

Mielenosoittajat vastustamassa romanien muistomerkin purkamista viime kesänä. Omer Messinger / EPA

Viime kesänä kävi ilmi, että vuonna 2012 Berliiniin pystytetty muistomerkki olikin jäämässä lyhytikäiseksi.

Muistomerkki, tai pikemminkin laaja muistoalue, joutui uhatuksi, kun Saksan rautatiet ilmoitti kaavailevansa sen alle paikallisjunaliikenteen tunnelia ja esitti muistomerkin purkamista.

Mielenosoitukset ja muut vastalauseet saivat yhtiön perumaan suunnitelmansa. Vielä on epäselvää, missä määrin muistoalueen käyttöä aiotaan silti rajoittaa tai aluetta siirtää tunnelihankkeen takia.

Suomen valtio kaataa uhanalaisille lajeille tärkeitä vanhoja metsiä – vapaaehtoiset koluavat niitä säilyttääkseen sen mitä on jäljellä

Wed, 18/11/2020 - 11:38

Risto Sulkava kyykistyy metsäisessä rinteessä viistosti alaspäin makaavan puunrungon viereen.

Hän kaivaa kuluneesta kaulakotelostaan esille luupin eli lampulla varustetun suurennuslasin, asettaa sen melkein kiinni puun runkoon ja silmän kiinni luuppiin.

– Kantoraippasammal, Sulkava ilahtuu, kun tunnistaa mielestään mitättömän näköisen tummanvihreän kasvuston.

Olemme Kieluan alueella Savonrannalla Etelä-Savon pohjoisosissa. Alue yhdistää kaksi Etelä-Savon merkittävintä vanhojen metsien suojelualuetta, Koloveden kansallispuiston ja Kakonsalon Natura-alueen.

Sulkava tunnetaan parhaiten entisenä Suomen luonnonsuojeluliiton puheenjohtajana. Siinä tehtävässä hän toimi useita vuosia lähtien vuodesta 2008.

Häneltä saa kysyttäessä pitkän liudan myös muita titteleitä ja toimenkuvia: filosofian tohtori, biologi, ekologi, metsäkartoittaja, nykyisin myös lammasfarmari.

Sulkava on luonnonsuojelun aktiiviammattilainen jo useamman vuosikymmenen ajalta.

Kantoraippasammal puolestaan on vanhoissa metsissä esiintyvä, pinnaltaan pehmenneillä lahoilla havumaapuilla kasvava uhanalainen sammal.

Sen elinympäristöt ovat taantuneet voimakkaasti luonnontilaisten ja lahopuuta sisältävien metsien vähentymisen takia. Etenkin Etelä-Suomessa lajin kanta on pirstoutunut pahoin. Yli puolet tunnetuista esiintymistä on suojelematta.

Lajin leviäminen uusille kasvualustaksi soveltuville puunrungoille edellyttäisi paitsi uusien maapuiden syntymistä, myös sopivien varjoisten ja pienilmastoltaan kosteiden metsien verkostoa. Säilymisen turvaavat parhaiten riittävän laajat luonnontilaiset metsäalueet.

Tältä noin 600 hehtaarin eli vajaan 1 000 jalkapallokentällisen kokoisella alueelta on löytynyt Sulkavan mukaan 37 Punaisen kirjan lajia.

Punainen kirja on kansainvälisen luonnonsuojeluliiton IUCN:n uhanalaisuusarviointi. Suomen arvioinnin suorittaa eri lajiryhmiin erikoistuneiden tutkijoiden ryhmä.

Siitä huolimatta nämä metsät ovat valtion eli Metsähallituksen talouskäytössä. Se tarkoittaa sitä, että ne saatetaan milloin tahansa hakata.

Samankaltainen tilanne on lukuisissa valtion omistamissa metsissä ympäri Suomea.

Valtion metsähakkuut tuhoavat biodiversiteettiä

Kieluan alueen metsä Savonlinnassa on oikeastaan yhteistä metsäomaisuuttamme. Siihen kuuluu runsaslahopuustoisia, luonnontilaisia korpia sekä karuja kalliomänniköitä. Niistä vain pieni osa on suojelualueina.

Sulkavan mukaan alueen rannat ja rantamaisemat ovat kansallispuistotasoa. Hän on ollut mukana ehdottamassa sitä Koloveden kansallispuiston laajennukseksi ympäristöministeriölle viime keväänä.

Sulkavalla onkin kerrottavaa.

Hänen mielestään valtio ei omissa metsissään ota huomioon luonnon monimuotoisuutta siinä määrin kuin pitäisi.

Sulkavan mukaan luonnonmetsien hakkuiden lopettaminen valtion mailla olisi merkittävin, nopeasti mahdollinen biodiversiteetin suojeluteko Suomessa.

– Viimeistään nyt olisi se hetki, kun luonnonmetsät pitäisi suojella, jättää ne pois metsätaloustoimista, joka ikinen palanen. Millään muulla konstilla uhanalaistumiskehitystä ei pystytä pysäyttämään, hän sanoo.

Sulkava ei ole ajatuksineen yksin. Samoilla linjoilla on esimerkiksi Jyväskylän yliopiston luonnonsuojelubiologian lehtori ja metsäekologian tutkija Panu Halme.

– Metsähallituksella on koko ajan hakattavaksi suunniteltuja metsäalueita, joissa luontoarvot ovat niin korkeita, että vastuullisen toimijan ei pitäisi niissä hakkuita tehdä. Eikä valtion, jonka pitäisi olla vastuullisuudessa eturintamassa.

Jääkaudelta asti kasvaneissa metsissä lajisto on tallella

Syynä kantoraippasammalen ja monen sen lajitoverin kohtaloon on, että vanhojen metsien osuus on vähentynyt dramaattisesti maassamme.

Luonnon synnyttämiä metsiä ei ole jäljellä kuin pieninä palasina siellä täällä. Luonnonvarakeskuksen mukaan täysin luonnontilaisia metsiä on alle kolme prosenttia Suomen metsistä.

Luonnonmetsät ovat metsiä, joita ei ole käytännössä hakattu sen jälkeen, kun jääkausi väistyi Suomenniemeltä.

Niissä puusto on erikokoista ja eri ikäistä. Maahan kaatuneet puut ovat saaneet rauhassa lahota, eikä maaperää ole koskaan myllätty.

Luonnontilaisia metsiä löytyy Suomen valtion mailta tuhansia, jopa kymmeniä tuhansia hehtaareja, arvioi Sulkava.

– Lajisto on silloin tallella, hän sanoo.

Metsissä kasvaa harvinaisia lajeja, joita ei moneen kertaan tai edes kertaalleen hakatuista metsistä löydä.

Eniten vanhoja luonnonmetsiä on Pohjois- ja Itä-Suomen alueilla. Näillä alueilla myös valtion maita on eniten.

Jatkamme matkaamme autoilla toiselle alueelle muutaman kilometrin päähän. Jätämme autot tien varteen ja lähdemme kiipeämään kivikkoista, sammalpeitteistä rinnettä ylöspäin.

Saavumme Kintturinteen alueelle. Metsä näyttää lastenkirjojen satumetsältä.

Pehmeät sammalmättäät peittävät maahan kaatuneita puunrunkoja. Naavaa roikkuu puiden oksilla. Vihreän eri sävyt kilpailevat keskenään.

Tutkailemme ympärillemme ja löydämme sen mitä tulimme etsimään; haapariippusammalen, noin parin metrin korkeudella ison haavan rungolla kasvavan sammalen. Siinä on päällekkäin kaartuvia, vihreitä kerroksia.

Kuljemme pienen ympyrän alueella. Yhtäkkiä huomaamme aiemmin tämän alueen kartoituksissa löytymättömän lajin, raidankeuhkojäkälään, vaaleanvihreään suikaleeseen, joka roikkuu ylhäisessä yksinäisyydessään aikoja sitten kaatuneen koivun kannon tuohessa.

Sulkava kaivaa kännykän esiin ja merkitsee raidankeuhkojäkälän sijainnin kartalle eli tekee lajihavaintopisteen.

Suomi on sitoutunut säilyttämään luonnon monimuotoisuuden

Jos vanhoja metsiä siis on vielä jäljellä ja uhanalaiset lajit asustavat niissä, miksei metsiä suojella ja harjoiteta metsätaloutta lajistoltaan vähempiarvoisissa metsissä?

Siihen Suomi on juhlapuheissaan ja strategioissaan sitoutunut.

Monimuotoisuuden suojelemiseen velvoittaa esimerkiksi Suomen biodiversiteettistrategia. Tavoite monimuotoisuuden edistämisestä on kirjattu myös Kansalliseen metsästrategiaan.

Niiden lisäksi Metsähallituksen oma ympäristöopas antaa ohjeet metsien luontoarvojen varalta.

Oppaassa todetaan, että uhanalaiset lajit toimivat alueiden suojelutarpeiden ilmentäjinä. Lajiesiintymät turvataan rajaamalla ne metsätaloustoimien ulkopuolelle, oppaassa sanotaan.

Miksi Sulkavan löytämien uhanalaisten lajien kohdalla ei ole toimittu niin? Miksi valtio ei ole rajannut näitä ja monia muita vastaavia metsiä metsätalouden ulkopuolelle?

– Ongelma on oikeastaan se, että kukaan ei ole laittanut näitä metsiä kartalle. Ei tiedetä, missä ne ovat. Metsähallitus on yrittänyt sitä monta kertaa erilaisissa ohjelmissa, mutta epäonnistunut joka kerta, Sulkava sanoo.

Kun valtio on kartoittanut metsiensä luontoarvoja vuosien ja vuosikymmenien aikana, Sulkavan mukaan jokaisessa vaiheessa on vakuutettu, että sieltä on kammattu kaikki suojelun arvoiset kohteet.

– Ja kuinka ollakaan, edelleen niitä on. On siis selvästi osoitettu, että niitä ei ole tähän mennessä löydetty eikä niitä ole haluttu löytää.

Miksi Metsähallitus ei sitten haluaisi löytää suojelunarvoisia metsiä?

Sitä täytyy kysyä toimitusjohtaja Jussi Kumpulalta. Ajamme tapaamaan häntä, niin ikään itäsuomalaiseen metsään Lieksaan.

Kumpula on Lieksassa tapaamassa alaisiaan, paikallisia metsäsuunnittelijoita. Heitä, jotka muun muassa rajaavat talousmetsiin leimikoita eli hakattavia alueita.

Kumpula johtaa Metsätalous Oy:tä eli osastoa, johon kuuluvat Metsähallituksen talousmetsät. Niitä on yli puolet valtion yhteensä yhdeksän miljoonan hehtaarin metsäomaisuudesta.

Kaikkiaan Metsähallituksen hallinnassa on 12,6 miljoonan hehtaarin verran maa- ja vesialueita – eli lähes kolmannes koko Suomen pinta-alasta.

Osa talousmetsistä on niin sanottua kitumaata tai metsätaloustoimia on rajoitettu. Aktiivisten hakkuiden piirissä on kaikkiaan noin kolme miljoonaa hehtaaria metsää.

Suojellut valtion metsät ja erämaat – reilut neljä miljoonaa hehtaaria – taas kuuluvat Metsähallituksen Luontopalveluille.

Mutta nyt puhumme luontoarvoista juuri talousmetsissä.

Kumpula ei hätkähdä kysymystä, miksi Metsähallituksen suojelemattomista metsistä tai jopa leimikoilta löytyy toistuvasti uhanalaisia lajeja.

Hänen mielestään lajit seulotaan ennen hakkuita riittävällä tarkkuudella.

Kumpula kertoo, että leimikon suunnittelija tarkastaa ensin uhanalaisten lajien esiintymät viranomaisten rekistereistä, ja käy lopuksi vielä maastossa. Metsässä taas katsotaan rakennepiirteitä eli tutkitaan, onko siellä lahoa puustoa ja näkyykö edellisten hakkuiden jälkiä.

Suomalaismetsissä uhanalaiset lajit huomioidaan jopa paremmin kuin vaikkapa naapurimaissa, Kumpula arvioi.

Miksi ne silti jäävät havaitsematta?

– Leimikon suunnittelu etenee Suomessa tällä tavalla, että se perustuu metsien rakennepiirteiden tunnistamiseen. Missään päin maailmaa suunnittelua ei tehdä mikroskoopin kanssa, hän sanoo.

Talousmetsien luontoarvoja on yritetty paikantaa myös Metsähallituksen omassa alue-ekologisessa selvityksessä.

Sitä varten talousmetsistä etsittiin asiantuntijoiden kanssa luontokohteita, esimerkiksi soita ja vanhoja metsiä.

Metsät käytiin uudelleen läpi viime vuonna, ja uusi selvitys valmistui keväällä.

Koko pinta-alaa ei kuitenkaan seulottu. Maastossa käytiin kävelemässä ja kartoittamassa lajeja ennakkotietojen pohjalta, suojeluarvojen kannalta lupaavimmissa kohteissa.

Kaikkia metsiä ei siis ole missään vaiheessa kartoitettu.

– Se vaatisi ihan erityyppisen metsäsuunnittelujärjestelmän perustamista, se olisi uutta koko maailmassa. Joka puolella metsäsuunnittelu on samantyyppistä. Ja meillä erityisen tarkkaan otetaan huomioon uhanalaisuus, Kumpula sanoo.

Juuri sen vuoksi valtion metsiä ovat jo vuosien ajan kartoittaneet järjestöt ja vapaaehtoiset metsäaktivistit.

Sulkava on mukana työryhmässä, joka sai arvokkaiden luonnonmetsien kartoittamista varten WWF:n Panda-palkinnon.

Palkintorahoilla sekä muun muassa Greenpeacen ja eri säätiöiden tuella he ovat kartoittaneet viimeisen vuoden aikana satoja valtion metsäkohteita.

Niistä yhteensä 55 on nostettu raporttiin, joka valmistuu pian. Yle tutustui raporttiin ennen julkaisua.

Kaikki kartoitetut metsät olivat talousmetsiä. Niistä yli puolelle Metsähallitus on hiljattain suunnitellut hakkuita.

Leimikoilla eli tulevilla hakkuualueilla esiintyi runsaasti uhanalaista, silmälläpidettävää ja vanhojen metsien luontoarvoja indikoivaa lajistoa.

Merkittävä osa lajeista on sellaisia, että Metsähallituksen oma ympäristöopas suosittaa niiden perusteella metsän siirtämistä pois talouskäytöstä.

Vapaaehtoisten kartoittajien haaviin on siis jäänyt uhanalaisia lajeja, joita Metsähallitus ei ole omissa selvityksissään löytänyt. Miten se on mahdollista?

– Meille tulee koko ajan uutta tietoa, lajimäärä lisääntyy ja metsiin tulee lajeja koko ajan. Tietenkin riippuu myös uhanalaisesta lajista, että miten se vaikuttaa metsän käyttöön tai vaikuttaako ollenkaan, Kumpula vastaa.

Siitä tullaankin toiseen järjestöjen ja Metsähallituksen väliseen kiistakapulaan.

Kumpulan mielestä lajihavainnot metsässä eivät välttämättä estä sen hakkaamista.

Useat vanhoista metsistä löytyvät lajit ovat sammalia, jäkäliä ja kääpiä, jotka viihtyvät lahopuun pinnoilla.

– Tärkeintä metsän käsittelyssä on, että nimenomaan lahopuut ja kuolleet puut säästetään metsään, että lajit voisivat siitä huolimatta säilyä hengissä, hän sanoo.

Kartoittajat ovatkin lakanneet toimittamasta Metsähallitukselle tarkkoja koordinaatteja havaitsemistaan uhanalaisista lajeista. He eivät pidä kestävänä, että muu metsä kaadetaan lajin ympäriltä, sillä monet niistä vaativat laajoja alueita selvitäkseen.

Riittääkö muutamien lahopuiden jättäminen hakkuuaukealle suojelemaan monimuotoisuutta?

– Se riippuu lajista, mutta monelle on ensiarvoisen tärkeää, että se lahopuu siellä säilyy. Monet ovat myös lajeja, jotka vaativat paljon valoa, Kumpula sanoo viitaten hakkuiden lisäämään auringon valoon.

Metsähallituksen Kumpula ja luontojärjestöt ovat hiljattain käyneet pitkän neuvotteluprosessin. Siinä järjestöt ovat vieneet Metsähallitukselle tietojaan uhanalaisista lajeista talousmetsissä.

Kumpulan mukaan moni metsä päätyi keskustelujen seurauksena pois talouskäytöstä. Osan kohtalo on yhä auki.

Vapaaehtoisten kokoaman laajan, vielä julkaisemattoman raportin hän näkee haastattelumme aikana kuitenkin ensimmäistä kertaa.

Kun Kumpula selaa siinä lueteltujen lajien listaa, hän terästäytyy yhdessä kohdassa: raportin mukaan metsistä on löydetty 99 erittäin uhanalaista lajia.

– Se [erittäin uhanalainen laji] on omassa kategoriassaan. Sen esiintymispaikan tulevaisuus arvioidaan kyllä yhdessä lajiasiantuntijan kanssa, hän sanoo.

Tuleeko sen perusteella myös suojelualueita tai siirretäänkö kohteita pois metsätalouden piiristä?

– Eivät ne välttämättä suojelua vaadi. Ne täytyy ottaa huomioon. Monesti ne ovat pistemäisiä ja usein niiden ympäriltä jätetään alue käsittelemättä. Ne voivat jäädä [jäljelle metsään] myös normaalissa [hakkuu]käsittelyssäkin, Kumpula sanoo.

Valtio vaatii tulostavoitteellaan Metsähallitusta kaatamaan puita

Vaikka Kumpula vastaa hakkuiden hoitamisesta, hän ei yksin päätä siitä, kuinka paljon puuta lopulta kaadetaan.

Metsähallitusta ohjaavat maa ja -metsätalousministeriö sekä ympäristöministeriö. Talousmetsät kuuluvat maa- ja metsätalousministeriön vastuulle.

Maan hallitus taas asettaa Metsähallitukselle valtion talousarviossa tulostavoitteen. Se on summa, joka Metsähallituksen täytyy valtion kassaan tulouttaa.

Tavoitetta on nostettu ainakin neljänä viime vuonna, ja se on herättänyt arvostelua erityisesti luontojärjestöiltä.

Viime keväänä tulostavoitetta kuitenkin laskettiin. Sen haluttiin olevan linjassa pääministeri Sanna Marinin (sd) hallituksen ilmastotavoitteiden kanssa.

Metsähallitukselle asetettiin ensi kertaa muun muassa hiilinielujen ja -varastojen kasvutavoite.

Samalla tulostavoite pieneni 18 miljoonalla eurolla. Metsähallituksen täytyy tulouttaa valtiolle 114 miljoonaa euroa vuodessa. Aiempi tavoite oli 148 miljoonaa.

– Nyt on kiinnostavaa seurata, miten se tulee vaikuttamaan tehtyyn tulokseen, Jyväskylän yliopiston Panu Halme sanoo.

Halme huomauttaa, että Metsähallitus on ylittänyt tavoitteensa useana vuonna.

Niin on käynyt ainakin vuosina 2017–2019, vahvistetaan Metsähallituksesta. Sen mukaan ylitys johtuu muun muassa puun hinnan ja kysynnän kasvusta.

– Jos tulostavoite aina ylitetään, ei ole kyse tulostavoitteesta, Halme sanoo.

Hän uskoo, että metsät hakataan sen vuoksi, että ne saataisiin pidettyä pois suojelun piiristä.

Halmeen mielestä hakkuita käytetään tasaamaan puumarkkinoita. Jos puun hinta laskisi ja yksityismetsistä ei tulisi puuta tehtaille, Metsähallitus voisi tulla pelastamaan tilanteen, Halme sanoo.

– Se on ehkä tabu Suomessa, mutta näen tilanteen niin. Siinä tilanteessa oltaisiin ongelmissa, jos oltaisiin erehdytty suojelemaan tietyt metsät, ja niitä ei enää voisikaan käyttää.

Risto Sulkavan mukaan puupula on niin valtava, että luonnonmetsäalueita on pakko hakata.

Hän nostaa esimerkiksi korpialueet. Metsähallituksen ympäristöoppaassa linjataan, että luonnontilaisen kaltaiset korvet eli puustoiset suot jätetään hakkuiden ulkopuolelle.

– Sitä on mahdotonta noudattaa. Tällä hetkellä hakkuut kohdistuvat erittäin suurella paineella korpialueisiin, koska kuusitukkia ei valtion mailta oikein juuri muualta saa. Kainuussa ja Lapissa ei sitä saada mistään muualta kuin luonnonmetsistä.

Jussi Kumpula ihmettelee väitteitä.

– Metsähallituksen hakkuut ovat kuitenkin vain 14–20 prosenttia kaikista hakkuista, tuontipuunkin osuus on parikymmentä prosenttia. Suurin merkitys on sillä, miten yksityismetsissä puukauppa käy tai on käymättä, hän sanoo.

Hänen mukaansa puuntuotannollisesti kestävä hakkuumäärä on päätetty osallistavassa suunnitteluprosessissa.

Kumpula sanoo, että Metsähallitus tinkii vuosittain 1,8 miljoonaa kuutiota hakkuistaan luonnon monimuotoisuuden hyväksi. Se tarkoittaa Kumpulan mukaan 55 miljoonaa euroa pienempää liikevoittoa. Kustannuksia tulee hänen mukaansa myös lahopuiden lisäämisestä talousmetsiin.

Panu Halme kyseenalaistaa myös tavan, jolla valtion Metso-ohjelmassa hankitaan yksityisomistuksessa olevia metsiä suojeltavaksi.

Hän oli mukana ohjelman väliarvioinnissa vuonna 2018. Sitä laatineet asiantuntijat totesivat, että Metsähallituksen talousmetsissä on 50 000–80 000 hehtaaria sellaista metsää, joiden suojeluarvo on korkeampi kuin yksityismetsiin perustetuilla suojelualueilla.

Valtion jo valmiiksi omistamien metsien suojeleminen olisi siis tehokkaampaa kuin joidenkin yksityismetsien ostaminen suojelualueiksi.

– Rahaa heitetään kankkulan kaivoon metsien suojelussa. Se on samaa valtion rahaa se Metso-raha, jolla voisimme suojella valtion omia metsiä niin, että ne vain jätettäisiin hakkaamatta, Halme sanoo.

Kumpulan mukaan Metsähallitus löysi väliarvion perusteella vain noin kolmen sadan hehtaarin verran suojeluarvoista metsää. Metsähallitus ei kuitenkaan ollut laatimassa väliarvoita. Arvion tilasi Ympäristöministeriö.

“Viimeistään nyt vanhat luonnonmetsät pitäisi suojella”

Kun kävelemme Risto Sulkavan kanssa Savonrannan vanhoissa metsissä, hän kertoo pelkäävänsä, että metsäkone saattaa milloin tahansa tulla ja kaataa nämä metsät, koska ne eivät ole millään lailla suojeltuja.

Juuri tänä vuonna Metsähallitus kaatoi Sulkavan ja kumppaneiden kartoittaman Nahkiaismäen alueen Savonrannalla. Mutta mennään siihen lopuksi.

Sulkavan ja ympäristöjärjestöjen mielestä nämä metsät pitää suojella.

Euroopan komissio on samaa mieltä Sulkavan kanssa. Vanhat metsät tulisi suojella, se linjaa valmisteilla olevassa EU:n biodiversiteettistrategiassa.

Suomen valtio on sitoutunut kansainvälisissä sopimuksissa siihen, että eliö- ja kasvilajien uhanalaistumiskehitys katkeaa tähän vuoteen mennessä.

Panu Halmeen mielestä valtio ei omissa metsissään noudata omia periaatteitaan.

– Monimuotoisuuskadon pysäyttäminen ei ole mahdollista, jos tehdään sellaisia leimikoita, joissa on ihan selvästi iso määrä uhanalaisten lajien havaintoja. Se on ristiriitaista, mutta se on valitettavan tyypillistä suomalaista metsäalan toimintaa, hän sanoo.

Päätämme retkemme sinne, missä monimuotoisuuden ja lajien säilyttämisen kannalta tuho on jo tapahtunut.

Metsähallitus on hakannut tänä vuonna aukon metsään, jonka luontoarvot Sulkava kumppaneineen oli juuri kartoittanut.

Alueella kasvoi samoja uhanalaisia lajeja kuin aiemmin kiertämillämme alueilla.

Täällä eli myös jutun alussa kohtaamamme kantoraippasammal ja esimerkiksi Etelä-Suomessa harvinainen kuukkeli.

– Tuntuu surulliselta, koska näitä hakataan koko ajan. Tällä alueella oli muistaakseni 21 lajihavaintopistettä, Sulkava sanoo.

Jussi Kumpula lupaa tutustua vapaaehtoisten tekemään raporttiin uhanalaisista lajeista huolellisesti.

Eikä Metsähallitus ole muutenkaan aihetta sivuuttanut. Talousmetsien osastolle on hiljattain palkattu oma luontokartoittaja. Aiemmin lajiasiantuntijoita ja biologeja on ollut lähinnä suojeltujen metsien puolella.

Yksi syy pestiin on Kumpulan mukaan se, että vapaaehtoisten kartoittajien lajihavaintoja on ollut viime aikoina niin paljon.

Entä onko Metsähallitus Kumpulan mielestä tehnyt hakkuissaan virheitä?

– Sanotaan näin, että olemme hakanneet sellaisia metsiä, joissa metsänkäyttöilmoitus on hyväksytty. Meitä on syytetty, että ollaan hakattu liian nuoria metsiä ja että ollaan hakattu liian vanhoja. Tässä viidakossa yritetään toimia parhaan tiedon mukaan.

Metsänkäyttöilmoitus tehdään, kun metsä aiotaan hakata. Sen tarkastaa ja hyväksyy metsälainsäädännön noudattamista valvova Metsäkeskus.

Risto Sulkava on turhautunut.

Hän sanoo, että vapaehtoiset kartoittajat ovat yrittäneet auttaa Metsähallitusta alue-ekologisessa suunnittelussa muun muassa kertomalla havainnoistaan.

– Oli etukäteen kerrottu, että tässä metsässä on näin paljon uhanalaisia lajeja, se on täydellistä luonnonmetsää ja täyttää kaikki Metso-kriteerit ja muut. Siitä huolimatta metsät eivät päätyneet suojelukohteiksi. En minä sitä oikein voi ymmärtää, miksi niin tapahtuu.

Lue lisää:

Kaikki Euroopan vanhat metsät täytyy suojella, linjaa luonnon köyhtymiseen puuttuva EU-strategia

Selvitys: Suomi on yksi huonoimpia metsien monimuotoisuuden säilyttäjiä – tutkijan mukaan ikuinen kiista avohakkuista ei ole ratkaisevaa

Tutkimus: Talouskasvu syö luonnon monimuotoisuutta Suomessa – Nyt biodiversiteetin köyhtyminen voidaan pysäyttää

Tutkimus: Metsien linnut vähenivät, kun hakkuut lisääntyivät

Ihmiskunta tienristeyksessä – YK:n jättiraportti maapallon tilasta: Tarvitaan kahdeksan massiivista muutosta luonnon tuhon pysäyttämiseksi

Uusi arviointi: Joka yhdeksäs Suomen eliölajeista on uhanalainen – varsinkin monille lintulajeille voidaan sanoa pian heippa

Näiden kuuden lajin suojeleminen voisi estää Suomen luonnon köyhtymisen – "Ei luonnon monimuotoisuuden pelastaminen ole vaikeaa"

Leväluhdan tutkimus saa jatkoa, mutta ratkeaako vesikalmiston arvoitus? Martti Arkkola uskoo, ettei kaikkia luita ole vielä löydetty

Wed, 18/11/2020 - 07:55

Isonkyrön Leväluhdan vesikalmiston liki sadan ihmisluun löydös on ainutlaatuinen. Suomesta ei ole löytynyt muualta näin vanhoja säilyneitä luita, näin isoa määrää.

Tutkimuksissa on selvinnyt, että luut ovat vuosilta 300-700 jKr. Valtaosa veteen haudatuista oli naisia ja lapsia. He eivät olleet rikollisia, eivätkä kuolleet väkivaltaisesti.

Leväluhta ei myöskään ollut suohauta, vaan lampi, johon oli upotettu ruumiita neljän sadan vuoden ajan.

Miksi nämä ihmiset haudattiin veteen? Miksi he olivat pääasiassa naisia?

Mysteeri on vaivannut ihmisiä vuosikymmeniä.

Erityinen paikka

Martti Arkkola (87) on asunut Leväluhdan vieressä Isonkyrön Orismalassa koko ikänsä ja pohtinut asiaa.

– On se vaivannut. Kun se on vielä niin pitkä aika, satoja vuosia. Missä he ovat esimerkiksi asuneet, miettii Arkkola.

Ensimmäisen kerran Leväluhdasta löytyneitä luita mainitaan kirjeessä vuonna 1674. Vasta 1800-luvun lopulla paljastuu kuitenkin, että paikassa on jotain erityistä. Luita alkaa löytyä yhä enemmän ojankaivuutöissä. Ensimmäiset arkeologiset kaivaukset tehdään vuonna 1886.

Todellinen luiden määrä paljastuu kuitenkin vasta sata vuotta myöhemmin, 1980-luvulla.

Uhrilähde ja kummituksia

Arkkola kertoo leikkineensä alueella lapsena. Silloin huhuttiin, että Leväluhdalla kummittelee, mutta se ei pelottanut. Siihen aikaan arveltiin, että ihmiset olisi tuomittu viereisellä kalliolla ja heidät olisi haudattu suohon. Paikkaa pidettiin pitkään uhrilähteenä.

– Kylällä on kuulunut, että siellä kummittelee, mutta en minä ainakaan ole ikinä nähnyt kummituksia, toteaa Arkkola.

Myös Orismalan kylällä asuva Erkki Hautala kuuli tarinoita jo lapsena. Hautala muistaa viittaukset Kalevalaan.

– Olen kuullut, että tämä kuuluisi Kalevalan Pohjolaan ja tämä olisi ollut Louhen palvelijoiden hautapaikka, kertoo Hautala.

Leväluhdan lähteet pulppuavat edelleen. Anna Wikman / Yle Luut nousivat pellosta

Juuri Arkkolan pellosta alkoi nousta ihmisen luita. Kun kyntötyöt koneistuivat ja hevospeli vaihtui traktoriin, päästiin syvemmälle.

– Keväällä oli ihan valkoisena koko pellon pinta, kun sieltä nousi pieniä luita. Ja isojakin, muistelee Arkkola.

Luut otettiin talteen ja säilytettiin kotona muovipussissa. Arkkolan vaimo Kyllikki löysi myös rautakautisen käärmesoljen hakiessaan pellolta multaa puutarhaan. Käärmesolkea säilytettiin myös pitkään omalla hyllyllä, ennen kuin ymmärrettiin sen ikä ja arvo, ja solki toimitettiin museoon.

Vasta 1980-luvulla paikalla tehtiin ensimmäiset nykyaikaiset arkeologiset kaivaukset. Peräti 70 kiloa ihmisluita nostettiin pellosta.

Leväluhdan vesikalmisto
  • Leväluhdasta on löytynyt noin sadan ihmisen luita.
  • Silloiseen lampeen haudattiin ihmisiä vuosina 300-700 jKr.
  • Ensimmäiset löydöt on kirjattu 1600-luvulla.
  • Ensimmäiset arkeologiset kaivaukset tehtiin 1800-luvun lopulla.
  • Suurin osa luista kaivettiin ylös pellosta 1980-luvulla.
  • Nykyaikaista tieteellistä tutkimusta on tehty vuodesta 2012 lähtien.
  • Tutkimus etsii vastauksia siihen, ketä haudatut olivat ja mihin he kuolivat.
Virhekäsityksiä kumottu

Leväluhdasta löydettyjen ihmisluiden salaisuutta on yritetty kunnolla tieteellisesti selvittää vasta nyt – viimeisen kymmenen vuoden aikana.

Aineisto on ainutlaatuinen Suomessa.

Näin isoa ja kattavaa määrää näin vanhoja luita ei ole löydetty muualta. Vain Vöyrin Käldamäestä on löydetty kuuden samana aikana eläneen ihmisen luita.

Viime vuosien systemaattiset tutkimukset ovat olleet arkeologi Anna Wessmanin ansiota. Hän kiinnostui Leväluhdasta vuonna 2005. Ensimmäisen artikkelin hän julkaisi pari vuotta myöhemmin.

– Aikaisemmin tutkijat olivat pitkälti siteeranneet toisiaan ja virheelliset käsitykset jääneet eloon. Käymällä uudelleen aineisto läpi saatiin selville monia asioita, kuten se, että paikalla on ollut lampi ja kyseessä on nimenomaan vesikalmisto, kertoo Wessman.

Wessman tulkitsee nyt, että Leväluhta olisi ollut "normaali kalmisto". Sinne haudatut ihmiset olisivat vain kuuluneet johonkin tiettyyn ammattiin tai uskontoon, mikä selittäisi vesihautauksen.

Isonkyrön Leväluhta sijaitsee Orismalan kylässä.Anna Wikman / Yle Mutta jääkö arvoitus?

Viime vuosina on pyritty selvittämään, ketä lampeen haudatut ihmiset olivat.

Neljän ruumiin luututkimuksesta ilmeni, että kolmen geeniperimä tuli idästä, yhden lännestä. Lähimmiksi nykysukulaisiksi osoittautuivat tämän päivän saamelaiset.

Vaikka tuloksiakin on jo saatu, vastaan tulee yhtä monta uutta kysymystä. Paljon tutkittavaa siis vielä on, sillä nyt henkilökuvaa on luotu vasta neljän ihmisen luista.

Wessman ei usko, että mysteeri ratkeaa koskaan kokonaan.

– En usko, että vastausta "miksi" saadaan koskaan tietää. Siihen tarvittaisiin aikakone. Tulokset ovat tulkintoja ja se pitää vain hyväksyä, sanoo Wessman.

Hyvä uutinen on, että vesikalmiston mysteeriä selvitetään tulevinakin vuosina. Tieteellinen tutkimus on saanut rahoituksen neljäksi vuodeksi eteenpäin.

DNA-tutkimuksessa toivo

Tieteellisten menetelmien kehittyminen antaa toivoa siitä, että leväluhtalaisten salaisuus edes raottuisi.

5-10 hengen tutkimusyhteisö jatkaa siitä, mihin jäätiin edellisessä projektissa. Jatkotutkimusta rahoittavat Suomen Akatemia ja Koneen Säätiö.

Vastauksia etsitään ainakin kysymyksiin, ketä he olivat ja mihin he kuolivat.

– Sadan vuoden ajan tutkijat ovat etsineet vastauksia samoihin kysymyksiin, mutta uudella sukupolvella on aina uudet menetelmät käytössään, toteaa tutkimuksesta vetovastuun ottava professori Antti Sajantila Helsingin yliopistosta.

Sajantila toppuuttelee intoa siitä, mitä kaikkea nykyaikaisella DNA-tutkimuksella voidaankaan löytää. Esimerkiksi DNA:n erottaminen 1500 vuotta vanhoista luista ei ole mikään itsestäänselvyys.

– Yritämme olla luomatta odotuksia, koska ei ole mitään takeita siitä, että tuloksia tulee, muistuttaa Sajantila.

Joka tapauksessa hän arvelee, että tuloksia saadaan odottaa useamman vuoden.

Levänluhdan vainajilla on tämän päivän tutkijoille paljon kerrottavaa.Yle Leväluhdallakin olisi tutkittavaa

Itse Leväluhdan ympäristöäkin voisi vielä tutkia. Tai miksei vaikka Vöyrin Käldamäenkin.

Muutama vuosi sitten tutkijat etsivät Leväluhdan ympäristöstä rautakautisia asuinpaikkoja, mutta minkäänlaisia viitteitä asumuksesta ei löytynyt.

Tutkijat myös uskovat, että enempää luita ei alueelta löydy.

Martti Arkkola on eri mieltä. Hän sanoo, että toinen puoli lähteen ympärillä olevasta pellosta on vielä tonkimatta.

– Ainakaan minun tietojeni mukaan ei eteläpuolen peltoa ole tutkittu ollenkaan. Siinä on lähteen reuna puolen metrin päässä, joten täytyy siellä luita olla, kun on ollut pohjoispuolellakin, pohtii Arkkola.

Myös Erkki Hautala on sitä mieltä, että aluetta kannattaisi vielä tutkia.

– Ympäristöstä löytyisi kyllä vielä mielenkiintoista. Viimeksi omalta pelloltani löytyi ainakin vanha tulentekopaikka, sanoo Hautala.

Pasi Takkunen / Yle Leväluhta turisteille

Kiinnostus Leväluhtaa kohtaan on kasvanut viime vuosina selvästi.

Sekä Arkkolan että Hautalan ikkunasta näkyy suoraan paikalle ja kumpikin todistaa, että väkeä käy.

Arkkola arvioi, että kesällä paikalla vierailee keskimäärin kymmenen ihmistä päivässä. Toki osan selittää se, että paikalla on myös geokätkö.

Myös Hautala on toiminut monet kerrat oppaana tuttaville ja sukulaisille, jotka ovat kesälomareissullaan Leväluhtaan halunneet.

– Olen monta kertaa täällä vieraita kuljettanut ja kysymyksiä tulee niin paljon, että en osaa vastata niihin kaikkiin. On hyvä, jos arvoitus saadaan joskus selville, toteaa Hautala.

Historian harrastajana Hautala on kiitollinen siitä, että Leväluhta on säilynyt. Luut ja esineet kulkeutuivat tutkijoiden käsiin, ja lammen paikalla olevat lähteet ovat edelleen kunnossa.

– Kiitos kuuluu paikallisille viljelijöille ja Isonkyrön kotiseutuyhdistykselle, että paikka on tässä kunnossa. Se voisi olla tasaista peltoa, jos ei oltaisi toimittu, sanoo Hautala.

Luiden ja esineiden säilymisestä voidaan kiittää sitä, että ne olivat vedessä ja saven alla hapettomassa tilassa. Muuten ne olisivat vuosisatojen kuluessa hajonneet tomuksi.

Aiheesta voi keskustella 20.11.2020 kello 23.00 asti.

Lue lisää: DNA-tutkimus osoitti: Leväluhdan salaperäiset vainajat olivat aikansa taviksia

DNA-testi yllätti Ahervuon perheen: Mystiseen Levänluhdan lampeen 1600 vuotta sitten upotettu nainen on heille sukua

Rautakauden kalmistosta löydettiin 75 kiloa luita, mutta kenelle ne kuuluivat? – Leväluhdan tutkija: "Mitä enemmän tuloksia tulee, sen vaikeammaksi menee"

Katso Yle Areenasta: Levänluhdan kadonnut kansa

Tutkimus: Grönlannin suurimmat jäätiköt voivat sulaa vielä pelättyäkin nopeammin

Wed, 18/11/2020 - 02:55

Grönlannin kolme suurinta jäätikköä saattavat sulaa nopeammin kuin pahimmissa ennusteissa on uskottu, todetaan Nature Communicationsissa julkaistussa tutkimuksessa

Tanskassa ja Britanniassa työskentelevät tutkijat selvittivät Jakobshavnin, Kangerlussuaqin ja Helheimin jäätiköiden sulamista historiallisia kuvia ja muuta dataa hyödyntämällä.

Tutkijoiden mukaan jäiden sulaminen on jo nostanut maailman merien pintaa yli kahdeksalla millimetrillä. Heidän mielestään aiemmin tehdyt skenaariot Grönlannin jäätiköiden sulamisesta ovat aliarvioituja.

Jakobshavnin, Kangerlussuaqin ja Helheimin jäätiköiden sisältämä vesimäärä riittäisi nostamaan merenpintaa reilusti yli metrillä.

Lue myös:

Arktisten merialueiden pitäisi parhaillaan peittyä jäällä – kasvu ennätyksellisen hidasta

Tutkimus: Grönlannin jäätikön sulaminen jatkuu, vaikka ilmasto viilenisi – lumisade ei enää korvaa menetettyä jäämassaa

"Mahdottoman mahdolliseksi tekevä laite" – Näin VTT:n johtaja kuvailee Suomeen tulevaa kvanttitietokonetta

Mon, 16/11/2020 - 14:36

Suomi pyrkii eturintamaan kvanttitietokoneiden kehityksessä. Teknologian tutkimuskeskus VTT ja työ- ja elinkeinoministeriö kertoivat maanantaina, että Suomen ensimmäisen kvanttitietokoneen rakentaminen alkaa vielä tänä vuonna.

Kone tulee Espoon Otaniemessä sijaitsevaan VTT:n ja Aalto-yliopiston yhteiseen kansalliseen mikro- ja nanoteknologiarakennukseen, Micronovaan.

Suomen hallitus rahoittaa projektia 20,7 miljoonalla eurolla. Koneen toimittaa suomalainen kvanttialan startup-yritys IQM. Hankinta kilpailutettiin, ja tarjoamassa oli myös toinen yritys.

Hankinnasta kertonut elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) kertoi innostuneensa kvanttitietokoneiden mahdollisuuksista taannoisella vierailulla IQM:lle.

– Kun vuosi sitten vierailin tässä yrityksessä, silloin tietyllä tavalla itse heräsin ja silmät aukesivat, että tässä on tulevaisuus. Kvanttikone antaa mahdollisuuksia esimerkiksi uusien materiaalien kehittämiseen ja kyberhyökkäysten torjumiseen, Lintilä kommentoi.

"Laite, joka tekee mahdottoman mahdolliseksi"

Yle on aiemmin kertonut, kuinka suomalainen keksintö voisi tehdä kvanttikoneista tarkempia. Kvanttikoneista odotetaan saatavan suuria hyötyjä, mutta toistaiseksi ne eivät vielä osaa ratkaista käytännön ongelmia.

VTT:n toimitusjohtaja Antti Vasara totesikin, että kyseessä on luonnollisesti myös suuri kvanttiteknologian oppimisprojekti.

– Tässä opitaan, kuinka rakennetaan kvanttitietokone, opitaan kehittämään eri osia, opitaan kirjoittamaan ohjelmistoja ja soveltamaan niitä erilaisiin tehtäviin. Todelliset hyödyt tulevat varmasti seuraavissa vaiheissa 20-luvun loppupuolella, Vasara toteaa.

Miten Vasara avaisi hankkeen mahdollisuuksia tavan kansalaiselle, joka ei tunne kvanttiteknologiaa?

– Tämä on laite, jolla tehdään mahdoton mahdolliseksi. Vaikka kaikki maailman supertietokoneet tekisivät yhdessä jotakin vuosituhansia, ne eivät pystyisi ratkaisemaan asioita, jotka kvanttitietokone tulee jossain vaiheessa ratkaisemaan sormia napauttamalla, Vasara kuvailee.

Kvanttitietokoneessa valjastetaan atomitason luonnonilmiöt laskennan ja simuloinnin käyttöön. Tätä kautta pystytään saavuttamaan ennen näkemättömän suuri hyppäys laskentatehossa tietyissä asioissa.

Kvanttikone voisi ratkaista kemian ja fysiikan ongelmia, joita monimutkaisuutensa takia ei ole mahdollista ratkaista parhaillakaan supertietokoneilla.

– Esimerkiksi kun täytyy simuloida tai laskea, miten materiaalit tai lääkeaineet toimivat ihan atomitasolla, kvanttitietokone voi sen laskea, Vasara kertoo.

Erääksi esimerkiksi mahdollisuuksista Vasara mainitsee rokotekehityksen.

– Kun nyt kehitetään rokotetta koronavirukseen, voi olla, että tulevaisuudessa voitaisiin laskea ihan suoraan kvanttitietokoneella, millainen rokotteen pitäisi olla. Näin rokotekehitys etenisi huikeasti nopeammassa ajassa.

Odotuksissa investointeja ja teollisuutta Suomeen

Elinkeinoministeri Lintilä katsoo, että kvanttitietokoneen kohdalla ei enää pysty puhumaan tietokoneesta, vaan siinä mennään jo aivan toiseen sfääriin.

– Odotamme tietysti, että tämä satsaus tulee tuomaan Suomeen teollisuutta ja uusia investointeja. Konetta käytetään VTT:llä tutkimustarkoitukseen, mutta myös yritykset pystyvät käyttämään sitä omiin kehittämistarpeisiinsa, Lintilä kertoo.

Elinkeinoministeri Mika Lintilä tutustui kvanttitietokoneen komponentteihin alkuvuodesta IQM:n laboratoriossa. IQM

Kvanttikoneiden kehitys on ollut rivakkaa Kiinassa ja Yhdysvalloissa. Kiina on käyttänyt kehitystyöhön miljardeja euroja. Eurooppa on jäänyt jälkeen.

–Tämä on Suomelle hyvä mahdollisuus, koska vastaavia projekteja ei ole maailmallakaan useita käynnissä, ja tietääkseni tämä on Euroopassa ensimmäinen laatuaan, kertoo IQM:n toimitusjohtaja Jan Goetz.

Projekti toteutetaan kolmessa vaiheessa. Ensimmäisessä, noin vuoden kestävässä vaiheessa, tavoitteena on toimiva viiden kubitin kvanttitietokone, joka osoittaa suomalaisen osaamisen kvanttitietokoneen rakentamisessa. Hankkeen kokonaistavoitteena on 50 kubitin laite vuoteen 2024 mennessä.

Kubitit ovat kvanttitietokoneen vastine tavallisten tietokoneiden biteille, jotka ovat ykkösiä tai nollia. Toisin kuin bitti, kubitti ei ole vain joko–tai eli ykkönen tai nolla, vaan se voi olla samaan aikaan molempia.

Ymmärrystä kvanttiteknologiasta voi kartuttaa esimerkiksi Ylen podcastissa, jossa Aalto-yliopiston kvanttiteknologian huippuyksikön dosentti Mikko Möttönen keskustelee Juuso Pekkisen kanssa kvanttilaskennasta.

Lue lisää:

Onko universumimme ainoa vai riittääkö niitä loputtomiin? Elämmekö sittenkin multiversumissa?

Suomalaistutkijat kehittivät kvanttitietokoneisiin nopeutta antavan piirijäähdyttimen

Kumpi painaa enemmän, suomalainen vai ranskalainen kilogramma? Vierailimme paikassa, jossa säilytetään tarkoin varjeltua suomalaista kiloa

Monimutkaista mutta ei mahdotonta – Miten maallikko saa kiinni maailmankaikkeuden hännänpäästä?

Kansainväliselle avaruusasemalle lähti miehistöä ensi kertaa kaupallisella kyydillä – SpaceX vie ISS:ään neljä astronauttia

Mon, 16/11/2020 - 02:33

Yhdysvaltalaisen SpaceX-yrityksen miehistönkuljetusalus on laukaistu onnistuneesti matkaan Kennedyn avaruuskeskuksesta Floridasta.

Jos jatkokin sujuu suunnitelmien mukaan, Crew Dragon -alus Resilience telakoituu Kansainväliseen avaruusasemaan ISS:ään noin kahdeksan tunnin päästä lähdöstä.

Resilience vie ISS:ään Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan astronautit Michael Hopkinsin, Victor Gloverin ja Shannon Walkerin sekä Japanin avaruushallinnon Jaxan Soichi Noguchin.

Lähtöä oli lykätty useita kertoja epäsopivan sään takia ja myös Falcon 9 -kantoraketin moottoreissa ilmenneen ongelman vuoksi.

Shannon Walker, Victor Glover, Mike Hopkins ja Soichi Noguchi valmiina lähtöön.SpaceX

ISS saa ensi kertaa miehistöä kaupallisen yrityksen kyyditsemänä, joskin Crew Dragonin ensimmäinen miehitetty koelento asemalle oli jo kesällä.

Miehittämättömät Cargo Dragon -rahtialukset ovat vieneet ISS:ään tavaraa vuodesta 2012 alkaen.

Miehistönkuljetuslento on paitsi kaupallisen yrityksen ensimmäinen, niin myös yhdeksään vuoteen ensimmäinen, jonka tekee jokin muu kuin Venäjän avaruushallinnon Roskosmosin Sojuz-alus.

Sojuzit jäivät hoitamaan ISS:n liikennettä yksin, kun Yhdysvallat lopetti avaruussukkulaohjelmansa. Sen jälkeen ISS:n astronauttien kymmenien miljoonien eurojen hintaiset matkaliput on voinut ostaa vain Roskosmosilta.

Vaikka Nasalla nyt on yhdysvaltalainen vaihtoehto, molemmat avaruushallinnot ovat sanoneet, että astronautteja lentää tulevaisuudessakin myös Sojuzeilla. Yhdysvaltalaisaluksissa puolestaan matkustaa myös venäläisiä kosmonautteja.

Tavoitteena on, että ISS:ssä on edelleen aina vähintään yksi yhdysvaltalainen ja yksi venäläinen miehistön jäsen. Lisäksi halutaan varmistaa, että ISS:n molempien pääosapuolien avaruuslentäjät ovat harjaantuneet kaikkien alustyyppien tekniikkaan.

Crew Dragon Resilience -alus ja kantoraketti Falcon 9 lähdön alla Kennedyn avaruuskeskuksessa. SpaceX

ISS:ssä viipyy seuraavan puolen vuoden ajan historiallisen suuri määrä pitkäaikaisia asukkaita. Siellä ovat ennestään lokakuussa Sojuzilla tulleet kaksi venäläistä kosmonauttia ja yksi yhdysvaltalainen astronautti. Crew Dragon jää koko ajaksi parkkiin ISS:n kylkeen.

Seitsenhenkinen miehistö on ollut Nasan pitkäaikainen tavoite. Mitä enemmän väkeä asemalla on tekemässä tieteellisiä kokeita, sitä enemmän on odotettavissa myös tuloksia, ei vähiten Kuun kiertoradalle suunnitellun avaruuaseman, Kuun asutuksen ja Mars-matkojen tarpeisiin.

Nasan johtaja Jim Bridenstinen mukaan Nasan ja SpaceX:n yhteistyö on loistava osoitus siitä, miten onnistuneesti tiede- ja yritysmaailma voivat yhdistää voimansa. Omat paukkunsa Nasa on keskittänyt Artemis-kuuohjelmaansa ja Mars-suunnitelmiinsa.

SpaceX:n perässä avaruusasemalle on suuntaamassa Boeing. Sen Starliner-alus ei onnistunut pääsemään perille ensimmäisellä miehittämättömällä koelennollaan viime vuonna, mutta uusi yritys on suunnitteilla tammikuuksi ja miehitetty lento ensi kesäksi.

Lue myös:

Kaksi vuosikymmentä avaruuden alumiiniasunnossa – Kansainvälisellä avaruusasemalla on eletty huolen ja ilon hetkiä ja tehty tuhansia tutkimuksia

Viruksia on kaikissa ja kaikessa, ne ovat ihmiselle pahiksia, hyviksiä ja yhdentekeviä – ja yksi niistä pitää nyt ihmiskuntaa polvillaan

Sun, 15/11/2020 - 18:05

Ilman viruksia maailma ja sen elämä olisivat kehittyneet aivan muuksi kuin se, mihin olemme tottuneet. Millaisia me ihmiset olisimme, vai olisiko meitä ollenkaan? Olisiko elämää ylipäätään? Sitä voi vain spekuloida.

Useimmat ihmiset taitavat ajatella viruksia vain pahalla, varsinkin tänä koronavuonna, mutta valtava enemmistö viruksista ei ole meidän tai muiden bakteereita suurempien eliöiden vihollisia, saati tappajia. Valtaosa on meille haitattomia, ja osa on jopa hyödyllisiä.

Ykkösen jälkeen 32 nollaa. Sata kvintiljoonaa. Niin paljon viruksia lasketaan olevan, paljon enemmän kuin maailmankaikkeudessa tähtiä. Viruksia on kaikissa ja kaikessa, kaikkialla ja koko ajan.

Akatemiatutkija Matti Jalasvuori Jyväskylän yliopistosta esittää virusten määrästä toisen avaruusvertauksen. Vaikka ne ovat vain muutamien kymmenien nanometrien mittaisia, millimetrin miljoonasosia, niistä tulisi peräkkäin aseteltuna jono, joka yltäisi pois Linnunradalta, Andromedan galaksiin asti.

Kvintiljoona = 1 000 000 000 000 000 000 000 000 000 000

Virusten alkuperästä ei ole yksimielisyyttä. Ehkä niitä oli jo ennen kuin oli kunnollisia soluja, eliöiden rakennuspalikoita, joista myös me ihmiset koostumme. Matti Jalasvuori on sillä kannalla.

– Virukset ovat kyllä lähtöisin niin aikojen alusta kuin vain mahdollista. Ensimmäinen virus oli olemassa ennen modernin kaltaista solua, hän sanoo.

Elämän kaikista päähaaroista – bakteereista, arkeista ja aitotumallisista soluista – löytyy viruksia, jotka ovat selvästi sukua toisilleen; niinpä ne ovat todennäköisesti olleet olemassa jo ennen näiden peruslinjojen haarautumista, Jalasvuori perustelee.

Siitä on kuitenkin niin kauan, että tämän jutun tarpeisiin hypätään pitkä aikaloikka vaiheeseen, jolloin meillä ihmisillä oli jo solumme ja virukset alkoivat vaikuttaa meihin, eivät vain pikku mausteena vaan varsin perusteellisesti.

– Perimässämme on paljon virusten jäänteitä, ja me ihmiset olemme hyvin pitkälti perimämme tuotoksia. Sillä tavalla olemme jossakin määrin velkaa viruksille, vaikka ei se tietenkään tarkoita, että vaikutus olisi aina hyvä, Jalasvuori sanoo.

Hän ottaa esimerkiksi ne muutamat virukset, jotka ovat evoluution varrella päätyneet meidän perimäämme mutta eivät lähisukulaisiimme simpansseihin.

– Kukaanhan ei tiedä, miten ne ovat vaikuttaneet siihen, että ihminen on kehittynyt tällaiseksi ja simpanssi sellaiseksi kuin se on.

Ihmisen ja simpanssin arvioidaan eronneen omille evoluutiopoluilleen 6,5–7,5 miljoonaa vuotta sitten. Valokuva on otettu Englannissa 1960-luvulla. Ernst Voller /John Drysdale/ AOP

Otetaan aikaloikka vielä lähemmäksi, noin sadan vuoden taakse. Silloin maailmassa riehui espanjantautipandemia, joka tappoi kymmeniä miljoonia ihmisiä parissa vuodessa. Taudin aiheuttaja oli lintuinfluenssavirus.

Se ei ole hävinnyt maailmasta, onpahan vain muuttunut paljon vaarattomammaksi meille ihmisille, joten sairastamme tappajataudin perillistä yhtenä hengitystieinfektiona muiden joukossa.

– Yleensähän virukselle ei ole hyötyä siitä, että se aiheuttaa hyvin vakavia oireita. Viruksen näkökulmasta sen tehtävänä on jatkaa omaa tarinaansa. Mitä lievempiä oireita virus aiheuttaa, sitä todennäköisemmin ihmiset levittävät sitä, sanoo Matti Jalasvuori.

Influenssavirukset muuttuvat nopeasti, mutta ärhäkimmät mutaatiot karsiutuvat, koska niiden isännät sairastuvat vakavasti tai jopa kuolevat, ennen kuin virus ehtii loikata uuteen ihmiseen.

Espanjantaudin leviäminen alkoi suurista sotilasjoukoista, leireistä ja juoksuhaudoista ensimmäisen maailmansodan aikana. Ehkä luonnonvalinnalla oli tarvetta karsia rajuja mutaatioita vasta poikkeusolojen jälkeen.

– Toinen syy taudin lievenemiseen oli sen tehokas leviäminen. Kun monella alkoi jo olla immuniteetti sitä vastaan, se saattoi edelleen aiheuttaa vakavia oireita yksittäisissä ihmisissä mutta yhä pienemmässä osassa populaatiota, Jalasvuori sanoo.

Hän muistuttaa kuitenkin, että influenssa voi edelleen koitua kohtalokkaaksi kenelle tahansa meistä, jos sen saa huonoon aikaan eikä elimistö osaa reagoida siihen tarpeeksi nopeasti ja oikein – vähän niin kuin tämän koronankin tapauksessa, hän lisää.

Etelä-Afrikassa Natalissa määrättiin vuonna 1904 kaikki rokotettaviksi isorokkoepidemian vuoksi. Brittilehti raportoi rokotusjonosta.H. Spencer Swann / Everett Collection / AOP

Monia virustauteja vastaan on kehitetty hyvinkin tepsiviä rokotteita, mutta hävittämään on kyetty vain yksi tauti, vuonna 1980 nujerretuksi julistettu isorokko. Mikä teki siitä poikkeuksen?

– Isorokko on ollut kaikista viruksista suurin vitsaus ihmiskunnalle läpi historian. Siksi sen hävittämiseen nähtiin hyvin paljon vaivaa, vastaa Matti Jalasvuori.

Isorokko tappoi historiansa aikana satoja miljoonia ihmisiä. Myös yhteiskunnalliset seuraukset olivat valtavia, ja perintö näkyy yhä esimerkiksi Amerikoissa. Niitä valloittamaan lähteneiden espanjalaisten tuliainen tappoi suurimman osan alkuperäisasukkaista.

– Se varmasti auttoi eurooppalaisia ottamaan haltuun ne alueet, ja osittain siksi siellä on pääosin eurooppalaisperäinen populaatio.

100-luvun isorokkoepidemiat puolestaan vaikuttivat Rooman valtakuntaan. Jos se olisi säilynyt, millainenhan Eurooppa mahtaisi olla nykyään, Jalasvuori pohtii.

– Rooma oli pitkään valon lähde Euroopan alueella. Kun Rooma hajosi, mentiin aika pitkäksi aikaa synkkiin vesiin. Eihän se sortuminen yksittäisestä taudista johtunut, mutta taudeilla on ollut paljon vaikutusta läpi historian.

Intiaanien elimistö oli eurooppalaisten tuoman isorokon edessä aivan puolustuskyvytön. Tämä 1500-luvun piirustus esittää asteekkipotilaita. GL Archive / AOP

Viruksia on hyvin monenlaisia. Vaikka ne ovat vain nanometrien kokoisia, toiset ovat siinä joukossa isoja ja toiset pieniä. Ne voivat olla pyöreitä, nauhamaisia tai särmikkäitä. Perimä voi olla DNA:ta tai RNA:ta, yksi- tai kaksisäikeistä. Joidenkin proteiinikuoren päällä on lipidivaippa.

Kaikella tuolla on merkitystä, kun virustauteja vastaan kehitetään rokotteita. Voitokkaassa kisassa ratkaisee, juokseeko virus rokotteelta karkuun.

COVID-19-rokotteen kehittämiseksi on tehty ennennäkemättömiä panostuksia ja otettu ensi kertaa tosi käyttöön uusia menetelmiä. Edistyksestä on saatu lupaavia tietoja, mutta vielä ei voida sanoa, kuinka tehokas tulos meihin lopulta tuikataan.

Mitkä ominaisuudet tekivät isorokkoviruksesta sellaisen, että rokote puri siihen lopullisen tehokkaasti?

– Isorokkovirus on tosi iso verrattuna tähän koronavirukseen tai vaikka influenssaan. Isorokkoviruksen perimä on niin iso, ettei RNA-molekyyliin mahdu niin monta geeniä kuin virus tarvitsisi toimiakseen. DNA taas on paljon kopiontivarmempi, Matti Jalasvuori selittää.

Koska DNA-molekyyliin kertyy mutaatioita paljon hitaammin kuin RNA:han, isorokkovirus ei ehtinyt karata rokotteelta, toisin kuin esimerkiksi influenssavirukset, joita edellisvuotinen rokote ei enää tunnista.

– Se on pohjasyy siihen, että isorokon hävittäminen ylipäätään oli mahdollista. Samasta syystä influenssan hävittäminen rokotteella ei tule olemaan koskaan ainakaan helppoa. Ja uusia influenssoja voi tulla luonnoneläimistä esimerkiksi sikatiloille, joista ne sitten päätyvät ihmisiin.

Isorokon aiheuttaja, suuriin DNA-viruksiin kuuluva variolavirus, elektronimikroskoopin kuvassa vuonna 1975. Everett Collection / AOP

Marburg, ebola, hanta, hiv – ja nyt tämä ympäri maailmaa levinnyt COVID-19. Vaikka valtava enemmistö viruksista ei ole kiinnostunut ihmisistä, edelleen on viruksia, joiden edessä ihmisen elimistö ja lääketiedekin ovat varsin avuttomia.

Mutta kun ajatellaan kaikkea sitä, mitä virukset ovat aiheuttaneet ihmiskunnan historiassa, Matti Jalasvuori kuvailee näitä meidän päiviämme kulta-ajaksi.

Infektiotautien todellisuus on ollut osa ihmiskunnan historiaa niin kauan kuin olemme kasautuneet yhteisöihin, siis vähintään kymmenentuhatta vuotta, hän sanoo.

– Nyt ihmetellään, miten meille kävi näin huono tuuri, että tuli tämä korona. Missä tahansa muussa ajan pisteessä suuressa ihmisyhteisössä tämä olisi naurettavan helppo tilanne siihen nähden, mitkä taudit silloin velloivat ilman, että niihin oli mitään hoitokeinoja.

Totta kai on hyvä, ettei sellaisia tauteja ei enää ole aktiivisesti meidän keskuudessamme, mutta se ei tarkoita, ettei niitä voisi olla, Jalasvuori sanoo. COVID-19 on osoitus siitä.

– Viruksia ei kunnioiteta tarpeeksi. Niillä on vain muutama geeni, mutta ne saavat ihmiskunnan aika hyvin polvilleen, jos huono mäihä käy.

Isorokko ehti vielä sokeuttaa ja arpeuttaa tämän aasialaismiehen muutamia vuosia ennen hiipumistaan maapallolta. CDC / PHIL

Matti Jalasvuori aikoi alkujaan ryhtyä tähtitieteilijäksi, mutta kertoo tajunneensa matematiikan ja fysiikan opintojen aikana, että maailman mielenkiintoisin asia on elämä, niin arkea kuin se meille täällä maapallollamme onkin.

– Jos sitä katsoisi ulkoapäin tähtitieteilijänä ja näkisi, että on tämmöinen planeetta, missä on elämää, niin sehän olisi siistein asia, jonka voi kuvitella. Nuorempana elämää tuli ehkä pitäneeksi vain vähän monimutkaisempana kemiana, mutta sitähän se ei oikeasti ole.

Se oivallus sai hänet löytämään biologian, ja gradututkielmassaan hän ajatteli kertoa, miten virukset ovat alun perin syntyneet. Aineistoja lukiessaan hän tajusi, ettei vastausta tiennyt kukaan.

– Sellaisestahan tutkija innostuu kaikkein eniten!

Viruksiin syventyessään Jalasvuori alkoi havaita niitä monenlaisissa ja monen mittakaavan prosesseissa, erimerkiksi meemeissä eli ideoissa ja käyttäytymistavoissa, jotka leviävät kulttuureissa ihmiseltä toiselle.

Maailmankaikkeuksissakin saattaa kehityksen eri vaiheissa esiintyä viruksen kaltaisia prosesseja, jotka tuottavat uusia maailmankaikkeuksia. Sellaistakin Jalasvuori puntaroi kirjassaan, josta on tänä vuonna on ilmestynyt uudistettu painos, Virus – kosmoksen kapellimestari.

Omalla tavalla elävä

Viruksella ei ole omaa solurakennetta eikä aineenvaihduntaa. Siksi viruksia ei yleensä pidetä elollisina. Vaikea niitä on kuitenkin aivan elottomiksikaan mieltää, ja helposti tulee puhuttua niiden tuhoamisesta tappamisena.

– Elämää on ylipäätään kohtuullisen vaikeaa määritellä. Kapeasti katsottuna virukset eivät ole eläviä. Mutta ne ovat kuitenkin osa sitä prosessia, joka on elossa, sanoo Matti Jalasvuori.

Kansainvälinen virustaksonomiakomitea ICTV on määritellyt virukset kuolleiksi. Jalasvuori on ihan eri mieltä.

– ICTV on ihan rehellisesti sanottuna väärässä! Siellä ollaan vain liian jääräpäisiä ja halutaan vetää asioiden välille rajoja ilman, että otetaan huomioon kokonaisuutta.

Jos ottaa askeleen taaksepäin, näkee viruksen olevan elossa, vain vähän eri tavalla kuin perinteiset kromosomit, Jalasvuori sanoo.

– Ihmisen DNA koostuu meidän solujemme kromosomeista. Se on yhdentyyppinen perinnöllinen molekyyli. Eri kategorioita voi ajatella olevan viisi, joista kaksi viimeistä ovat erilaisia viruksia. Se on sujuva jatkumo meidän kromosomeistamme viruksiin.

Välistä löytyy monenlaisia muita kopioitujia, jotka liikkuvat eri tavoin solujen välillä ja perimän sisällä. Ne kaikki ovat osa elämää, ja kaikki käyttävät soluja lisääntyäkseen, me pääasiassa yhtä ja samaa, virukset useita. Se oikeastaan on prosessin ainoa ero, Jalasvuori sanoo.

Viruksilla ei ole omia soluja, mutta ne omivat niitä isäntäeliöltä, kuten ihmisen keuhkosoluihin pyrkivä koronavirus SARS-CoV-2.

Soluun päässyt virus käyttää sitä kopiokoneenaan, kunnes se tuhoutuu. Kopiot jatkavat matkaa ja tuhoavat lisää soluja. Tämä röntgenkuva on koronapotilaan keuhkoista. Mohamed Abdelrazek / Alamy / AOP

Virukset tappavat kaiken aikaa niin paljon soluja, että biomassana laskien niitä kuolee joka tunti koko ihmiskunnan verran. Mutta se on ihmisten onneksi vain vertailua.

Valtaosa viruksista on erikoistunut bakteereihin. Niillä on vain yksi solu, mutta niitä riittää, virusten tavoin paljon enemmän kuin maailmankaikkeudessa tähtiä.

Ihmisille vaarallisia bakteereja syövät virukset, bakteriofagit eli faagit, ovat ihmisille hyvä uutinen. Kun mikään perinteinen hoitokeino ei auta, ne voivat pelastaa henkiä.

Matti Jalasvuori kertoo yhden menestystarinan.

Vain faagit saattoivat enää auttaa

Yhdysvaltalainen Tom Patterson sai muutama vuosi sitten Egyptin-matkallaan elimistöönsä Acinetobacter baumanni -bakteerin.

Se kuuluu bakteereihin, joihin Maailman terveysjärjestö on kehottanut etsimään pikaisesti uusia hoitokeinoja, koska moniin kantoihin eivät tehoa enää mitkään antibiootit.

– Bakteeri alkoi vähitellen syödä Pattersonia sisältäpäin. Amerikassa annettiin kaikki mahdolliset tavanomaiset hoidot, mutta lopulta lääkärit totesivat, että mitään ei ollut enää tehtävissä. Kuolema oli varma, Jalasvuori kertoo.

Pattersonin puoliso alkoi etsiä vaihtoehtoisia hoitokeinoja ja löysi kolme tutkimusryhmää, joiden tutkimat faagit voisivat ehkä auttaa.

– Siinä vaiheessa Patterson oli ollut koomassa jo pitkän aikaa ja hänen kaikki elimensä olivat luovuttamassa. Kun faageja oli annettu kolme päivää, hän heräsi koomasta, ja nykyisin hän on täysin terve.

Pattersonin sairastumisesta ja toipumisesta voi lukea pitkän artikkelin Britannian yleisradioyhtiön BBC:n verkkosivulta.

Faageilla voi siis parhaassa tapauksessa tehdä sellaista, mihin tavanomainen lääketiede ei pysty. Antibioottien kaltaista bakteeritulehdusten vastaista kenttätykistöä faageista ei kuitenkaan ole luvassa.

Antibiootit ovat toimineet bakteereihin kohtalaisen laajakirjoisesti, mutta faagit ovat isäntäspesifistä täsmähoitoa, sanoo Matti Jalasvuori.

– Yksi faagi voi tehota yhteen bakteeri-infektioon 400:sta, jotka tulevat sairaalassa vastaan. Siksi faageilla hoitaminen ei tule koskaan olemaan samalla tavalla suoraviivaista kuin antibioottien käyttäminen.

Taiteilijan näkemys faageista bakteerin kimpussa. Aaron Bastin / Alamy / AOP

Faagiterapia ei ole uusi oivallus. Faagien tutkiminen alkoi jo kauan ennen antibioottitutkimusta.

Kanadalais-ranskalainen mikrobiologi Félix d’Herelle eristi ensimmäiset faagit punataudista toipuvan potilaan ulosteesta vuonna 1917. Kaksi vuotta myöhemmin keino oli jo hoitokäytössä. Pensilliini, ensimmäinen antibiootti, keksittiin vasta kymmenen vuoden päästä.

Faageilla hoidettiin bakteeritulehduksia lännessäkin vielä 1940-luvulla, mutta antibioottien kehittyminen lopahdutti kiinnostuksen. Niidenhän uskottiin tekevät tuota pikaa lopun ihmisten kaikista bakteeri-infektioista.

Neuvostoliitossa ja muualla Itä-Euroopassa faagien käyttöä ja tutkimusta jatkettiin, mutta lännessä mielenkiinto virisi uudelleen vasta 1990-luvulla, kun liikakäyttö oli vienyt antibioottien tehoa ja uskoa niiden kaikkivoipaisuuteen.

Rohkeimmissa arvioissa faageista ennustetaan joidenkin infektioiden käypää hoitoa jo lähivuosina, mutta kaikkiin tulehduksiin tepsivää apteekin hyllytavaraa bakteerien viruksista ei koskaan tule, olivatpa ne ihmisten kannalta kuinka hyviksiä tahansa.

Lue myös:

Vain kerran se on onnistunut täysin: rokotukset pyyhkivät tappajaviruksen koko maailmasta – 40 vuotta isorokon hävittämisestä

Lepakkojen virus aiheutti ihmisille pandemian mutta lepakot eivät sairastu – evoluutio on hyvittänyt kömpelöä lentäjää erikoisella immuunijärjestelmällä

Täältä voit lukea kaikki tuoreimmat uutiset koronaviruksesta.

Kuuntele Yle Areenassa:

Vesimeloni on kurkunviljelijän yllättävä vihollinen – kasvivirukset uhkaavat ruokaturvallisuutta, mutta tiede voi taklata ne geenisaksilla

Sat, 14/11/2020 - 16:00

Helsingin yliopiston Viikin kampuksen kasvihuoneissa on tarkka koodisto: aina ensin huoneeseen, jossa kasvaa terveitä kasveja, ei useampia ovia auki kerrallaan ja käsipesu, kun kasveja on kosketeltu.

Edes kastelukannuja ei viedä huoneesta toiseen.

Näissä kasvihuoneissa kasvaa tupakan sukulainen Nicotiana benthamiana. Kasvina se on epäonninen, sillä laji on altis monille viruksille, mutta juuri siksi erinomainen kasvivirusten tutkimiseen.

Kasvivirukset voivat olla merkittävä uhka maailman ruokaturvallisuudelle. Helsingin yliopiston kasvivirologi ja dosentti Kristiina Mäkisen mukaan infektoituneen vihanneksen syöminen ei kuitenkaan ole vaarallista.

Itse asiassa meistä jokainen on syönytkin sellaisia elämänsä aikana.

Koekasvissa huomaa selvän värinmuutoksen. Laikkuisuus, värinmuutokset ja kurttuuntuminen ovat yleisiä kasvivirusten oireita.Markku Pitkänen / Yle

Jotkut virukset ovat oireettomia, toiset hyvin lieväoireisia, mutta on myös sellaisia, jotka voivat viedä sadot. Yksi viruksille altis ruokakasvi on meille tuttu peruna. Pahimmillaan perunavirukset voivat viedä jopa 80 prosenttia pellon sadosta.

Mäkinen työryhmineen tutkii juuri perunan viruksia. Niitä ovat esimerkiksi perunan A- ja Y-virukset, perunan kierrelehtisyysvirus ja perunan maltokaarivirus.

– Kasviviruksia on valtavasti. Jokaisella viljelykasvilla on varmasti omat viruksensa, Mäkinen toteaa.

Esimerkiksi kasvihuoneiden kurkuilla ja tomaateilla on haitallisia viruksia, samoin marjapensailla ja hedelmäpuilla. Monista ei vielä ole haittaa Suomessa, mutta niiden pääsyä tänne yritetään estää kaikin keinoin.

Virusten oireet ilmenevät monin tavoin, ja usein virukset nimetään oireiden mukaan. Keltavihreämosaiikki, kurttuuntuminen, kuolioläikät ja kasvun pienentyminen ovat oireista tyypillisempiä. Esimerkiksi viljoilla on monia kääpiökasvuisuusviruksia.

Kotipuutarhurin huoleksi myös koristekasveja vaivaa oma arsenaalinsa viruksia.

Tiede taistelee viruksia vastaan genetiikan keinoin, mutta kasvin voi myös "rokottaa"

Nyt arvioidaan, että tieteellä voisi olla uusia keinoja taklata kasvivirukset. Yksi suuri edistysaskel on genetiikan uusi yleisavain CRISPR-geenieditointi, joka toi kehittäjilleen kemian Nobel-palkinnon tänä vuonna.

Osa kasveista kestää viruksia paremmin, sillä niillä on geneettinen suoja viruksia vastaan. Geenisaksien avulla ihminen pystyy täsmämuuntamaan geenin informaatiota sellaiseksi, ettei sen koodaama proteiini enää toimi viruksen toivomalla tavalla.

Muuntamalla proteiineja kasvien luonnollinen geeninhiljennys tehostuu. Kasvisolu tunnistaa viruksesta peräisin olevan vieraan geneettisen materiaalin ja pilkkoo sen pieniin osiin, jolloin virusproteiinien tuotto loppuu.

Lisäksi kasveja voi myös ikään kuin rokottaa. Vaikkei niillä ole immuunipuolustusjärjestelmää, voidaan kasvi infektoida lieväoireisella versiolla viruksesta, jolloin vakavampioireinen ei enää infektoi sitä.

Tätä teknologiaa tutkitaan esimerkiksi puutomaattien eli tamarillojen turvaamiseen Uudessa-Seelannissa, josta niitä tuodaan myös Suomeen.

Helsingin yliopiston kasvivirologi ja dosentti Kristiina Mäkinen.Markku Pitkänen / Yle

Yksi teknologinen mullistus on myös RNA-sekvensointi eli analyysi, jonka avulla voidaan tunnistaa, mitä viruksia kasvit pitävät sisällään.

– Sekvensoinnilla nähdään, onko kasvissa 10 virusta, yksi virus vai ei viruksia ollenkaan. Ennen tekniikat perustuivat siihen, että tutkijoiden piti etukäteen tietää, mitä etsitään, Mäkinen kertoo.

Sekvensoinnin avulla viruksia voidaan siis löytää entistä tehokkaammin. Teknologiasta on nyt tullut riittävän edullista yleiseen käyttöön, ja tutkijat ennustavat, että useimmat kasvivirukset voidaan tunnistaa helposti ja nopeasti jo vuosikymmenen loppuun mennessä.

Tällä hetkellä virastoille laaditaan sääntöjä siitä, miten sekvensoinnit tehdään pätevästi. Menetelmän avulla saadaan laadukkaita turvallisia siemeniä, jotka eivät ole infektoituneita.

Kasvitaudit kansainvälinen uhka ruokaturvallisuudelle

Historia on opettanut meille kasvitautien vaarallisuudesta. 1800-luvun puolivälissä perunaruttoepidemia aiheutti Irlannissa valtavan nälänhädän, joka johti jopa miljoonan irlantilaisen kuolemaan.

Tänä vuonna on vietetty kansanvälistä kasvinterveysvuotta, joka on mediahuomiossa uhannut jäädä koronapandemian jalkoihin.

Suomessa kasvivirukset haittaavat elämäämme melko vähän, mutta Etelä-Euroopassa tilanne on toinen.

Välimeren maissa vakavia virusongelmia on jo, eivätkä ne helpota trooppisella tai subtrooppisella vyöhykkeellä. Monien elämä riippuu viljelmien sadoista.

Ihmisten elämä riippuu viljelysten varassa ympäri maailman. Kuvassa bataatinviljelyä Ghanassa.Riikka Pennanen / Yle

Mäkisen mukaan Suomen ilmasto-olosuhteet ovat aika hyvät. Kaikki hyönteislajit eivät pysty talvehtimaan täällä, jolloin ne levittävät vähemmän viruksia. Lisäksi vuosien varrella on tehty paljon töitä siementen terveyden varmistamiseksi.

– Lähinnä virukset aiheuttavat haittaa ja satomenetyksiä, mutta eivät ole vielä ruokaturvallisuuden kannalta iso ongelma. Jos ilmasto lämpenee, nähdään tuleeko virustaudeista täällä vaikeampia, Mäkinen kertoo.

Kaikilla maailman tärkeimmillä kasveilla – siis niillä joista suurin osa ihmiskunnan ruuasta tulee – on vakavia viruksia.

– Esimerkiksi riisillä on sellaisia virustauteja, jotka voivat tuhota 100 prosenttisesti sen pellon, johon ne iskevät.

Levittäjinä ihminen, hyönteiset, villikasvit ja maailmankauppa

Joskus virukset tulevat ihmisen mukana yllättävistä paikoista. Kurkun vihermosaiikkivirusta on tullut Suomeen esimerkiksi vesimelonien mukana.

Myös monet hyönteiset levittävät kasviviruksia. Ilmastonmuutoksen mukana pohjoiseen leviävät uudet hyönteislajit voivat tuoda mukanaan uusia kasviviruksia.

Joskus virus hyppää villikasveista viljelyksille, kun laji tuodaan uuteen ympäristöön. Maailmankauppa on aiheuttanut jopa vakavia pandemioita.

Tämän koekasvin lehdet kuihtuvat jo, mutta se ei johdu viruksista. Kasvit kuivataan ja hävitetään tutkimuksen jälkeen.Markku Pitkänen / Yle

Jos virus infektoi kasvin, lääkettä vaivaan ei ole. Infektoituneet kasvit pitää kerätä viljelmiltä pois heti, kun sellaisia huomaa.

Hyönteislevityksen takia infektoituneita kasveja ei saa kipata avokompostiin. Hyönteiset syövät niitä siellä ja lehahtavat jälleen pellolle tuomaan viruksen takaisin. Paras tapa hävittää viruksen runtelemat kasvit on Mäkisen mukaan polttaminen.

Ihminen voi ennaltaehkäistä virusten leviämistä kuten koronankin kohdalla. Kurkunkasvattaja saa edelleenkin syödä vesimelonia helteisenä kesäpäivänä ennen kuin menee kasvihuoneeseen, mutta kädet kannattaa pestä ensin huolellisesti saippualla.

Myös siementen analysointi takaa sen, ettei viruksia kulkeudu maahan niiden mukana. Kotimaisen ja huolellisesti tarkastetun siemenperunan avulla monista perunaviruksista on päästy eroon Suomessa.

Lue myös:

Varo Viron tuliaisia - tulipolte tuhoaa puut ja naapurisuhteet

Marjojen tuontia Venäjältä rajoitetaan – jatkossa niillä on oltava terveystodistus

Jatkuva yötyö altistaa terveysriskeille, varoittaa tuore tutkimus – poliisi, sairaanhoitaja ja vartija kertovat vaikutuksista: "On kausia, jolloin nukun huonommin"

Fri, 13/11/2020 - 10:00

Tihkusade kastelee Raision poliisiaseman hämärää pihaa, kun vanhempi konstaapeli Gisela von Porat starttaa iltaseitsemältä kahdentoista tunnin yövuoroaan.

Arkiyö ei ehkä ole kaikkein kiireisin, mutta silloinkin metelihälytyksiä tulee, kun naapurit kyllästyvät pikkutuntien juhlijoihin ja kutsuvat poliisin paikalle.

Von Porat on tehnyt yövuoroja reilut kolme vuotta. Hän myöntää, että iltatorkulle oli aluksi totuttelua valvomiseen. Vaikka kroppa on nyt tottunut uuteen rytmiin, väsymykseltä ei voi aina välttyä.

– Välillä on kausia, jolloin nukun vähemmän ja huonommin. Silloin ihan ensimmäiseksi vähennän kaikkea muuta kuormitusta. Tyhjennän kalenteria ja otan parempia rauhoittumishetkiä, vaikken nukkuisikaan.

Vaihteleva vuorotyö motivoi, vaikka perhe-elämän sovittaminen siihen vaatii omat järjestelynsä.

– Minulla on lapsia ja koiria. Minun täytyy miettiä oman jaksamisen mukaan se, mitä heidän kanssaan jaksan ja mitä ei jaksa tehdä. Täysin normaalisti ei pysty elämään, mutta melkein.

Tätä juttua varten haastateltiin myös kahta muuta yötyötä tekevää. Leikkaussalin sairaanhoitaja Taina Leppänen kertoo tehneensä yövuoroja jo 1980-luvun alkupuolelta asti, pitkään myös pelkkiä yövuoroja.

Sairaanhoitaja Taina Leppänen ei ole havainnut yötyön haittoja, vaikka on tehnyt yövuoroja pian 40 vuotta.Markku Sandell / Yle

– Lähtiessäni tähän ammattiin tiesin, että työ on vuorotyötä. Jossain vaiheessa elämää se vaikuttaa todella paljon. Varsinkin, kun lapset ovat pieniä, on mietittävä päivähoidot ynnä muut.

Silti hän kertoo pitäneensä yötyöstä, jolloin asioiden hoitaminen päivisin sujui. Nyt kolmivuorotyössä vuorot jakautuvat epätasaisemmin.

– Se on aika raskasta.

Ylivartija Matias Anttilalla yövuoroja on puolestaan takana kuutisen vuotta. Valvominen väsyttää, mutta Anttila kertoo toipuvansa siitä helposti.

– Totta kai yövuoron jälkeen vähän naatti on, mutta sitten otetaan unta palloon.

Ehkä tulevaisuudessa elämänrytmi voi silti muuttua, Anttila pohtii.

– Jos jossain vaiheessa perhettä meinaa ruveta perustamaan, on helpompi pyörittää arkea normaalilla rytmillä.

Työkavereilla joskus näyttää silmä lupsuvan, mutta hyvin he tuntuvat jaksavan, ylivartija Matias Anttila tuumii yövuoroista.Markku Sandell / Yle Tutkimustulokset kertovat yötyön riskeistä

Tuoreen pohjoismaisen tutkimuksen mukaan yötyötä sisältävä vuorotyö on yhteydessä työtapaturmiin, sairauspoissaoloihin sekä esimerkiksi keskenmenoihin ja rintasyöpään.

– Toisaalta tutkimukset viittaavat myös vahvasti siihen, että voimme vähentää näitä riskejä hyvällä vuorosuunnittelulla ja parantamalla työntekijöiden vaikutusmahdollisuuksia työaikoihin, kertoo tutkimusprofessori Mikko Härmä Työterveyslaitoksesta.

Tutkimusryhmä on päivittänyt suositukset vuorotyön terveys- ja turvallisuusriskien ehkäisemiseksi.

Uudet suositukset vuorotyön suunnitteluun yötyön osalta
  • Lyhyempiä yövuorojaksoja ja enemmän palautumisaikaa työvuorojen välille.
  • Peräkkäisten yövuorojen lukumäärä tulisi olla vähäinen, mieluiten korkeintaan 3 yötä peräkkäin.
  • Alle 11 tunnin vuorovälejä tulisi välttää.
  • Nopeat vuorokierrot, kuten 2–3 peräkkäistä yövuoroa, ovat suositeltavampia verrattuna hitaisiin vuorokiertoihin, joissa peräkkäisiä yövuoroja on neljä tai enemmän.
  • Raskaana olevilla naisilla ei tulisi olla enempää kuin yksi yövuoro viikossa.
  • Työntekijät tulee ottaa mukaan työvuorojen suunnitteluun.

Tutkimusprofessori Mikko Härmä pitää realistisena, että suosituksia voidaan myös ryhtyä noudattamaan työpaikoilla.

– Kuitenkin viime kädessä yritykset ja organisaatiot päättävät, missä määrin haluavat ottaa työhyvinvointiin liittyvät asiat mukaan käytännön vuorosuunnitteluun, Härmä toteaa.

Tutkimusprofessori Mikko Härmän mukaan työntekijöiden hyvinvointiin panostamisesta hyötyy myös työnantaja.Esa Syväkuru / Yle Hyvä työvuorosuunnittelu auttaa jaksamaan

Tutkimukset osoittavat, että hyvät vaikutusmahdollisuudet työaikoihin vähentävät sairauspoissaolojen, tapaturmien, mielenterveysongelmien sekä tuki- ja liikuntaelinoireiden riskiä.

TTL:n tutkimusprofessori Mikko Härmän mukaan hyvä vuorosuunnittelu tapahtuu pitkäjänteisesti yhteistyössä henkilöstön kanssa.

– On tärkeä ottaa huomioon paitsi normaalit miehitykseen, pätevyyksiin ja säädöksiin liittyvät asiat, mutta myös ihmisen biologiset ja yksilölliset rajat, Härmä painottaa.

Härmän mukaan tämä on erityisen tärkeää esimerkiksi ikääntyviä ihmisiä ja osatyökykyisiä ajatellen. Hän kertoo, että lisäksi naisvaltaisilla palvelusektorin aloilla vaikutusmahdollisuudet työaikoihin ovat Suomessa varsin huonot.

– Niillä tehdään paljon aikaan ja paikkaan sidottua työtä.

Tämän vahvistaa myös leikkaussalin sairaanhoitajana Turun yliopistollisessa keskussairaalassa työskentelevä Taina Leppänen. Hän toteaa, että oma vaikutus työvuoroihin on vähäinen.

– Voisin suunnitella vapaita ja harrastuksia, jos työvuorolistan suunnitteluun voisi osallistua ja vaikuttaa itse omiin vuoroihin.

Työntekijän hyvinvoinnista hyötyvät kaikki osapuolet

Matias Anttilan mukaan THV Turvapalveluiden vuorosuunnittelussa työntekijöitä kuunnellaan. Ala on miesvaltainen.

– Joustavat esimiehet ottavat vuoropyynnöt hyvin huomioon.

Yhteisöllisen vuorosuunnittelun myötä sairauspoissaolot vähenevät, ihmiset nukkuvat paremmin sekä työn ja muun elämän yhteensovittaminen helpottuu, tuoreesta tutkimuksesta selviää.

Yhteisöllinen työvuorosuunnittelu tarkoittaa, että työntekijät otetaan mukaan työvuorojen suunnitteluun.

Hyvät vaikutusmahdollisuudet työaikoihin lisäävät myls työaikojen joustavuutta. Joustavuus voi liittyä työpäivän pituuteen tai aloitus- ja lopetusajankohtiin. Taukojen, vapaapäivien ja lomien ajankohdat voi valita itsenäisemmin.

– Pitkällä tähtäimellä tämä näkyy työhön osallistumiseen parantumisena ja työn vetovoiman lisääntymisenä. Työnantajan näkökulmasta positiivista on, että työntekijät saadaan pidettyä työelämässä paremmin, Mikko Härmä sanoo.

Uudet suositukset vaikutusmahdollisuuksien lisäämiseksi työaikoihin
  • Vaikutusmahdollisuuksia työaikoihin pitää lisätä.
  • Joustavan työn suositukset tulisi räätälöidä työntekijöiden iän, sukupuolen, työkyvyn ja työn sisällön mukaisesti.
  • Työntekijöille, joilla on erityisen matalat vaikutusmahdollisuudet työaikoihin, tulisi kohdentaa toimenpiteitä, jotka takaavat vähimmäistasoiset vaikutusmahdollisuudet.

Vanhempi konstaapeli Gisela von Porat miettii hetken, miten omat vuoronsa järjestäisi, jos niihin voisi vaikuttaa nykyistä enemmän. Nyt vuorot järjestyvät kaikilla ryhmillä saman rungon mukaisesti.

Toiveita huomioidaan von Poratin mukaan melko hyvin.

– Varmaan tekisin vähemmän yövuoroja, jotta jaksaminen ja vireystila olisi päiväsaikaan parempi. En kuitenkaan lopettaisi niiden tekemistä kokonaan. Nautin työstäni ja öisin tapahtuu aina hieman erilaisia asioita kuin päivisin.

Mitä ajatuksia juttu herättää? Kerro myös oma kokemuksesi vuorotyöstä! Keskustelu on auki 14.11. kello 23 saakka.

Lue koko tutkimus: Working hours, health, well-being and participation in working life : Current knowledge and recommendations for health and safety

Lue myös:

Työntekijät riemastuivat, kun työvuorot pitenivät 4 tunnilla – näin menee tehtaalla, joka ei ole edes vilkaissut alan yhteistä TESiä vuosiin

Työterveyslaitos: Työntekijät mukaan työvuorojensa suunnitteluun – etenkin naisvaltaisilla hoiva- ja palvelualoilla työskentelevät naiset hyötyisivät tästä

Työelämä Suomessa muuttuu kohta: Työnantaja voi teettää aiempaa vapaammin vuorotyötä, jaksotyötä ja yötyötä – Tutkija näkee vaaroja

Tutkimusprofessori muistuttaa vuorotyön monista terveyshaitoista – epäsäännölliset työajat yhä yleisempiä

Johtajaylilääkäri suomii kovin sanoin lääkäreiden vuorokauden mittaisia päivystysvuoroja: "Minä en menisi edes kampaajalle, joka on valvonut 24 tuntia"

Kuva esiäideistämme monipuolistuu tutkimus tutkimukselta – suurriistan metsästäminen oli myös naisten työtä

Fri, 13/11/2020 - 07:41

Arkeologit ovat löytöjään tulkitessaan olleet taipuvaisia ajattelemaan niin kuin ihmiset yleensä: normit, joihin itse on tottunut, ovat ikipätevät. Varsinkin sukupuolirooleja tullaan edelleen helposti katselleeksi oman ajan silmälasien lävitse.

Tällä vuosituhannella tutkimus toisensa jälkeen on kuitenkin alkanut tuottaa uudenlaisia todisteita muinaisten aikojen naisten elämästä. Tuorein tutkimus Etelä-Amerikasta panee suurriistan metsästämiseen tarkoitetut aseet yhdeksäntuhatta vuotta sitten eläneen naisen käsiin.

Varhaisimpien arkeologien mielestä oli selvää, että sukupuolilla oli ollut aikojen alusta asti samalla tavoin jakautuneet roolit kuin heidän viktoriaanisessa yhteiskunnassaan. Etenkin käsitys metsästyksestä pelkästään miesten esihistoriallisena työnä on vieläkin varsin tukevasti vallalla.

Se on tehnyt vainajan sukupuolen määrittelystä helppoa: Jos haudassa on mesästys- tai sota-aseita, siellä lepää mies. Korut ja talouskapineet puolestaan todistavat vainajan naiseksi. Ruoan hankinnassa hänelle kuului keräilijän rooli.

Tutkimusmenenetelmien kehittyminen on rikkonut tätä suoraviivaista kaavaa. Sen hyväksyminen ei ole ollut kaikille helppoa. Esimerkiksi käy Ruotsista 1880-luvulla löytynyt vainaja, jonka varustus ei olisi voinut olla täydellisempi viikinkijoukkojen johtajalle.

Birkalaissoturin haudasta löytyivät niin miekka, kilpi, keihäs ja sotanuija kuin lautapeli, jollaisten avulla viikinkipäällikköt suunnittelivat taistelustrategioitaan.

Kolme vuotta sitten DNA-tutkimus osoitti vastaansanomattomasti, että soturi oli nainen. Se aiheutti suurta tuohtumusta, kertoivat vastalausemyrskystä hämmentyneet tutkijat. Tulosta yritettiin kumota muun muassa väittämällä, että haudan luiden oli täytynyt jossakin vaiheessa vaihtua.

Andien korkeuksista löytyi metsästäjän hauta

Yle on vuosien varrella uutisoinut useista muistakin vainajista, joiden sukupuoli ei ole vastannut hautaesineistä muodostettua ennakkokäsitystä, viimeksi kesällä: Skyyttiurho olikin tyttösoturi – nykytutkimusten tulokset piirtävät uutta kuvaa legendaarisen ratsastajakansan naisista.

Tuorein löytö vie skyyttien mailta Itä-Siperiasta intiaanien pariin Etelä-Amerikan Andeille, lähes neljän kilometrin korkeuteen.

Wilamaya Patjxassa nykyisessä Perussa haudattiin 8 700–9 000 vuotta sitten ihminen, joka sai mukaansa runsaat työkalut niin metsästystä kuin saaliin käsittelyä varten.

Vainajalle annettiin nimeksi WPI6, "Wilamaya Patjxa Individual 6", sillä samalta tuulenpieksämältä alueelta oli löytynyt jo viisi hänen aikalaistaan. Yhdestä haudasta oli löytynyt myös muutamia metsästysaseita.

WPI6 lepäsi haudassaan polvet puolittain koukussa. Esineet olivat kasassa hänen reisiluunsa päällä; ehkä ne olivat olleet nahkapussukassa, joka ei ollut kestänyt aikaa. Haudan täyttömaassa oli vikunjojen ja muiden isojen nisäkkäiden luita.

Metsämiehestä tuli jahtinainen

Esineiden runsaudesta hurmaantunut tutkijaryhmä totesi yhteen ääneen, että kyseessä täytyi olla iso päällikkö ja mahtava metsämies, kertoo Science Advances -lehdessä ilmestyneen tutkimusartikkelin pääkirjoittaja, Kalifornian yliopiston apulaisprofessori Randy Haas.

Vain Arizonan yliopiston bioarkeologilla Jim Watsonilla oli oma näkemys: luiden sirouden perusteella hän tuumi, että metsästäjä taisikin olla nainen. Hampaiden proteiinin analyysi todisti Watsonin olleen oikeassa.

– Läntisen kulttuurin seksismi on saattanut haitata kykyämme tunnistaa naismetsästäjät. Hämmästyin itsekin analyysin tulosta, valitettavasti, Haas sanoo.

Jopa jotkut feministisimmistä tutkijoista ovat pitäneet totuutena sitä, etteivät naiset yleensä olleet metsästäjiä, hän lisää New Scientist -lehdessä.

WPI6 oli kuollessaan 17–19-vuotias. Hänen metsästäjyydelleen saatiin vahvistusta hautaesineiden lisäksi luiden isotooppianalyyseistä. Ne osoittivat, että hänen ruokavaliossaan oli ollut tukevasti lihaa.

Haudasta löydettyjä työkaluja: heittokeihäiden kärkiä, kaapimia, leikkuuteriä, hioinkiviä. Lisäksi kaksi punaisen okran kimpaletta ilmeisesti nahkojen käsittelyyn. Randy Haas & Matthew Verdolivo / UC Davis

Toinen aseineen löydetty vainaja osoittautui mieheksi. Oliko hän normi ja WPI6 yksittäinen poikkeus? Sitä tutkijaryhmä ryhtyi seuraavaksi selvittämään. Ehkä lajimme ei sittenkään alkujaan erotellut "miesten töitä" ja "naisten töitä", tutkijat pohtivat.

He alkoivat etsiä Amerikoissa tehdyistä tutkimuksista muitakin merkkejä varhaisimmista suurriistan metsästäjistä. Meta-analyysissä löytyi 429 tuonaikaisten populaatioiden edustajaa yli sadalta asuinalueelta, Alaskasta Argentiinaan.

27 vainajaa oli saanut mukaansa aseita, joilla saattoi jahdata isoja eläimiä. Heistä 11 oli naisia. Aineisto on niin suuri, ettei poikkeuksesta voi enää puhua, sanoo Haas.

Tutkijat laskivat aineiston perusteella, että Amerikkoja asuttaneiden varhaisten populaatioiden metsästäjistä ainakin kolmannes tai jopa puolet oli naisia.

Haasin mukaan havainto oli aiemmin hukkunut siihen, että useimmissa tapauksissa arkeologit olivat kirjanneet naisten hautojen veitset ja heittokeihään kärjiltä näyttäneet esineet ruoan valmistamisessa käytetyiksi työkaluiksi, eivät metsästysaseiksi.

Vaihtoehtoisesti he olivat epäilleet määritelleensä vainajien sukupuolen väärin.

Mikä aloitti työtehtävien sukupuolittamisen?

Haas pitää tutkimustuloksia erityisen osuvina juuri nyt, kun käydään keskustelua sukupuolten välisestä epätasa-arvosta työelämässä.

– Nykyisissä metsästäjä-keräilijäyhteisöissä tehtävät ovat jakautuneet erittäin tarkkaan sukupuolen mukaan, minkä takia jotkut voivat kuvitella, että vastaavat työaseman ja palkkauksen erot ovat jollakin tapaa luonnollisia, Haas sanoo.

Tulokset herättivät Haasin ryhmässä väistämättä ajatuksen uudesta tutkimusaiheesta: Milloin työtehtäviä alettiin jaotella juuri sukupuolen perusteella?

Jaottelua on perusteltu ihmislajimme evoluution edistämisellä. Lasta odottavat tai imettävät naiset olivat kotosalla turvassa, ja samalla turvattiin lajin jatkuminen.

Vasta-argumenttina voi esittää, että riittävä proteiinin saanti oli ratkaisevan tärkeää metsästäjä-keräilijäpopulaatioille. Siispä suurin mahdollinen jahtijoukko oli evoluuton kannalta niin ikään järkevää.

Alpakoita vuoristoniityllä. Muun muassa tällaista riistaa WPI6 metsästi heittokeihäällä. Bernhard Klar / Alamy / AOP

Niin tai näin, lisääntyvä todistusaineisto osoittaa, että suoraviivaiset vastaukset tämän päivän näkökulmasta ovat liian yksinkertaisia selittämään ihmisten käyttäytymistä tuhansia vuosia sitten.

Mutta voihan sellaisenkin hypoteesin esittää kuin Wyomingin yliopiston antropologian professorin Robert Kellyn kommentti tutkimukseen: WPI6:n haudan aseet olivat metsästäjien – miesten – muistolahjoja naiselle, joka ei itse suinkaan ollut niillä metsästänyt.

Selitys on tutun oloinen. Melkein samanlaisen esitti italialaisarkeologi Alessandro Mandolesi joitakin vuosia sitten, kun Tarquiniasta etruskihaudasta komeine keihäineen löytynyt "prinssi" osoittautuikin naiseksi.

Mandolesi tulkitsi, ettei keihäs kuulunut naiselle, vaikka se oli pantu hänen viereensä, vaan symboloi hänen liittoaan samaan hautaan tuhkattuna ja koruttomasti kätketyn miehen kanssa.

Voit keskustella tästä aiheesta lauantaihin kello 23:een saakka.

Vain kerran se on onnistunut täysin: rokotukset pyyhkivät tappajaviruksen koko maailmasta – 40 vuotta isorokon hävittämisestä

Thu, 12/11/2020 - 20:27

"Maailma ja sen ihmiset ovat voittaneet vapauden isorokosta, joka riehui mitä tuhoisimpina epidemioina aikojen alusta asti ja jätti jälkeensä kuolemaa, sokeutta ja rujoutta."

Monia tartuntatauteja on saatu rokotteilla hyvin kuriin ja Suomen tapaisista maista hävitettyäkin, mutta Maailman terveysjärjestön WHO:n yleiskokouksessa vuonna 1980 annetun juhlavan julistuksen kaltaista ei ole päästy toistamaan.

Isorokko oli tappavuudeltaan virustautien vastinpari bakteerien aiheuttamille rutoille. Ruttoa esiintyy harvakseltaan edelleen, tänä vuonna jälleen muun muassa Kaliforniassa, mutta isorokkoviruksia on vain lukkojen takana kahdessa laboratoriossa Yhdysvalloissa ja Venäjällä.

Laajat rokotuskampanjat tekivät 1950–1970-luvuilla lopullisesti selvää taudista, johin arvioidaan vielä viime vuosisadalla kuolleen yli 300 miljoonaa ihmistä.

Rokonarvet olivat tavallinen näky

Vaikka isorokko oli pitkälti lastentauti, se ei säästänyt aikuisiakaan. Etenkin 1700-luvulla se oli yleisin kuolinsyy, säätyyn katsomatta. Kuolonuhrien joukossa olivat muun muassa Ranskan kuningas Ludvig XV ja Venäjän teini-ikäinen tsaari Pietari II.

Tartunnan saaneista lähes kolmannes kuoli, lapsista suuri enemmistö. Kolmasosa henkiin jääneistä menetti näkönsä, ja monet rampautuivat. Vielä paljon useammat isorokko merkitsi pysyvästi syvillä rokonarvilla.

– Niitä oli ihmisillä paljon 1700-luvulla ja vielä 1800-luvullakin. Se panee epäilemään muotokuvamaalausten realismia, sanoo Helsingin yliopiston kansanterveyden historian dosentti Heikki Vuorinen.

Frans Huysin teoksessa ei näy, että Englannin kuningatar Elisabet I oli sairastanut nuorena isorokon. Hän peitteli arpiaan paksulla valkealla ihomaalilla, jonka sisältämä lyijy teki iholle vähitellen omia tuhojaan. The Metropolitan Museum of Art

Venäläiset mikrobiologit laskivat muutaman vuoden takaisessa tutkimuksessaan, että isorokkoviruksen alkukoti oli 3 000–4 000 vuoden takaisessa Koillis-Afrikassa. Paljon pidemmiksikin juuria on arveltu, jopa kymmenentuhannen vuoden mittaisiksi.

Igor Babkinin ja Irina Babkinan tutkimuksen mukaan virus tarttui pronssikauden viljelijäväestöön eläimestä, jonka kanssa ei ollut aiemmin oltu tekemisissä. Uusi otus oli tutkijoiden mukaan oletettavasti kameli.

Virus kehittyi variantiksi, joka tarttui tehokkaasti ihmisestä ihmiseen, mutta ei enää koskaan takaisin eläimiin.

Ilmastonmuutos, joka tiedetään pandemioiden kasvavaksi uhkatekijäksi, oli luultavasti laukaiseva tekijä myös isorokon synnyssä. Koillis-Afrikassa ja Lähi-idässä laajemminkin kärsittiin tuohon aikaan pitkään erittäin pahoista kuivuuksista.

Mitä enemmän ihmiset alkoivat liikkua, sitä tehokkaammin levisi isorokkoviruskin. Tällaiseksi sen reitti arvioidaan:

  • 500-luku: Kiinan ja Korean kanssa käydyn kaupan myötä Japaniin
  • 600-luku: arabien mukana Luoteis-Afrikkaan sekä Espanjaan ja Portugaliin
  • 1000-luku: ristiretkeläisten tuomana muualle Eurooppaan
  • 1400-luku: portugalilaisten miehittäjien viemänä Länsi-Afrikkaan
  • 1500-luku: eurooppalaisten valloittajien ja Afrikasta tuotujen orjien mukana Väli- ja Etelä-Amerikkaan ja Karibialle
  • 1600-luku: eurooppalaisten uudisasukkaiden viemänä Pohjois-Amerikkaan
  • 1700-luku: brittien tuliaisena Australiaan
1100-luvulla eaa. eläneen farao Ramses V:n kuolinsyynä pidetään muumion arpien perusteella isorokkoa. Mutta oliko niin? Kansainvälisen tutkimuksen mukaan isorokkoa ei ollutkaan Ramsesin aikana eikä pitkään sen jälkeenkään. Gianni Dagli Orti / AOP

Kansainvälinen tutkimus kyseenalaisti joitakin vuosia sitten isorokon tuhansien vuosien pituiset juuret ja esitti hypoteesin, jonka mukaan iso tappaja olikin varsin moderni vitsaus.

Tutkimuksessa, jossa oli mukana myös Helsingin yliopisto, sekvensoitiin isorokkoviruksen perimä 1600-luvun liettualaisesta lapsivainajasta löytyneen DNA:n fragmenteista.

Kun tulosta verrattiin viime vuosisadan isorokkokantoihin, tutkijat päätyivät yllätyshypoteesiin: isorokon kantamuoto ajoittuukin vasta noin vuoteen 1580. Päätelmä tarvitsisi kuitenkin vahvistusta päihittääkseen vakiintuneen kannan.

Myös Heikki Vuorinen pitää isorokkoa edelleen tuhansia vuosia vanhana tautina. Käsitystä tukevat monet taudin oireita kuvailevat muinaiset kirjoitukset.

Luonnontieteellisten tutkimusmenetelmien kehittyminen tuonee lisää todisteita suuntaan tai toiseen, hän sanoo. Perin pahoinkin pilkkoontuneesta muinais-DNA:sta on alettu saada irti tietoa, mitä ei vielä joitakin vuosia sitten voitu toivoakaan.

Isorokko kotiutui kaupunkeihin ja vaelsi maaseudulla

Kun isorokko lähti taipaleelle, se saavutti lopulta maailman kaikki asutetut kolkat.

1700-luvulla Helsingissä ja etenkin sen linnoitussaaressa Sveaborgissa, nykyisessä Suomenlinnassa, alkoi olla niin paljon väkeä, että isorokko oli todennäköisesti asettunut sinne jo varsin kotoperäiseksi eikä levinnyt vain epidemioina, sanoo Heikki Vuorinen.

Turku oli vielä isompi, ainakin siviiliväestönsä määrältä.

– Maaseudulla isorokko kierteli epidemioina. Niihin sairastuivat kaikki, jotka eivät olleet saaneet tartuntaa edellisen epidemian aikana.

Aikaväli on luettavissa seurakuntien kuolleiden kirjoista, epidemian vanhimman lapsivainajan iästä. Pitkää väliä epidemiat eivät pitäneet, yleensä vain puolisen tusinaa vuotta, Vuorinen kertoo.

Kun Sveaborg eli Viapori eli sittemmin Suomenlinna rakennettiin, se tiesi isorokolle riittävästi väkeä, johon asettua kotoperäiseksi. Ruotsalaisen Elias Martinin grafiikka on vuodelta 1782. Kansalliskirjasto

Isorokkoa yritettiin estää sen tahallisella tartuttamisella. Rokonistutuksessa otettiin nestettä lievästi sairastuneiden rokkorakkuloista ja toivottiin, että tauti myös toistuisi lievänä. Kauan oli jo tiedetty, että isorokko jättää kerran sairastaneen rauhaan.

Valtaosa saikin rokonistutuksesta immuniteetin, mutta epäonnisimmilla tauti roihahti täyteen mittaansa ja koitui kuolemaksi.

– Katariina Suuri kutsui englantilaisia rokonistuttajia Venäjälle, kun tieto rokonistutuksesta levisi Euroopan sivistyneistön pariin. Muualla maailmassa oli käytetty useita erilaisia menetelmiä jo kauan. Euroopassa rokonistutus tuli yleiseen tietoon vasta 1700-luvun alussa, kertoo Heikki Vuorinen.

Suomen ja samalla koko Ruotsin valtakunnan ensimmäinen rokonistutus tehtiin Turussa 1750-luvulla. Erityisen innokkaasti ajatusta alkoi levittää monitoimimies Anders Chydenius, pappi, poliitikko ja lääkäri.

Hän opasti käyttämään teräväksi hiottua käyrää suutarinneulaa. Sillä vedettiin isorokkovisvalla kyllästetty puuvillalanka peukalon ja etusormen välisen ihopoimun tai kämmenen lävitse.

Lanka vedetään hitaasti läpi, ja loppupää leikataan poikki niin, että se jää ihon alle. Käden ympärille kiedotaan palttinaside, ei siksi, että sidettä tarvittaisiin, vaan lapsen tyynnyttelemiseksi. Chydeniuksen rokonistutusohje

1790-luvulla englantilainen lääkäri Edward Jenner alkoi uumoilla, että ratkaisu isorokon nujertamiseen saattoi piillä siinä, että karjapiikoja kehuttiin kauniiksi. Jennerin kerrotaan kuulleen sattumalta, mitä yksi heistä sanoi toverilleen:

"Minä en saa koskaan isorokkoa, minulla on ollut lehmärokko. Minun naamaani eivät rumat rokonarvet ikinä pilaa."

– Karjapiiat saivat lypsäessään lehmärokon. Se aiheuttaa kyhmyjä käsiin, mutta ei ole ihmiselle vaarallinen, eikä siitä tullut rokonarpia, kertoo Vuorinen.

Tästä isorokon hävittäminen lähti: Jennerin kirjan piirroskuva karjapiika Sarah Nelmesin käden lehmärokkorakkuloista.AOP

Koekaniiniksi Jenner otti James Phippsin, puutarhansa hoitajaksi palkkaamansa kahdeksanvuotiaan. Jenner teki hänen olkavarteensa haavan ja pani siihen karjapiika Sarah Nelmerin käden lehmärokkorakkulasta ottamaansa nestettä.

Jenner kirjasi Phippsin oireet: viikon päästä kipua olkavarressa, sitten vilunväristyksiä ja vähän päänsärkyä. Oireet menivät nopeasti ohi. Runsas kuukausi myöhemmin Jenner yritti tartuttaa Phippsiin isorokon, mutta pojan elimistö ei ollut moksiskaan.

Jenner toisti yrityksen myöhemmin yli 20 kertaa, ja tulos oli aina sama. Lehmärokkovirus, isorokon läheinen sukulainen, oli antanut immuniteetin isorokolle.

Jennerin keksinnön antamaan toivoon tartuttiin innokkaasti, vaikka rokote aiheutti myös epäluuloa ja pilkkaa. Suomessa ensimmäinen rokotus annettiin jo neljä vuotta sen jälkeen, kun Jenner oli kokeillut ideaansa Phippsiin.

Rokotukset alkoivat nopeasti paitsi torpata tartuntoja niin myös muuttaa virusta. Siitä kehittyi kaksi kantaa, koska virus reagoi kuten olemassaolostaan kamppaileville viruksille on loogista: mitä lievempi tulehdus, sitä vähemmän ihmiset kiinnittävät siihen huomiota ja sitä enemmän he levittävät virusta eteenpäin.

Variola major -virukseen kuoli kymmeniä prosentteja sairastuneista, mutta uusi Variola minor koitui kuolemaksi vain noin prosentille. 1900-luvulle tultaessa Variola minor oli jo vallitseva muoto.

Tässä järjestyksessä isorokko katosi maailmasta. Anniina Wallius / Yle, lähde: CDC

Tartuntatautien perusmekanismin jäljillä oltiin jo kauan sitten, vaikka aiheuttajat olivat liian pieniä nähtäviksi. Parista antiikin kirjoituksesta 400-luvulta ennen ajanlaskumme alkua on tietoa siitä, miten silloinen ajattelu kulki, kertoo Heikki Vuorinen.

Jos jollakin paikkakunnalla on paljon sairaita, mutta heidän oireensa ovat erilaisia, syiksi pääteltiiin ihmisiä erottavat asiat: elämäntavat. Jos oireet sen sijaan olivat samanlaiset, syy oli se, mikä yhdisti ihmisiä: ilma.

– Se oli hyvin loogista. Kukaan ei selviä hengittämättä.

Uudella ajalla tältä pohjalta kehittyivät ajatukset miasmoista, tauteja aiheuttavaksi muuttuneesta ilmasta. Syitä löydettiin läheltä ja kaukaa.

– Esimerkiksi silloin, kun musta surma tuli 1300-luvun puolessa välissä, Pariisin lääkärit päättelivät kokouksessaan, että syynä olivat planeetat, jotka olivat asettuneet toisiinsa nähden erityiseen asemaan, Vuorinen kertoo.

Miasmoja epäiltiin syyksi myös rikollisuuteen

Miasma-ajattelua oli vielä 1800-luvullakin, kun kolera levisi Eurooppaan uutena tautina. Miasmojen syiksi arveltiin muun muassa maanjäristyksiä ja tulivuorenpurkauksia. Paikallisesti epäiltiin miasmojen johtuvan mätänevistä jätteistä.

– Miasma-ajattelu oli keskeinen syy sanitaatioliikkeeseen, joka syntyi Britanniassa 1800-luvun alussa ja myöhemmin Saksassa. Kaupungeissa piti olla riittävästi hyvälaatuista vettä ja viemäreitä. Silloin miasmakin huuhtoutui pois, selittää Vuorinen tuolloista ajattelua.

Kaupunkien sanitaation kehittämistä perusteltiin myös sillä, että samalla päästäisiin eroon mielisairauksista ja rikollisuudesta ja juoppoudesta, sillä miasmojen arveltiin vaikuttavan niihinkin.

Miasma, joka toi läntiselle pallonpuoliskolle koleran. Brittiläisen Robert Seymorin lehtikuva vuodelta 1831. Alla oli teksti, jonka mukaan kolera talloi kaikki, myös voittajat. Yhdysvaltain lääketieteellinen kirjasto

Olipa rokkojen ja muiden tartuntatautien syy tiedossa tai ei, niin sanottuihin lastentauteihin suhtauduttiin Suomessakin hyvin pitkään väistämättömyyksinä, ennen kuin rokotukset alkoivat pitää ne kurissa.

– Kouluvuoden alkaminen tarkoitti, että tartuntataudit lähtivät liikkeelle. Jos ei ollut sairastanut tuhkarokkoa, niin se tuli, muistelee Heikki Vuorinen omia kansakouluvuosiaan.

Väistämätön ei tarkoittanut helppoa. Vuorinen muistaa oman ja varsinkin veljensä saaman hyvin rajun kuumeen. Se on edelleen joka vuosi todellisuutta sadoilletuhansille lapsille eri puolilla maailmaa. Yli kymmenen prosenttia tuhkarokkoon sairastuneista kuolee.

Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan maailmassa todettiin viime vuonna puoli miljoonaa tuhkarokkotartuntaa. Luku on suurin sitten vuoden 2006.

Ensin nähtiin bakteerit ja lopulta viruksetkin

Tautien mikrobiologian jäljille päästiin 1800-luvulla bakteriologian kehityksen ansiosta. Samalla saatiin käsitystä siitä, missä infektion vaiheessa mikin tauti on tarttuvaisimmillaan, mikä tälläkin hetkellä on yksi keskeisistä kysymyksistä COVID-19:n vastaisessa taistelussa.

– Silloin huomattiin muun muassa, että lavantautia aiheuttava bakteeri voi jäädä ihmiseen varsin pysyvästi. Ihminen voi olla tartuntavaarallinen koko loppuikänsä, eikä hän voi työskennellä esimerkiksi ruoanlaiton parissa, Heikki Vuorinen kertoo.

Mikroskooppiteknologian kehityttyä bakteereita alettiin tunnistaa 1800-luvun puolivälissä. Virustenkin olemassaolo kyllä tajuttiin, mutta ne olivat liian pieniä optisille mikroskoopeille. Virukset saatiin ensi kertaa kuviin vasta 1930-luvulla elektronimikroskoopilla.

Yhdysvaltalainen virustautien tutkija Charles Armstrong mikroskooppinsa ääressä Washingtonissa vuonna 1935.Yhdysvaltain kongressin kirjasto

Tartuntatauteja on saatu hyvin kuriin antibiooteilla ja rokotteilla, mutta samalla ihminen näyttää alkaneen elää kaikkivoipaisuuden harhassa. Antibioottien teho on tunaroitu liikakäytöllä, ja COVID-19 ällistyttää, vaikka tutkijat olivat vuosikausia varoittaneet pandemioiden vaaran kasvusta.

Heikki Vuorisen mukaan harhan taustalla on ihmisen ominaisuus, jonka 100-luvulla elänyt kreikkalainen lääkäri Klaudios Galenos nimesi ja antiikin filosofian ja lääketieteen tutkija Marke Ahonen suomensi kyltymättömyydeksi.

– Ihminen hyödyntää luontoa niin perusteellisesti, että luonnon oma aineenvaihdunta, tai miksi sitä sanoisi, on joutunut perääntymään totaalisesti. Ihmisen ja luonnonprosessin rajaa on työnnetty aina vain pidemmälle, Heikki Vuorinen sanoo.

Loppujen lopuksi on paljon eliöitä, joiden ainoa pelastautumismahdollisuus on lyöttäytyminen jollakin tavalla ihmisen mukaan. Nykyisin on iso kohtaamisen riski sellaisten mikrobien kanssa, jotka aikaisemmin eivät päässeet lähelle ihmistä, Vuorinen lisää.

Mitään luontaista rajaa sille, mihin ihminen lajina on tyytyväinen, ei hänen mielestään ole. Jos yltäkylläisyys on mahdollista, niin yltäkylläisyys on kivaa, hän summaa kyltymättömyyden.

Silloin, kun raja kuitenkin tulee vastaan, sen luonnollisuutta voi olla vaikea hyväksyä. COVID-19:n vakavuuden kiistäminen tai toisaalta syypäiden etsiminen ei ole ensimmäistä pandemiavastarintaa.

– 1830-luvun alussa kolerapandemia aiheutti mellakoita. Varsinkin köyhät ajattelivat, että rikkaat pyrkivät myrkyttämään heidät. Salaliittoteorioita oli jo silloin, ja varmaankin ihan ikiaikainen käsitys on, että taudit ovat jonkun ulkopuolisen pahantahtoisuutta, sanoo kansanterveyden historian dosentti Heikki Vuorinen.

Voit keskustella tästä aiheesta perjantaihin kello 23:een saakka.

Lue myös:

Koronapandemia herättää pelkoa kuin rutto aikanaan – silti kulkutautien kulta-aika on kaukana menneisyydessä

Teollisuuden uudet tilaukset laskeneet yhtäjaksoisesti yhdeksän kuukautta

Tue, 10/11/2020 - 08:37

Teollisuuden uusien tilausten arvo oli syyskuussa 10,9 prosenttia pienempi kuin vuotta aiemmin, kertoo Tilastokeskus. Tilaukset ovat laskeneet yhtäjaksoisesti yhdeksän kuukautta.

Kemianteollisuudessa yritykset saivat syyskuussa vuodentakaista enemmän uusia tilauksia: kasvua oli 14,4 prosenttia edellisvuodesta.

Muilla teollisuuden alatoimialoilla tilaukset laskivat. Tilastokeskuksen mukaan paperin ja paperi- ja kartonkituotteiden valmistuksen toimialalla tilaukset laskivat 12 prosenttia ja metalliteollisuudessa 15,3 prosenttia vuodentakaisesta.

Pages